Aavistuksen yllättävää toki, että Kalmari ja Rättö Haminaan menevät eikä farmiseura Loimaalle, josta olisi voinut poimia tarvittaessa Tahkonkin kokoonpanoon. Toisaalta Haminahan pelaajia nyt tarvitsi, ja on varmasti hyvinkin sopiva joukkue nyt pelata ja näyttää osaamistaan. Ja hyvä huomata, että molemmilla pelaaminen jatkuu välivuoden jälkeen.
Mielenkiintoista näissä Tahkon nuorissa on nyt se, että eikös paitsi Rätön myös Kalmarin ja Imatralle täksi kaudeksi siirtyneen Aleksanteri Haukan isät ole kaikki Tahkon taustajoukossa aktiivisia. Luulisi, että ei poikia käsistä haluta suosiolla päästää, jos vaan pelimiehiksi osoittautuvat. Paitsi tietysti jos osoittautuvat erityisen hyviksi pelimiehiksi, niin sittenhän on ottajia muuallakin.
Jos Niemi tulee aika lailla yllättävällä 3-vuotisella sopimuksella, kuten täällä joku on varmana tietona kertonut, niin kyllähän siinä voisi olla takana ajatuskuvio, että Korhonen lopettaa ensi kauden jälkeen ja sitten Niemi saa ”päällikön” paikan ja samalla olisi Rätölle toisen kotiuttajajokerin paikka vapaana, kun sellaiseksi häntä jo viime kauden alla ennakoitiin. Mutta ehkä tämä on jo asioiden edelle menemistä, näyttäkööt kukin kentillä mihin taidot riittävät.