Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2021

Viestejä
2,034
Täältä niitä pelaajabudjetteja löytyy Veikkausuutiset . Sotkamon 933 000 on kyllä ihan omassa kastissaan. Vaikuttava lukema Superpesis-joukkueelle! Jutusta ei kyllä selviä onko luvut pelaaja- tai seuran kokonaisbudjetti.
Tuo lukema lienee Superjymy Oy:n liikevaihto. Palkkoja Jymy on maksanut tilinpäätöstietojen mukaan n. 450-500k€ aiempina vuosina, mutta siihen lukemaan kuuluu myös toimiston väki.
 
Viestejä
1,129
Täällä ei eilen mainittu mielestäni kauden tökeröintä näkemääni tuomarivirhettä, josta vastasi Antti Aine heti ottelun aluksi. Takaetenijä Erkkilä eteni 1-2-välin samaan aikaan, kun ottivat juoksijaa kotiin. Erkkilä haittaa Huuskon kiinniottoa, tuloksena johtojuoksu. Kakkostuomari näyttää estämisen välittömästi, vaan Aine kääntää tilanteen Kossun eduksi. En tiedä, oliko tuossa tilanteessa kaivamassa nenää vai mitä kaivoi, mutta peliä ei ainakaan katsellut.

Kävin tänä keväänä tuomarikurssin Jouni Ojalan johdolla, ja vaikka se olikin etäopetusta, eikä kaikkiin asioihin ehkä ehditty täysillä paneutua, yksi ensimmäisistä asioista mitä siellä painotettiin olivat estämistilanteet. Kiinniottoa tai heittoa suorittavaa ulkopelaajaa ei saa takaetenijä häiritä ikinä, vaan etenijän vastuu on kiertää ko. pelaaja vaikka itse palamisen uhalla. Nämä tilanteet on aina tuomittava ulkokentän eduksi. Aineen kokemuksella näiden pitäisi olla ihan jokapäiväisiä juttuja.

No, tilannehan ei ratkaissut yhtään mitään, mutta suututti henkilökohtaisesti tosi paljon, ja purin kyllä sitä suuttumustani Erkkilään sitten loppuillan ajan.

Itse otteista taas on hirmu vähän sanottavaa. Sisäpeli on tuskaista kuin kettinkiä paskoisi, ison osan aikaa. Täysin onnetonta läpsyilyä oli koko ensimmäinen jakso. Luulen, että Nurmion siirtäminen kakkoskärkeen oli lähinnä symbolinen asia, jotain oli tuollaisen jakson jälkeen tehtävä, vaikka sitten siksi, että näyttäisi että tehdään jotain. Kyllähän se siitä vähän virkistyi ja hanskakin kesti, vaikka olin aika varma, ettei kestä. Koren ratkaisu oli sitten kuin oppikirjasta ja tuskainen ilta päättyi tuuletuksiin.

Kun vastassa on vielä koko isojen poikien nelikko, joista KPL ja Vimpeli vieraissa, saadaan kyllä aika paljon jekkuja keksiä lyöntipeliin, että hommat vielä jatkuu. On totta, että kotisaldo on melko huikea, mutta sillä mitä eilen nähtiin, ei ole kyllä mitään jakoa Sotkamoa, saati Mansea vastaan.
 
Viestejä
1,100
Täältä niitä pelaajabudjetteja löytyy Veikkausuutiset . Sotkamon 933 000 on kyllä ihan omassa kastissaan. Vaikuttava lukema Superpesis-joukkueelle! Jutusta ei kyllä selviä onko luvut pelaaja- tai seuran kokonaisbudjetti.

Siinä vaiheessa kun jonkun seuran pelaajabudjetti on Superpesiksessä vähän vajaa miljoona, niin ollaan vähän eri sfääreissä lajin kanssa. Vähän maalaisjärkeä kannattaa käyttää näissä. Tuossa keskipalkka olis jotain 50-60k, riippuen nyt monta pelaajaa on sopimuksen alla. 😂

SuperJymy Oy:n liikevaihto 933k, pelaajabudjetiksi veikkaisin max n 300k.
 
Viestejä
2,092
Täällä ei eilen mainittu mielestäni kauden tökeröintä näkemääni tuomarivirhettä, josta vastasi Antti Aine heti ottelun aluksi. Takaetenijä Erkkilä eteni 1-2-välin samaan aikaan, kun ottivat juoksijaa kotiin. Erkkilä haittaa Huuskon kiinniottoa, tuloksena johtojuoksu. Kakkostuomari näyttää estämisen välittömästi, vaan Aine kääntää tilanteen Kossun eduksi. En tiedä, oliko tuossa tilanteessa kaivamassa nenää vai mitä kaivoi, mutta peliä ei ainakaan katsellut.

Kävin tänä keväänä tuomarikurssin Jouni Ojalan johdolla, ja vaikka se olikin etäopetusta, eikä kaikkiin asioihin ehkä ehditty täysillä paneutua, yksi ensimmäisistä asioista mitä siellä painotettiin olivat estämistilanteet. Kiinniottoa tai heittoa suorittavaa ulkopelaajaa ei saa takaetenijä häiritä ikinä, vaan etenijän vastuu on kiertää ko. pelaaja vaikka itse palamisen uhalla. Nämä tilanteet on aina tuomittava ulkokentän eduksi. Aineen kokemuksella näiden pitäisi olla ihan jokapäiväisiä juttuja.

No, tilannehan ei ratkaissut yhtään mitään, mutta suututti henkilökohtaisesti tosi paljon, ja purin kyllä sitä suuttumustani Erkkilään sitten loppuillan ajan.

Itse otteista taas on hirmu vähän sanottavaa. Sisäpeli on tuskaista kuin kettinkiä paskoisi, ison osan aikaa. Täysin onnetonta läpsyilyä oli koko ensimmäinen jakso. Luulen, että Nurmion siirtäminen kakkoskärkeen oli lähinnä symbolinen asia, jotain oli tuollaisen jakson jälkeen tehtävä, vaikka sitten siksi, että näyttäisi että tehdään jotain. Kyllähän se siitä vähän virkistyi ja hanskakin kesti, vaikka olin aika varma, ettei kestä. Koren ratkaisu oli sitten kuin oppikirjasta ja tuskainen ilta päättyi tuuletuksiin.

Kun vastassa on vielä koko isojen poikien nelikko, joista KPL ja Vimpeli vieraissa, saadaan kyllä aika paljon jekkuja keksiä lyöntipeliin, että hommat vielä jatkuu. On totta, että kotisaldo on melko huikea, mutta sillä mitä eilen nähtiin, ei ole kyllä mitään jakoa Sotkamoa, saati Mansea vastaan.

Se tuomaripalaveri, jossa mahdollisesta estämisestä keskusteltiin oli kyllä ajaltaan pisin mitä Pihkalassa olen nähnyt. Ainakin viisi minuuttia siihen meni. Tahkolaiset kävivät omalla kojulla juomassa juomaa ja tervehtimässä huoltajia. Homma lopulta tuomittiin KossU:n hyväksi, josta KossU:n pelaajat ja muu henkilökunta kovasti ilahtuivat. Se ratkaisu saattoi siivittää KossU:n ekan jakson voittoon, mutta kyllä puhditonta oli muutenkin Tahkolla sekä sisä- että ulkopeli ekalla jaksolla. Ei sellaisella esityksellä Superpesis-otteluita voiteta.

Nurmion siirto kakkoskärkeen toisella jaksolla oli, kuten Janski kirjoitti, lähinnä symbolinen ja henkinen ratkaisu. Huonon ekan jakson jälkeen pelinjohto melkein kaikissa joukkueissa jotain muuttaa. Ja aika usein muutos positiivista vaikutusta tuo mukanaan. Niin nytkin sillä peli oli parempaa toisella jaksolla joskaan ei mitenkään säkenöivää. Ja hyvä draaman kaari saatiin toisen jakson lopussa kun KossU kiri juoksun päähän. Se homma klaarattiin hienosti ja superissa Kore otti joukkueen selkäreppuun. Se oli siinä! Eikä jäniskevennystäkään tarvittu!

Itseäni ihmetyttää miksi kärkietenijämme Nurmio ja Vikström eivät useammin yritä läpäreitä. Nurmio on iskenyt kerran läpi kolmosrajasta ja Vikström jossakin ottelussa kaksi kertaa kakkosrajasta. Läpärit eivät tunnu kuuluvan kärkietenijöiden työkalupakkiin?
 
Viestejä
13,115
Nurmiolla yhdeksäs kausi miesten superia. Koko sinä aikana lyöntitehot 12 + 22. Ennätyskausi kunnareissa Imatralla 2019 jolloin lyöntitehot 3+0. Rajakovat eivät ole ehkä tyypillisintä Nurmiota ja pystäri taas sen verta kova, että kopparit osaavat nurkkia vahtia, joka taas jättää eteen tilaa sille kentällemenolyönnille. Päähomma mennä kentälle, tietty jos kentällemeno on 80% varmaa yhdellä lyönnillä niin sillä ekalla voisi niitä läpäreitä silpoa mutta sitten varmaan pitäs opetella niitä muitakin lyöntejä niin paljon että kannattaa yrittää.

Vikströmhän on lyöjänä eri tehoilla. reilu 300 superin peliä ja lyödyt 22+50 vs. Nurmion vajaat 300 ottelua ja 12+22.
 
Viestejä
1,570

No joo, voi kentällemeno-prossat äkkiä tippua, jos yhden tuhlaa läpärin hakuun. Ja kun ei niillä rajaläpäreillä(rajalla Nurmiolla se mahis usein, kun kentällemenoa vastustaja pyrkii estämään, koppareiden yli myös, mutta se on aika vaikea onnistua siinä) monellakaan kentällä kovin pitkälle pääse, nykyisellä kotikentällä tosin kyllä, ja on sen ainakin Tahkoa vastaan siellä tehnytkin jossei Tahkossa ;) Mutta samaa mieltä siitä, että kannattaa se kerran pari pelissä koittaa, niin vastustaja ei uskalla kentällemenolyöntejä liikaa haistella.
 
Viestejä
2,092
No niin, kuinka todennäköistä on, että päästään pleijareihin? Uskon, että Pattu, JoMa ja Imatra pääsee kyllä sinne. Me taistellaan lähinnä JymyJussien ja KeKi:n kanssa. JymyJussit vaanii yhden ottelun vähemmän pelanneena kolmen pisteen päässä ja KeKi kolme ottelua vähemmän pelanneena seitsemän pisteen päässä. Homma menee tiukaksi omasta mielestäni! Pleijareihin pääsy ei ole kirkossa kuulutettua varsinkin kun pelataan Koplaa, Mansea, Sotkamoa ja Vimpeliä vastaan seuraavaksi. Kopla ja Vimpeli ovat vielä vierasotteluja. Kyllä tässä hikinen savotta on edessä! Sen jälkeen Siili kotona, JymyJussit kotona ja Kankaanpää vieraissa.

En kyllä uskalla taulukoida mitään varmoja pisteitä neljästä seuraavasta ottelusta. Kolme viimeistä pitäisi klaarata vähintään kahden pisteen voitolla. Muuten voidaan kaivaa rantapallot esiin.

Siitä vaan tilastonikkarit laskemaan todennäköisyyksiä Tahkon tämänvuoden pleijaripaikalle!
 
Viestejä
4,784
Täällä Kouvolassa taas puolestaan hirvittää kun Tahko tulee vierailemaan, tällä meidän sisäpelillä riittää että Kore laittaa yhden pajatson tyhjäksi niin pisteet matkaavat Hyvinkäälle ;)
 
Viestejä
1,570
No niin, kuinka todennäköistä on, että päästään pleijareihin? Uskon, että Pattu, JoMa ja Imatra pääsee kyllä sinne. Me taistellaan lähinnä JymyJussien ja KeKi:n kanssa. JymyJussit vaanii yhden ottelun vähemmän pelanneena kolmen pisteen päässä ja KeKi kolme ottelua vähemmän pelanneena seitsemän pisteen päässä. Homma menee tiukaksi omasta mielestäni! Pleijareihin pääsy ei ole kirkossa kuulutettua varsinkin kun pelataan Koplaa, Mansea, Sotkamoa ja Vimpeliä vastaan seuraavaksi. Kopla ja Vimpeli ovat vielä vierasotteluja. Kyllä tässä hikinen savotta on edessä! Sen jälkeen Siili kotona, JymyJussit kotona ja Kankaanpää vieraissa.

En kyllä uskalla taulukoida mitään varmoja pisteitä neljästä seuraavasta ottelusta. Kolme viimeistä pitäisi klaarata vähintään kahden pisteen voitolla. Muuten voidaan kaivaa rantapallot esiin.

Siitä vaan tilastonikkarit laskemaan todennäköisyyksiä Tahkon tämänvuoden pleijaripaikalle!
Eiköhän pleijaripaikka irtoa 1,3-1,35 keskiarvolla. Jos oikein sopivasti menee, ehkä aavistuksen tuon alarajan allekin voi mennä. Kyllä teidänkin siis pitää kerätä pisteitä näiltä hyviltäkin, tai sitten ottaa kolmesta muusta 8-9, eikä sekään helppoa ole.

Edit: Sori,vähän IPV:n mukaan laskin pisteitä, Tahko taitaa tarvita pikkuisen enemmän tuohon rajaan, kun otteluita enemmän.
 
Viestejä
891
Yksi teoreettinen esimerkki, ns. neljältä kovalta ei yhtään pistettä ja muilta täydet kolme. Näin on koossa 37p 27 ottelusta, mikä tekee pistekeskiarvoksi 1,37. Sillä voisi päästä ensimmäisenä valittavaksi pudotuspelijoukkueeksi.
 
Elk

Viestejä
1,010
@Bout tuolla edellä kritisoi muun ohessa Rantatorikkaa kahdella kärjellä pelaamisesta. Totta kyllä se pisti itseänikin eilisessä pelissä silmään, mutta koko kautta ajatellen en jaa tuota kritiikkiä. Tässähän pelattiin aika pitkään niin, että Vartama oli nro 5 ja Nikkanen jokerina (Korhosen ja etenijäjokerin kera). Se antoi ihan realistisen mahdollisuuden kahden kärjen peluuttamiseen ja se myös mielestäni toimi ihan hyvin, varsinkin kun sitä ei tehty mitenkään kaavamaisesti vaan tilanteen mukaan. Tuo asetelma antoi peluutukseen joustavampia mahdollisuuksia kuin kaavamaisen yhden kärjen peluuttamisen (sekin voi siis olla liian kaavamaista). Tuollaista lyöntijärjestyksen joustavampaa käyttöä itse kannatan, jos vain kokoonpano siihen antaa mahdollisuuden. Tuolloin antoi, nyt oikein ei. Tuolloin en muista myöskään lyöntijärjestyksen jääneen juuri koskaan erityisen hankalaan paikkaan. Jos jäi vaikka neloseenkin, voitiin ihan hyvin löhteä liikkeelle vitosesta eli Vartamasta. Jos jäätiin seiskaan, se ei ollut mikään ongelma, koska silloin tietysti mentiin kärkeen.
 
Viestejä
735
Siis tällä luvulla Tahko olisi kahdeksas? Ja oletat, että ensimmäisenä valitsemaan pääsevä runkosarjan ykkönen (joka vielä täysin auki) haluaa napata vastukseksi juuri Tahkon. En ole lainkaan varma, vaikka tuo ykkönen olisi Manse tai Kopla.
Muuten en kannata tuota valintamahdollisuutta. Kylmät numerot saisivat ratkaista, kuten pitkään on ollut.
 
Kuten kirjoitin tämä onkin teoreettinen esimerkki. Ja jos Tahko joutuu jatkamaan myös pudotuspeleissä ilman Nikkasta ja Alasta voisi Tahko olla mieluisin valinta, vaikka Iivonen onkin parantanut otteitaan peli peliltä on Alanen silti astetta parempi lautasen äärellä. Tahkon otteet ovat kuitenkin ailahdelllet kovin pelin sisällä ja mukaan on mahtunut viime aikoina usein vain yksi hyvä sisäpelivuoropari. Sillä harvemmin voi napata voittoa.

Tänään taas jännätään ruudun äärellä saako Tahko Kouvolasta pisteitä mukaansa.
 
Viestejä
674

Terveisiä Kouvolasta,saatte helpot kolme pinnaa.Koplan nykyinen sisäpeli on sarjan huonoin.
 
Elk

Viestejä
1,010
Terveisiä Kouvolasta,saatte helpot kolme pinnaa.Koplan nykyinen sisäpeli on sarjan huonoin.

Jos tämän Supervuoro-keskustelupalstan eri joukkueiden ketjuja on uskominen, niin eihän oikein mistään peleistä ole saatavissa juuri sen oman joukkueen vastustajille kuin helppoja pisteitä. Mansea ja Jymyä lukuun ottamatta jokseenkin kaikkien muiden joukkueiden kannattajat näkevät oman joukkueensa pelin ”läpsyttelynä” tai muuten vaan surkeana. Viimeistään eilen tähän joukkoon liittyi Vimpelin ketju, Koplan ketju liittyi jo aiemmin, Joman ketju on ollut siinä moodissa ainakin pari kolme viikkoa ja muut ketjut sairastavat tätä tautia kroonisesti.
 
olihansepalo

Onko Tahko kertonu, mikä vaiva Alaselle polveen tuli? Toivotaan paranemisia ja pikaista paluuta kentille.
 
Viestejä
1,570
Aika harva joukkue muuten voi edes budjetoida mitään varmoja kolmen pisteen otteluita. Terävimmän kärjen takana kolmen pisteen otteluiden osuus on aika pieni. Teillä muuten aika iso, mutta olette kompensoineet nollapeleillä.
 
Sami Partanen näytti sanoneen Kipa-Tahko -pelin lehdistötilaisuudessa, että ”tiukassa ovat pisteet tämän kesän sarjassa”. Tarkoitti varmaan ensi sijaisesti omaa joukkuettaan (voitetun kahden pisteen ottelun jälkeen), mutta kyllä tuo kommentti pätee muihinkin. Ihan helpolla ei pisteitä tosiaan tule kuin muutamalle kärkijoukkueelle. Totta myös, että Tahkolla on tosiaan noita nollan pisteen otteluita liikaa. IPV:ssä puolestaan täytyy ihailla heidän kykyään napsia pisteitä sieltä sun täältä, muiden ohessa Koplalta, Vimpeliltä ja tuliko Sotkamoltakin.
 
Sotkamoa vastaan jäätiin molemmissa nollille. Mutta tosiaan saatu päävastustajilta aina pisteitä, eli heikoin joukkue, joka IPV:n nollille on jättänyt, on JoMa. Kärkiviisikolta saatu 4p 7 ottelusta. Toivottavasti selvitään molemmat jatkoon.
 
Viestejä
1,129
Totta puhuen, en ole missään vaiheessa näiden siirtouutisten jälkeen edes ajatellut Alasen tai Nikkasen palaavan kokoonpanoon enää tällä kaudella vaikka pelit jatkuisivatkin, viestintä minusta on ollut sen tyyppistä, ettei toiveita ole. Mutta jälleen kerran, sinänsähän tarkat terveysasiat eivät ole julkisuuteen kommentoitavia juttuja.

Olen tällä palstalla joskus ennenkin muistellut sitä, kun Pasi Ilari Virtanen antoi kerran lehdistössä haastattelun, että pitäisi ennen kotipelejä istuttaa jätkät muutamaksi tunniksi bussiin, jos alkaisi kotipelitkin sujua. Silloin lieni saldo jokseenkin päinvastainen kommentista päätellen, että reissusta otettiin pisteitä, Pihkalasta ei. Tuollaisella "rekordilla" ei vaan hyvä tule, kyllä menestyvän joukkueen pitää pystyä taistelemaan sekä kotona että vieraissa, vaikkei näinä poikkeusaikoina jompiakumpia tulekaan samaa määrää kaikille.

Pidän täysin mahdollisena @Sivustaseuraaja n skenaariota, jossa nelikolta ei tule yhtään pistettä. Siksi erityinen kiinnostus Jymyjussien ja Kempeleen peleihin tästä eteenpäin, sieltä voidaan äkkiä tulla rinnalle ja ohi, niin ettei tarvitse miettiä kuka meidät valitsisi.

Valintahommista sen verran, että minusta tuo oli viime vuonna ihan kokeilun arvoinen uudistus, enkä varsinaisesti vastusta sitä vieläkään. Kovasti täälläkin viime vuonna pohdittiin, että kyllä varmasti välimatkoilla on merkitystä valintoihin, mutta ihan sarjataulukon mukaanhan ne valinnat sitten tehtiin. Eli en näe suurta eroa, mutta taktikoinnin mahdollisuus kutkuttaa kyllä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös