Arviota kaudesta:
- Vartama: Erikoinen kausi. Piti tehdä läpimurto vaihtajana, ei tehnyt, teki kärkenä. Mutta jos huhuttu Nurmio tulee, niin ensi kaudellekin tarjotaan vaihtajaroolin lunastamista. Ulkona epätyypillistä haparointia, mutta pääosin toki hyvää ja erinomaista suorittamista.
- Vikström. Ripaus sotkamolaisuutta tekee hyvää Tahkolle (ks. myös seuraava kohta). Kun on riittävää taitotasoa, on myös sopivasti ”hulluutta”, tai mitä se sotkamolainen määrätietoisuus onkaan. Joukkueen ainoita riskinottajia, joka saa riskit epäonnistuessaankin anteeksi.
- Huusko. Taitaa olla Vimpeli-pelien vapaataipaleiden ja toka pelin supervuoroparin epäonnistuneen ”sankariksi riskillä” -lyönnin myötä hyvinkäälaisfanien erityisessä epäsuosiossa kauden päättyessä. Osin oli jo ennen sitäkin, ja olihan tämä huono kausi, toisin kuin edellinen. Mutta nyt tullaan taas siihen sotkamolaisuuteen: jotenkin tästä kaverista aistii, että hänellä ”hulluutta” – määrätietoisuutta, rohkeutta ja taitoakin (sisäpelissä, ja potentiaalisesti myös ulkopelissä) – riittää, joten jos lukkarin vaihtoa Tahkossa harkitaan, niin voi se ratkaisu mennä pitkässä juoksussa metsäänkin (jos siis Huuskosta luovutaan). Joskus juuri tällaisista ”luusereista” kasvaa ajan oloon sankareita.
- Nikkanen. Alkukaudesta muun joukkueen tavoin sisäpelissä vaisu, eikä edes sitä kuulua läpilyöntipelotetta enää ollut vastustajien silmissä, mutta loppukautta kohti parani ja uhkakin alkoi palata. Ulkopelissä muutama virhearviointi, mutta vastaavasti tukku loistavia syöksykoppeja ja tappoheittoja kotiin.
- Patova. Joukkueen ”suuri tuntematon”, erityisesti sisäpelin osalta. Potentiaalia on enempään kuin roolitus antoi tänäkään kesänä myötä. Pelinjohto olisi saanut kokeilla eri rooleissa, myös kärjen vaihtajana, paria peliä enemmän.
- Rouhiainen. Tahkossa väärinymmärretty vai -kohdeltu vai mistä kysymys?. Tuli Hyvinkäälle kärkimiessensaationa, mutta ekasta kaudesta jäi mieleen, kun Korhonen opetti/puhutteli/läksytti (kukin valitkoon mieleisensä termin) pelistä toiseen. Tällä kaudella puolestaan itse ”heittäytyi” oudon flegmaattiseksi – ei ollut kunnon yritystä mennä kentälle, kunnes vasta puolivälieräpeleissä, joissa myös meni. Kuten Nikkasellekin, ulkopelissä joitain koppareille tyypillisiä virheitä, mutta kipityksillään (muiden tonteilta) läpimenneiden pallojen perään kompensoi ne.
- Hokkanen. Mysteeriksi jäi, miksi muutamaa peliä lukuun ottamatta pidettiin sitkeästi kakkoskärjessä, vaikka ominaisuuksiltaan sopisi ykköskärkeen, eikä siinä nyt pelanneita tai kokeilleita huonommin pärjännyt/olisi pärjännyt. Ehkä oli piileviä vammoja tms. Ulkopeli tuttua Hokkasta. Edelleen lopullista läpimurtoa huipulle silti odotellaan.
- Malikine. Jos Tuikka ei olisi lähtenyt keväällä, olisi jäänyt varamieheksi, mutta sen huomioiden täytti paikkansa. Sijoittumis- yms. puutteita saattaa olla, kuten täällä jotkut kirjoittajat ovat analysoineet, mutta vastapainoksi myös ihan hienoja kiinniottoja. Sisäpelissä löi alkukaudesta harvoista paikoistaan muutamia varmoja kotiutuksia ja jopa siksi erottautui myönteisesti suhteessa omaan tasoonsa ja rooliinsa muutoin kovin vaisussa alkukauden sisäpelijoukkueessa.
- Kauppinen. Pyyteetön työmuurahainen, ja sellaisia pitää aina sellaisina arvostaa. Saattaa menettää paikkansa joukkueessa, jos suurempaa menestystä tavoittelevia hankintoja joukkueeseen tehdään.
- Korhonen. Ei lähimainkaan paras kausi, vaikka lyötyjen määrä ja sijoitus lyöjäpörssissä oli lopulta entistä tasoa. Läpilyönnit parasta antia, mutta muutoin terävyys kenttälyönneissä hiipui.
Vierimaa. Alkukaudesta oli pitkään ainoa joukkueessa, jonka sisäpeli oli omalla tasollaan, mikä erityisenä ansiona on mainittava ja muistettava.
- Rättö. Harjoituskauden ”sensaatio”, joka ei varsinaisella pelikaudella ennen loukkaantumistaan päässyt kunnolla näyttämään mutta ei myöskään lunastamaan lupauksiaan. Joutui lähinnä täyttämään kenttää ja petaamaan paikkoja kokeneemmille (Korhoselle).
- Harjuvaara. Muutama hyvä peli ja tärkeitä kotiutuksia sen jälkeen, kun pääsi joukkueeseen, mutta sen jälkeen vähän hiipui.
- Kalmari/Raesmaa/Rämet. Yksittäisiä pelejä, joissa hoitivat tehtävänsä ihan hyvin.
- Pelinjohto: Kovin oli varman päälle ja ennustettavaa peluuttamista. Jos Rantatorikka jatkaa, on mielenkiintoista nähdä, löytääkö hän itsestään vielä modernin pelinjohtamisen moodin. Nyt lähtökohta oli ymmärrettävästi hankala.
- Koko joukkue: Ei ollut ainoa keskikastin joukkue, jonka pelin taso oli pettymys. Mikä oli koronatauon vaikutus keväällä kesken harjoituskautta? Mikä äkillisen pelinjohtajavaihdoksen vaikutus? Sijoitus runkosarjassahan oli lopulta jokseenkin, mitä odotettiinkin, mutta tie siihen oli vaikea. Mutta kun poikkeuskautta elettiin ja pelattiin, ei tästä huonoja fiiliksiä kannata jättää muistoksi, vaan mielenkiinnolla odottaa, mitä jatko tuo tullessaan.
