Vs: Hyvinkään Tahko 2017
1J1A:
X Nikkasella ajot, kolme laitonta lyöntiä, vaikka väärä tuli alle jo ensimmäisellä
XX & XXX Nikkasen jälkeen Kero pääsi lyömään ajoihin. Toisella lyönnillä koppi etumiehestä päin, etenijät irti kakkoselta ja kolmoselta. Hokki, Putte ja Late rakentavat palottomat ajot, näin joukkueen pääkotiuttajat käyttävät tilanteen hyväkseen. Kolme lampaan ahteria Nikkaselle & Kerolle.
1J2A:
X Patova ykköspesällä, Kettunen lyömässä etupelaajan käsiin kopiksi ja palo kakkoselle
XX Pelkkä kakkostilanne, Carlson lyömässä. Hidastettu pesien väliin ja palo kolmoselle. Hieman kyseenalaistan tätä Sirviön peluutusta tilanteessa, Ehkä Sirviö oli päättänyt jo ennen vuoroa, että tämä on välivuoro
XXX 1-2-tilanne, Harju lyömässä. Carlson irti Harjun (huonon) lyönnin aikana, joka jäi kopiksi linjaan. Carlsonille tästä sisävuorosta kolme lampaan bebaa, Harjulle yksi
1J3A:
X Ykköstilanteessa Puhtimäen etumiehen ohitus epäonnistui ja Hokkanen paloi kakkoselle.
XX Ajot, Kero löi kakkosrajaan. Tiukalta näyttänyt tilanne kääntyi Vimpulan ehdottomasti paremman suorittamisen turvin selväksi paloksi. Puolikas plussa takaetenemisestä
XXX Harjuvaaralla ajot, löysä pussari ja selvääkin selvempi palo kotipesään. Tästä vuorosta ei jaeta miinuksia, joskaan ei järin suuria plussiakaan muille kuin Patovalle, joka järjesti pesät täyteen komealla lyönnillä. Ehdottomasti enemmän potentiaalia numeroksi neljä, kuin Harjusta.
1J4A:
X Vierimaan kentällemenopalo. "Pakkotilanne", kun kentällä ei ollut ketään ja Putte tulossa lyömään. Ei hyvä palo, mutta joskus on vain tilanteita, joissa pitää laitta pallo maihin ja jalat kulkemaan, ei vain toiminut
XX Keron lyönti kopiksi, maila laski, palo kotipesään ja vaihteeksi Keron vuorolla ajot kuivuivat kasaan
XXX Seuraavassa vaihtotilanteessa Kero poltti takaetenijän kakkospesälle
2J1T
X Puhtimäki löi ykköstilanteessa kolmannella taitonäppiä, laittomaksi
XX Kerolla ajot, heikko rajalyönti ja selvä palo kotipesään
XXX Kero ja epäonnistunut kopinnosto, lampaat kaikki Kerolle
2J2T
X Nikkasella ajot, kuka arvaa mitä tapahtuu? KOLMANNELLA LYÖNNILLÄ LAITON, täysin uskomatonta. Vaikka tekisi mieli haukkua Nikkanen alimpaan maanrakoon, en sitä tee. Tuo on niin järjestelmällistä, että syyttävä sormi osoittaa tasan pelinjohdon suuntaan. Nuo uhat, mitkä Metulla on, pitäisi pystyä käyttämään muuhunkin kuin kolmannen lyönnin laittomiin.
XX Kero onnistui vihdoinkin kotiuttamaan, mutta takaetenemisiä ei lyönnillä ollut mahdollista ottaa, joten takapalo sitten seuraavalla lyönnillä kolmoselle.
XXX Patova onnistui vaihteeksi ja järjesteli ajot, Kettunen ei pystynyt maalaamaan, vaan kotiutuslyönti painui kopiksi ja viimeisenä lyöjänä tilanne kuivui kasaan viimeisellä lyönnillä
2J3T
X Nikkasen pussari ajoissa päättyi paloon
XX & XXX Kero löi 2 metriä korkean näpin etukaarelle "asti", kun ajoissa oli lentomerkki päällä. Vähemmän yllättäen palot kotiin ja kolmoselle. Lampaan perseitä on jaettu jo niin paljon, että Kerolla taisi mennä sillä osastolla jo kymppi täyteen. Luku on yllättäen sama, kuin miehen palot mailan varressa
2J4T
X Harjuvaaran heikohkolla pussarilla ajoissa palo kotipesään
XX Carlsonin upea välilyönti, maila tippui myöhässä, etenijä otti huonot lähdöt ja kulki hitaasti.
XXX Vartamalta kentällemenossa yksi kentällemenolaiton ja kaksi kopinnostolaitonta. Parasta tässä lyöntivuorossa oli, että se päätti ottelun.
Muita huomioita:
En välttämättä ole varma, onko Kauppinen Lahtea parempi sieppari. Oulua vastaan Pelkonen löi kunnarin ja muutenkin tuli pari lyöntiä Kauppisen tontilta. Tänään sitten Veto vei kohtalaisen paljon ykköstilanteessa menopesän puolelta, eli Kauppisen tontilta (oliko tuo Puputin läpäri Kauppisen vai Hokkasen tonttia, siihen en osaa vastata). Eli lyödään kovaa tai pientä, Kauppinen tuntuu olevan liian usein höynäytettävissä. No, Vierimaa nyt ei ole kunnossa, joten tästä on turha itkeä. Silti pohtisin, olisiko järkeä vaihtaa etutilanne pelaamista niin, että esimerkiksi Hokkanen ravaisi vielä vähän suuremmalla tontilla etukentällä. KC ei ehdi molempiin rajoihin.
Kero on kyllä lyöjätilaston kymppikärjen surkein lyöjä, ylivoimaisesti. Täysin hakuammuntaa on tuo Keron tekeminen ja keskimäärin joka kymmenes lyönti osuu kunnolla keppiin. Niillä lyö juuri tuon verran juoksuja, mutta ei Keroa kyllä voi parhaiden lyöjien joukkoon laskea, vaikka kuinka haluaisi. Yritysten määrä on Tahkon mittapuulla todella kova, mutta kolmannen lyönnin laittomia, kahden paljon lyöntivuoroja ja tilanteiden kuivumisia on aivan liikaa. Erityisesti tilanteiden jatkuvuuden puute on suuri ongelma Keron pelissä.
Wahl > Harjuvaara. Näin siis jokerina. Pelkkä tilanteiden rakentelu on Tahkolle ihan riittävän hankalaa, eikä Keron taustalla ole kuitenkaan töitä kuin pari kertaa ottelussa. Vaikka Wahlilla on ei niin näyttäviä epäonnistumisia, kokonaisuutena hän on tämän hetken Tahkoon käyttökelpoisempi pelaaja, kuin Harjuvaara.
Harjuvaara > Harju. Pallovarmuus on toki Harjulla tällä hetkellä parempi kuin Harjuvaaralla, mutta kun sillä pallovarmuudellakaan ei ole niin väliä, jos pelaa passiivisesti ja liian takana. Eihän Harjun tontilta läpäreitä tule enää, mutta eipä sieltä hurjia hakujakaan tule. Kaiken lisäksi Harjun polttoheitot tulevat edelleen pompun kautta. Kopin jälkeen saattaa liidättää täydellisen polttoheiton kotipesään, mutta tiukassa paikassa 5m vajaaksi. Osasyy on tietysti myös siinä, että tuntuu todella usein pääsevän pallolle huonosta asennosta, eli heitto joko 1) lähtee hitaasti 2) lähtee vajailla tehoilla. Jos jossain vaiheessa runkosarjaa selviää, että Tahko ei yllä ylempiin pudotuspeleihin, pitää Harjuvaara lyödä takakentälle, vaikka sitten "työharjoitteluun"
Patovan kohdalla tuskin tarvitsee hetkeen miettiä, kuuluuko hän ykköskärkeen ennen Harjua. Todella tyylikästä peliä tänään (5/5, siihen päälle parit-kolmet takavaihdot 100% varmuudella). Vetelee viistopystäreillä määrämittaisia, mutta taitopankista löytyy myös pieniä lyöntejä. Jos mun pitäisi jakaa kolme tähteä tämän illan pelistä, kolme tähteä menisi Patovalle, kaksi Hokkaselle ja yksi Vierimaalle. Jos taas pitäisi valita kolme lammasta, se menisi Kerolle. Kaksi lammasta menisi Kerolle ja yksi lammas Kerolle. Huutava vääryys oli, että Putte vei tänään kultaisen potan ennen Patovaa.