Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2025

Viestejä
1,326
Nurmion pystärin hakkaaminen on niin helposti luettavissa nykyään jo, että aivan liikaa menee kopiksi. Raesmaalla sen verran vastustamaton pomppu, että sillä joka kerta ykkösellä, kunhan vaan ruudussa on. Kovimmat lukkarit saa ne tietysti laittomaksi käännettyä, mutta päällimmäinen ajatus eilen oli, että kauankohan menee että Pera on kakkoskärjessä, kuten Mäentausta konsanaan.

Peli oli hyvä ja huono samaan aikaan. Keli vaikutti lyönteihin tosi paljon ja siksikin pelistä tuli, ehkä odotetusti, ulkopelin juhlaa. Täysin ympäripyöreää, ja jos tuo oli ennakoidun Suomen mestarin esitystä, niin silloinhan tässä ollaan ihan hyvällä tiellä itsekin. Nyt on karstat pois koneesta, ja torstaina mennään uusiksi.

Oli kyllä tosi kiva päästä paikanpäälle fiilistelemään, vaikka en Kouvolasta kaupunkina tai sen stadionista ole koskaan pitänyt yhtään. Luvattoman esteellinenkin se stadion on edelleen, jos esimerkiksi pyörätuolin tahi rollaattorin käyttäjää miettii.
 
Viestejä
558
Voiko joku asiasta tietävä kertoa mistä löytyy joukkueiden aiempien kausien yleisömäärät?
Tulospalvelusta otteluittain tai sitten Rasilaisen sivuilta.

Yleisömäärät ottelukohtaisesti vuosilta 1922-2024 (ne, jotka tiedetään) löytyvät esimerkiksi M.Rasilaisen sivuilla olevasta taulukosta, jonka voi ladata tästä linkistä .

Ellei tuo linkki toimi, niin tässä linkki M.Rasilaisen sivuille, joilta löytyy paljon muutakin pesäpallotietoutta mm. tilastoja: Pesäpallo, Pesäpallotilastoja, tilastoja, Loimaan Palloilijat, Finnish Baseball, Lauberhorn, Hahnenkamm, Kalevala, Lönnrot, Kantele, Runokokous . Sieltä klikataan kohta "Tilastoja 1921-2024". Äskeinen tiedosto on nimellä ”miesten ottelut 1922-2024”.

Joukkueiden kotiottelujen yleisömäärät kausittain löytyvät esimerkiksi samalta sivustolta ladattavissa olevan ”Pesäpallokirja 2024” tiedostoista.

Olikohan tarpeeksi sekavasti neuvottu.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
651
Tulospalvelusta otteluittain tai sitten Rasilaisen sivuilta.

Yleisömäärät ottelukohtaisesti vuosilta 1922-2024 (ne, jotka tiedetään) löytyvät esimerkiksi M.Rasilaisen sivuilla olevasta taulukosta, jonka voi ladata tästä linkistä .

Ellei tuo linkki toimi, niin tässä linkki M.Rasilaisen sivuille, joilta löytyy paljon muutakin pesäpallotietoutta mm. tilastoja: Pesäpallo, Pesäpallotilastoja, tilastoja, Loimaan Palloilijat, Finnish Baseball, Lauberhorn, Hahnenkamm, Kalevala, Lönnrot, Kantele, Runokokous . Äskeinen tiedosto on kohdassa ”miesten ottelut 1922-2024”.

Joukkueiden kotiottelujen yleisömäärät kausittain löytyvät esimerkiksi samalta sivustolta ladattavissa olevan ”Pesäpallokirja 2024” tiedostoista.
Vanhasta tulospalvelusta löytyy myös yleisömäärät koti-/vierasotteluittain.

Viestejä
4,224
Luvattoman esteellinenkin se stadion on edelleen, jos esimerkiksi pyörätuolin tahi rollaattorin käyttäjää miettii.
En osaa sanoa, onko Kouvolan stadion esteettömyyden suhteen huonompi kuin muut stadionit yleensä ovat. Kouvolan stadionille pääsee kolmesta portista ja niistä ainakin kaksi on aivan esteettömiä eli ihan kelaamalla pääsee sisään. Paras paikka katsoa ottelua pyörätuolin kanssa on mielestäni vanhan betonikatsomon ylätasanteella. Koplan ikikannattaja, nyt jo edesmennyt Petri Hypen kävi katsomassa suurin piirtein kaikki edustusjoukkueen pelit ja muitakin pelejä sen lisäksi. Hän istui tuolissaan juurikin mainitsemassani paikassa. Vessoista en osaa sanoa muuta kuin että niitä on runsaasti ja luulisi jäähallin vessoista löytyvän invavessoja.
 
Viestejä
2,334
Kuinka hyvä tuomari on Suvi Kaukovalta? Olen nähnyt hänet melko useasti Pihkalassa tuomitsemassa, mutta en kuitenkaan osaa sanoa mitään hänen osaamisestaan. Olen ymmärtänyt, että ihmisillä on ristiriitaisia mielipiteitä Kaukovallasta, mutta niin on varmasti muistakin tuomareista. Ainakin nimi viittaa hyvään auktoriteettiin!
 
Viestejä
13,449
En osaa sanoa, onko Kouvolan stadion esteettömyyden suhteen huonompi kuin muut stadionit yleensä ovat. Kouvolan stadionille pääsee kolmesta portista ja niistä ainakin kaksi on aivan esteettömiä eli ihan kelaamalla pääsee sisään. Paras paikka katsoa ottelua pyörätuolin kanssa on mielestäni vanhan betonikatsomon ylätasanteella. Koplan ikikannattaja, nyt jo edesmennyt Petri Hypen kävi katsomassa suurin piirtein kaikki edustusjoukkueen pelit ja muitakin pelejä sen lisäksi. Hän istui tuolissaan juurikin mainitsemassani paikassa. Vessoista en osaa sanoa muuta kuin että niitä on runsaasti ja luulisi jäähallin vessoista löytyvän invavessoja.

toivottavasti betonin puolelta löytyy myös invavessoja - en siis osaa sanoa - jos kerta paras paikka katsomiseen on pyörätuolin käyttäjille betonin ylätasanne. Sieltä on kuitenkin jäähallin invavessoihin melko tekemätön reitti pyörätuolilla.
 
Viestejä
102
Kouvolassa on esteettömät paikat niin betonissa, uudessa katsomossa kun anniskelualueellakin ja jokaisesta pääsy myös kunkin alueen wc tiloihin. Luvattoman esteelliseksi kutsuminen on kyllä nykyistä niin tavanomaista misinformaation levittämistä.
 
Viestejä
2,270
Hyvinkääläisenä voit kysyä Juha Niemeltä mitä mieltä hän on Suvi Kaukovallasta.hänellä varmaan komentti joma ajoita

Kaukovalta on mielestäni parantanut huimasti takavuosista ja nykyisin pidän häntä ihan OK tuomarina. Aiemmin tuntui, että joka ainoassa pelissä missä hän oli tuomaroimassa oli vähintäänkin yksi todellinen härdellitilanne. Niemi on pelannut viimeksi Joensuussa 2019 ja jos joku todella arvioi Kaukovallan nykysuoriutumista jonkin ikivanhan tilanteen vihkoon menneen tuomitsemisen perusteella niin tämä kertoo enemmän arvioitsijasta kuin arvioinnin kohteesta.
 
Toivotaan näin, ei lähtökohtaisesti naistuomari ole sen parempi tai huonompi kuin mieskään. Ei pesäpallotuomarin työ vaadi tohtorin koulutusta vaan sääntöjen tuntemista ja niiden soveltamista. Minkälainen on tuomarien taso ylipäätään? Oman muistini mukaan Arffman on kirjoittanut jonkin verran kriittisesti tuomareista.
 
Viestejä
4,224
toivottavasti betonin puolelta löytyy myös invavessoja - en siis osaa sanoa - jos kerta paras paikka katsomiseen on pyörätuolin käyttäjille betonin ylätasanne. Sieltä on kuitenkin jäähallin invavessoihin melko tekemätön reitti pyörätuolilla.
Jäähallissa on vessoja pesiskentän tasalla kellarissa ja sinne ei tietenkään pääse pyörätuolilla, jos katsoo peliä pyörätuolissa betonin ylätasanteella. Ylätasanteelta pääsee kuitenkin samassa tasossa olevaan jäähalliin pääoven kautta.
 
Viestejä
1,921

Reitti ei ole melko tekemätön, vaan esteetön. Hissillä pääsee mihin tahansa kerrokseen jäähallissa.

Ihan tiedoksi, että jäähallissa on myös vessat ns. ylätasanteella eli Kopla-klubin vieressä. Näihin on kulku samaa pyörätuoliramppia pitkin kuin Kopla-klubille.
 
Viestejä
1,326
Kiitoksia kaikille tiedoista. Pärjäsin ookoosti tällä kertaa, toisin kuin joskus, kun passittivat minut kesken pelin kaupunginkirjaston vessaan. Siinähän se peli menikin sitten. Juu, parannuksia. eikä maailma koskaan valmis ole. Tulen varmaan vielä tällä kaudella uudelleenkin. Koplahan ei tällä kaudella Pihkalaan tulekaan.
 
Viestejä
13,449
Kiitoksia kaikille tiedoista. Pärjäsin ookoosti tällä kertaa, toisin kuin joskus, kun passittivat minut kesken pelin kaupunginkirjaston vessaan. Siinähän se peli menikin sitten. Juu, parannuksia. eikä maailma koskaan valmis ole. Tulen varmaan vielä tällä kaudella uudelleenkin. Koplahan ei tällä kaudella Pihkalaan tulekaan.
Reitti ei ole melko tekemätön, vaan esteetön. Hissillä pääsee mihin tahansa kerrokseen jäähallissa.
Mun kysymys ole kait enemmin miten pääsee jäähallille.

Jos ymmärrän @Tilastoniilo:n Betonin ylätasanteen oikein - eli kolmopuolen vanha lipan alla oleva katsomo - niin sieltä on kyllä koko lailla sama matka kaupungin/maakunnan kirjastoon kuin jäähalliin. Jos Betonin ylätasanne on joku paikka kakkospuolella niin sitten tilanne on eri. Mutta jäähallilta niitä esteettömiä vessoja löytyy varmasti. Missä KSS areenalla ylipäätään on esteettömät paikat niin en tiedä.
 
Viestejä
1,089
Kiitoksia kaikille tiedoista. Pärjäsin ookoosti tällä kertaa, toisin kuin joskus, kun passittivat minut kesken pelin kaupunginkirjaston vessaan. Siinähän se peli menikin sitten. Juu, parannuksia. eikä maailma koskaan valmis ole. Tulen varmaan vielä tällä kaudella uudelleenkin. Koplahan ei tällä kaudella Pihkalaan tulekaan.
Finaaleissa ehkä?
 
Viestejä
1,326
Mun kysymys ole kait enemmin miten pääsee jäähallille.

Jos ymmärrän @Tilastoniilo:n Betonin ylätasanteen oikein - eli kolmopuolen vanha lipan alla oleva katsomo - niin sieltä on kyllä koko lailla sama matka kaupungin/maakunnan kirjastoon kuin jäähalliin. Jos Betonin ylätasanne on joku paikka kakkospuolella niin sitten tilanne on eri. Mutta jäähallilta niitä esteettömiä vessoja löytyy varmasti. Missä KSS areenalla ylipäätään on esteettömät paikat niin en tiedä.
Olen ollut vuosien varrella molemmilta puolilta katsomassa. Betonilla tarkoitetaan (kai?) kolmospuolen katsomoa. Ellei se ole vitsikkäästi se lonkero-sponsorin terassi, jossa maanantaina olin. Molemmat puolet melko hyviä katsoa. Kätevintä olisi käydä tarpeillaan käsittääkseni joko keilahallissa/teatterissa tai jäähallissa, mutta se on eri asia, onko mikään niistä pelin aikana auki. Varmaan avaimet saa pyydettäessä joltakulta, en oikeasti tiedä, miten tässä on järjestyksenvalvojia ohjeistettu toimimaan. Ja jos sattuu istumaan just toisella puolella kuin missä vessa olisi käytössä, on käytännössä pakkokin poistua stadionilta, että pääsee kentän ympäri. Silloin on sama mennä sinne kirjastoon.

Sekin on sitten kysymys erikseen, voiko järjestäjä kiertää vastuutaan järjestää stadionille esteettömät käymälät ja välttömättömyydet sanomalla, että mene toisen toimijan hallinnoimiin tiloihin ja tule sitten takaisin. Mutta eipä nämä montaa ihmistä ottelun aikana toki koske. Kunhan mietiskelen ääneen.
Josko näistä pohdinnoista päästäisi taas pesäpallon pariin. :cool:
 
Viestejä
4,224
Jäähallin ovet ovat auki sekä klubille että pääovien kautta kahvilaan. Ne löytyvät kaljaterassia vastapäätä. Stadionilta ei tarvitse poistua. Betonikatsomolta eli kolmospuolelta pääsee kelaamalla jäähallille. Sitä en tiedä, onko betonikatsomon vessassa invavessaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös