- Viestejä
- 891
Arfmanin kommentit eilisen JoMa -pelin jälkeen ElmoTV:stä
Mitä ottelu kertoi Hyvinkäästä?
Ottelu kertoi ennen muuta siitä potentiaalista, mitä Hyvinkää voi olla parhaimmillaan. Tampere-ottelu oli nihkeä ja myös Joensuussa varsinkin kärkimies Teemu Nurmio oli ensimmäisellä jaksolla jäässä. Mutta toisella jaksolla nähtiin täysin erilainen Tahko. Kärki rullasi ja teki tilanteita, ja Tahkon pääkotiuttajat, Kalle-Tapio Huusko, Teemu Nikkanen ja Juha Korhonen, olivat erinomaisessa iskuissa. Ja vaikka JoMan ulkokenttä antoikin lahjoja, mukaan mahtui myös erinomaisia lyöntejä.
Tahkon sisäpelin arvoa lisää se, että Patrik Vartama ei ole takareisivamman takia juoksukunnossa ja pelaa siksi ysinä. Kun Vartama saadaan takaisin täyteen iskuun, Tahkon sisäpelipotentiaali nousee entisestään. Mutta ei nuolaista vielä Tahkonkaan osalta, sillä Tampere-ottelu osoitti, ettei Tahkon sisäpelikone ei ole mikään idioottivarma takuutuote.
Myös Tahkon ulkopelissä oli tiistaina paljon positiivista, vaikka joukkue antoikin 12 juoksua. Alkukauden ehdoton onnistuja on ollut 18-vuotias lukkari Petteri Alanen, joka vei tiistaina lukkareiden taistelun Ville Väliahoa vastaan 6–0. Alanen on nousemassa kovaa vauhtia haastajakaartin lupaavimmaksi nuoreksi lukkariksi, jos otteet jatkuvat ja pysyvät tällaisella tasolla.
Toinen suuri ilonaihe on ollut Kalle-Tapio Huusko. Huusko on ollut erinomainen mailassa ja aloittanut kauden vahvasti myös polttolinjassa. Huusko pelaa vaihtotilanteissa takalukijana ja takatilanteissa kakkosvahtina, eikä hänellä ole palloa poltellut. Tahkolta oli viisas veto pitää Huusko, vaikkei hän onnistunutkaan lukkarina. Tahkon päätöksessä painoi Huuskon panos sisäpelissä, mutta nyt Hyvinkäällä voidaan iloita aidosti myös Huuskon ulkopelistä.
Voitto Joensuusta ja tiistain esitys osoittivat, että Tahkon kanssa pitää jokaisen joukkueen olla varuillaan, jos sen peli rullaa. Mutta tuossa edellisessä lauseessa oli yksi sana, joka on Tahkon tämän kauden haaste – jos.