Ensinnäkin kannattaa huomioida, että 12.7. lähtien Tahko oli voittanut ennen tätä iltaa 14:stä pelistä 12. En olisi itse ikinä uskonut, jos joku olisi kauden alla väittänyt Tahkon tuollaiseen pystyvän. Odotukset ovat varmaan nousseet tuollaisen saldon mukana, mutta tosiasia on, että altavastaajana tai vähintään haastajana Tahko lähti niin Koplaa kuin Manseakin vastaan.
Voisi tietysti myös sanoa, että tänään hävittiin vain jaksoin 3-2 ja 3-1 - jos unohdetaan ne ekan jakson täysin lahjoina annetut juoksut. Peliinhän nekin tietysti kuuluvat, mutta hyvin harvoin tulee peräjälkeen kenellekään noin monta noin helppoa virhettä. Joskus näyttää vaan tulevan. Mutta selvästi huonompia totta kai joka tapauksessa tänään oltiin.
Peluuttamiseen liittyen täällä on ihmetelty Patovan väliin jättämistä. Patovan ominaisuuksista ja peliroolista näyttää olevan osalla Tahkon faneista ja pelinjohdolla aika lailla erilainen käsitys. Oma käsitykseni on, että nollatilanteessa Patova jätetään yleensä väliin silloin, kun on kaksi paloa alla ja lyöntijärjestys halutaan viedä seuraavaa vuoroa varten mahdollisimman pitkälle lyöntijärjestyksen loppupäähän. Ainahan häntä ei väliin jätetä, kaikki riippuu tilanteesta.
Enemmän olisin itse odottanut tänään sitä, että kun Niemen lyönnit osoittautuivat olevan koko lailla hukassa tai Mansen lukukirjassa auki kirjoitettuina, Patova olisi laitettu kotiuttamaan ennen Niemeä. Ainakin kerran oli toisella jaksolla tilanne, jossa hänen lyöntivuorolle tultaessa oli paloton ajolähtö, jolloin tuo olisi ehdottomasti kannattanut tehdä.