Tahko siis on yksi siirtomarkkinoilla onnistuneista ja vahvistuu merkittävästi seuraaviksi kausiksi.
Tämä on kuitenkin se kohta mistä voi olla eri mieltä. Linjasta Vartama ja Hokkanen pois, tilalle Ikonen ja Lehtola. Malikine vaihtuu Kuituseen ja Nikkanen Raesmaahan… tuntuisi että heikkenee merkittävästi ulkopeli osalta
Voisikohan totuus olla jossain näiden kahden näkemyksen välissä?
Ennakkoon pidän Tahkon julkaistuja ja vielä julkaisemattomia hankintoja hyvinä ja onnistuneiksikin niitä voi mahdollisesti kutsua, mikä toki on lopullisesti arvioitavissa vasta tulevaisuudessa.
Kopparipelin osalta uskon tulevan kauden olevan rauhallisempi/vakaampi/tasaisempi kuin päättyneen. Nikkanenhan ei niin hirveästi pystynyt kopparina pelaamaan, eikä tainnut olla täydessä pelikunnossa kaikissa niissäkään otteluissa, joissa kopparina pelasi. Raesmaata saatiin vähitellen ajettua sisään ja tulevalla kaudella voidaan perustellusti odottaa nuorelta pelaajalta suurempaa roolia ja tasaisempia otteita. Nikkanen vs. Raesmaa terveinä toki (toistaiseksi) kääntyy Nikkasen hyväksi. Sisäpelissä Nikkasen korvaajaksi voi laskea lähinnä Ikosen (ja kotiutusvastuun osalta myös osittain Niemen), jolloin muutos kääntyy kotiutusvoiman osalta mielestäni positiivisen puolelle.
Linjassa on nähtävissä ainakin paperilla heikennys näiden muutosten myötä, mutta ei välttämättä ihan niin suuri kuin voisi äkkiseltään ajatella. Sisäpelissä en kokonaisuus huomioon ottaen pidä Hokkasen ja Vartaman menetystä yhtä suurena kuin ulkopelissä.
Sanoisin, että etukentällä saadaan joko pieni parannus vaihdoksella Malikine -> Kuitunen tai vähintään pysytään samalla tasolla. Kuitunen on kuitenkin sisäpelissä huomattavasti käyttökelpoisempi kuin Malikine ja tuo hyvää etenemisvoimaa, joten tämä muutos kääntyy mielestäni positiivisen puolelle.
Tahko olisi käsittääkseni voinut halutessaan pitää Malikisen ja Hokkasen joukkueessa (Nikkasta ja Vartamaa ei). Luottaisin tässä kohtaa valmennuksen ja muun taustajoukon näkemykseen siitä, miten joukkue on rakennettu. Ovat varmasti tietoisia siitä, mitä on hankittu.
Yhteenvetona sanoisin, että on vaikeaa sanoa, onko Tahko muutosten myötä vahvistunut vai heikentynyt. Jos palaset loksahtaa kohdilleen, niin voisin nähdä Tahkon pelaavan paremmin kuin mitä moni osaa odottaa (vrt. esim. IPV 2021, Kitee 2020). Jos taas on enemmän tai vähemmän haasteita, niin joukkue löytynee runkosarjan jälkeen totutuilta sijoilta sieltä viimeisten pudotuspelipaikkojen tietämiltä.