Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2024

Viestejä
240
Tahkolla paukut riittää yhden kärjen pelaamiseen. Yhtään paloa ei perästä voi tai saa tehdä. Keulasta pitää päästä aina 0 ristillä pelaamaan.

Eskelisen vaihtopelaaminen kärsii myös kun Nurmio on poissa. Lyö vasurilta jolloin etenijä saa heikommat lähdöt. Raesmaa on heikko etenijä , toki nopiampi kuin Kyhyräinen. Lyönti ratkaisut pitää olla kovia niin kauan kuin kärkenä ei ole Nurmio tai Alanen.

Päivän kirsikka kakun päällä oli yllätysvienti Ikosella , pudotti näpin Kyhyräisellä. Luulisi tuolla kokemuksella että nyt mentiin metsään. Toki tyhmä vienti myös Pokelalta.

Voisiko Ylisaunamäki hypätä pelinjohtajaksi ?
 
Viestejä
169
Tuntuu kuin jokaisella Tahkon pelaajalla hirttäisi vähän jarru päälle tällä kaudella. Hyviäkin suorituksia tulee, mutta niitä seuraa sitten kummallista epävarmuutta, näpertelyä ja huolimattomuutta ikään kuin pelaaja ei olisi varma mitä kulloisessakin tilanteessa pitäisi tehdä. Haastolyönnit aika lailla toivotaan-osastoa. HP haistoi veren jo ottelun alussa eikä sen voitto ollut yllätys. "Vaarallisuutta on Tahkolla olemassa" todettiin Ruutu-selostamossa. Milloinkahan sitä alkaisi näkyä?
Pelinjohto ei lyö huonoja lyöntejä eikä haparoi pallojen kiinniotossa, mutta... kyllähän tässä kaikenlaista ajattelee kun katselee Tahkoa vm. 2024.
 
Viestejä
171
En uskonut, että sisäpeli voi jäätyä näin pahasti kesken kauden. Vaihtolyönnit ovat jatkuvasti koppeja tai laittomia. Sen lisäksi näyttäisi että useammalla pelaajalla on vaivoja, jotka vaikuttavat varsinkin etenemiseen. Nurmion tulo kyllä rauhoitti tänään ulkopeliä, mutta eniten häntä tarvittaisiin kärkeen. Täytyy toivoa, että muutaman päivän lepo nyt avaisi jotenkin tätä sisäpelin umpisolmua.
 
Viestejä
171
Ei pelinjohto pysty paljon tekemään, jos laatu on perussuorituksissa näin huonoa. Kyllä siinä jokaisen pelaajan mentävä peilin eteen ja kaivettava se peli-ilme ja rentous suorituksiin. Täytyy muistaa, että tänään taisi olla kauden ensimmäinen peli, kun oli se rosteri oli käytettävissä, jolla pelattiin koko talvikausi. Toki lyöntijärjestys ei vielä vaivojen takia ole normaali. Täytyy muistaa, että 2 vuotta sitten kun Tahko pelasi todella vahvan kauden perustui pitkälti siihen, että kokoonpano oli lähes muuttumaton koko kauden ajan. Jostain syystä silloin loukkaantumisia ei ollut läheskään näin paljon.
 
Viestejä
266
Lyhyen, muutaman päivän tauon jälkeen on ensi viikolla tiukka puristus, kun viiden päivän sisällä on kolme sarjasijoitusten kannalta jo tärkeäksi käyvää peliä. Toivotaan, että silloin on pelissä joukkue, joka on täynnä taistelutahtoa ja täydessä terässä. Taidothan eivät voi olla mihinkään kadonneet. Suoritusten onnistuminen on kiinni itseluottamuksesta ja keskittymisestä.
 

Elk

Viestejä
1,003
Parissa viikossa ja muutaman pelin jälkeen kääntyi Tahkon tilanne sarjataulukossa. Juhannustauolla oltiin vielä teoreettisesti - pelien määrä huomioiden - muistaakseni sijalla kolme. Nyt realismia on taistella sijasta seitsemän, eli viimeisestä yläjatkosarjan paikasta. Vaan olisiko siinä taistelussa etu Kiteellä. Ainakin jos käyttää mittarina joukkueiden viimeisimpiä Hamina-pelejä. Kitee voitti 26 juoksulla ja Tahko hävisi kolmella, joten tasoero on 29 juoksua. Ollaan myös siinä tilanteessa, että vastustaja kuin vastustaja haistaa ns. veren Tahkon kohdatessaan, joten edes oman pelin parantaminen ei välttämättä riitä tulevissa peleissä.
 
Viestejä
451
Ei ple, pj:n pitää olla esimerkkinä, neuvoa, tietää, mitä tekee. Nyt hra P sanoi hosuvansa tilanteissa, kärsivällisyys loppui, eikä tiedä pelaajien rooleja, ketkä ja missä järjestyksessä kärki toimii, arvotaanko lyöntijärjestys, sisällä hirveätä, ohjattiinko Nisua 1-2 tilanteessa lyömään suoraan 3 pesälle merkattuna, kovin ennalta arvattavaa peliä,Alanen sanoi, ettei ole pelikirjaa, eli suunnitelmaa seuraavaan peliin, nyt näyttää jo huonolta😥
 
Viestejä
2,004
Kontion suoritus mailanvarressa oli iso pettymys. Kakkosvaihdot 1/5 ja kärkilyönnit 2/7.

Ikonen pudonnut erinomaisen alun jälkeen lähes välttävälle tasolle. Patova on ollut vaisu mailassa koko kauden.

Kun katsoo esimerkiksi Toikan kärkilyöntiprosentteja eri kausilta niin mitään jäätäviä ne eivät ole, usein suorittanut noin 50% tasolla ja hajonta on aika suuri. Samoin Kontio ja Eskelinen, kärkilyöntiprosentit ehkä hieman paremmat kuin Toikalla, mutta melko kaukana parhaitten pelaajien tasosta. Kuten olen kirjoittanutkin nämä kaverit eivät ole mielestäni sisäpelissä niin hyviä kuin Tahkon menettämät Huusko, Vikström ja Matikka. Taso ei riitä.

Erikoista on, että meidän paras pelaaja mailassa on ollut mielestäni viiden viimeisen pelin ajan lukkari Alanen. Suorittanut hyvin mailassa ja todennäköisesti myös ulkona.

En usko, että Tahkon johto vielä pelinjohtajaa/pelinjohtajia vaihtaa, mutta paine kasvaa.
 
Viestejä
557
On tuo peli kyllä sen verran sekaisin sisäpelin osalta että en yhtään ihmettele Alasen ja Pokelan kommentteja. Aika karulla tavalla alkaa näyttäytyä se että naisten mestaritason joukkueen pelinjohtaminen ja miesten kärjen haastajajoukkueen pelinjohtamien on ihan kaksi eri maailmaa. Nyt punnitaan ihan tosissaan pelinjohtokaksikkoa. Jotain tuolle sisäpelille on tehtävä. Mielestäni Ihan ensimmäiseksi tuo "ketjulotto" on lopetettava, lyöntiratkaisut mietittävä oikeasti etukäteen ja sitten on "enää" se toteuttaminen. Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole. Ja voin tässä nyt antaa sen lyöntijärjestyksenkin seuraavaan peliin sillä oletuksella ettei Nurmio pysty vielä olemaan keulana;
1. Alanen L
2. Eskelinen 2P
3. Kontio S
4. Ikonen 2V
5. Patova 3P
6. Raesmaa 2K
7. Lehtola 3V
8. Kuosa 1V
9. Nurmio 3K
10. Niemi
11. Toikka
12.Mikke/Havukainen ja ihan pakon edessä Kyhyräinen/Kalmari.
Tässä järjestyksessä koska tarvitaan oikeasti etenemään kykenevä etenijäjokeri. Sitten kun Nurmio on taas täydessä kunnossa niin Pera keulaan, ja muuten samoilla paitsi Alanen tulee numerolle 6 ja loppu peräpää tippuu yhdellä numerolla. Ja siinä vaiheessa se kolmas jokeri voi olla Kyhyräinenkin kun pystytään pelaamaan kahdella kärjellä.
Saa Jarkko käyttää.
 
Viestejä
2,004
Kyhyräinen on ollut myös suuri pettymyt mailanvarressa. On ollut poissa rosterista ja loukkaantuneena, mutta eikö lyönnin pitäisi alkaa löytyä? Ja Maksavan katsojan esitys etenemään pystyvästä jokerista on erittäin hyvä. Ja Toikka voisi olla hyvin myös jokeri.
 
Viestejä
929
Tahko täysin sekasin.mitään joukkue henkeä ei ole.jostain mättää pahasti.toki eilen kaksi kertaa pallo aidan putkeen.kerran puuhun pallo pysähtyi.niillä lyönneillä olis tullut ainakin 5juoksua.kyllähän Santtu löi eilen hyvin.kukaan ei vaan edennyt.kaikki vaan ihaili hienoja lyöntejä
 
Viestejä
597
Pokela sanoi suoraan että miesten puolella pelin johtaminen on vaativampaa tai ainakin erilaista kuin naisten puolella. Naisten puolella mennään enemmän sapluunan mukaan, miesten puolella pitää reagoida välittömästi pelin aikana. Pokelan mestaruuteen johtaneet joukkueet (Pesäkarhut, Manse PP) olivat pelaajamateriaaliltaan sarjan ehdotonta kärkeä. Nyt Pokelalla on komennettavanaan vain hyvä joukkue, josta osa pelaajista pelaa vaivaisina. Ottaen huomioon että pelinjohtaja on noviisi ja joukkue kärjen haastajaporukka en pidä Tahkon nykyisiä vaikeuksia yllättävinä enkä ylittämättöminä. Kyllä niitä voittoja alkaa tulla kun Pokelan kokemus karttuu ja ukot ovat terveinä rivissä!

Ps. Viime kaudella Tahko-Sotkamo pelissä yritin tarkkailla kaikkien aikojen menestyneimmän pelinjohtajan Mikko Kuosmasen otteita. Syntyi vaikutelma pelinjohtajasta, joka oli erittäin hyvin pelin sisällä, reagoi nopeasti ja tiesi aina mitä tekee. Vaikka Sotkamo tuon ottelun hävisikin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös