Supervuoro Verkkolehti »

Vive 2015

Viestejä
694
Vs: Vive 2015

Tyykin tyylistä tulee ihan mieleen tjoopas. :D

Puputin puuttuminen todellakin latisti tunnelman jo ennen pelin alkua. Ja siitä huolimatta yllättävän tiukka peli. Kaksi ulkopelivirhetttä karsimalla peli olisi voinut kääntyä toisinkin. Mutta niitä sattuu, joskus itse kullekin.

Heimonen todellakin on mestaritason lukkari. Heittokäsi ei ole vahvuus, mutta muut avut korvaavat. Ja Janne saattaa olla parempi ensi vuonna, Kohonen on varmuudella huonompi (edelleen silti hyvä). Ja mikä parasta: Janne ei hyytynyt Jymyä vastaan.

Samin sisäpeli ei pyörinyt totutulla tavalla, mutta kuten nuo pari ulkopelivirhettä, näitä ikävä kyllä joskus tapahtuu. Ei pidä silti tehdä liian pitkälle meneviä ja typeriä johtopäätöksiä yhden pelin perusteella. Sami on edelleen sarjan paras numero kolmonen.

Tästä kaudesta on otettava mukaan positiiviset asiat. Hopea ei ole huono saavutus. Viides kerta peräkkäin kuokkaan Sotkamolta, mutta tällä kertaa ei enää läpihuutojuttuna. Sotkamo-/Kohoskammo on voitettu. Tästä on hyvä lähteä keskittymään edelleen oman pelin kehittämiseen. Kerrassaan hieno joukkue vuonna 2015. Ja miksei olisi myös vuonna 2016! :)
 
tyyki

Vs: Vive 2015

Saaren Siepparille.. En ole joopas, en tjoopas.
Ikivetolainen olen, tosin muutaman sadankilsan päässä Saaresta. Olen toista mieltä Heimosen huippulukkariudesta.. parantamista on näppien haussa ja heitoissa. Huuskonen haki näpit ja osasi jopa heitotkin, mutta Huuskosen heikkous oli puuttuvat rytminvaihdot. Näin näkisin.

Haapakosken pelaaminen oli viimekaudella finaalipeleissä jokseenkin samanlaista... siis ei terävimmillään hän ollut.
Lukkarit Kosonen ja Kohonen pitivät Siggen väihtolyönnit vähintäänkin alavireisinä. Tilastoista on helppo katsoa kärkkäriprossat.

Lönni kai Vetoa täysinpalvellleena lopettaa, samoin Tikurin ilmoitus on kai lopullinen.
Omista nuorista ei ole Tikurin korvaajaksi... joskopa Seinäjoelta löytyisi Taikurin ja Pattijoelta Lönnin paikalle pelimiehet.

RENKÄÄKÖS MEIJÄN HARMITELLA HOPEAAA ... EIJJJJJJJJJJJJJ EIJJJJJJJJJJJJ EIJJJJJJJJ
 
mutu

Vs: Vive 2015

tyyki sanoi:

Alkoi tuntumaan siltä, että taikurin paikalle on tulossa pelimies Jyväskylästä!
 
Vetojussi

Vs: Vive 2015

Mitähän suunnitelmia ViVen toimistolla on alati kasvavan lippisongelman suhteen.
Siellähän täytyy olla viideltä vuodelta valmiiksi painettuja ViVe Suomen Mestari lippalakkeja
laatikkokaupalla. Hyvät neuvot niiden käyttöön ovat varmasti tarpeen.
 
jussi@jymynen

Vs: Vive 2015

Sama jäbä tais textata jo saman asian S24:een samoilla sanoilla lähes.
Eikö tuo selvinne -jos vaivaa -soittamalla ja kysymällä suoraan.
Niin minä tekisin.
Päivän alisuoritus.
 
tyyki

Vs: Vive 2015

[noo.. sopiihan hannu toki joukkueeseen.. lyöntitekniikka on superin paras...

quote author=mutu link=topic=4573.msg28970#msg28970 date=1443112694]
tyyki sanoi:
Saaren Siepparille.. En ole joopas, en tjoopas.
Ikivetolainen olen, tosin muutaman sadankilsan päässä Saaresta. Olen toista mieltä Heimosen huippulukkariudesta.. parantamista on näppien haussa ja heitoissa. Huuskonen haki näpit ja osasi jopa heitotkin, mutta Huuskosen heikkous oli puuttuvat rytminvaihdot. Näin näkisin.

Haapakosken pelaaminen oli viimekaudella finaalipeleissä jokseenkin samanlaista... siis ei terävimmillään hän ollut.
Lukkarit Kosonen ja Kohonen pitivät Siggen väihtolyönnit vähintäänkin alavireisinä. Tilastoista on helppo katsoa kärkkäriprossat.

Lönni kai Vetoa täysinpalvellleena lopettaa, samoin Tikurin ilmoitus on kai lopullinen.
Omista nuorista ei ole Tikurin korvaajaksi... joskopa Seinäjoelta löytyisi Taikurin ja Pattijoelta Lönnin paikalle pelimiehet.

RENKÄÄKÖS MEIJÄN HARMITELLA HOPEAAA ... EIJJJJJJJJJJJJJ EIJJJJJJJJJJJJ EIJJJJJJJJ

Alkoi tuntumaan siltä, että taikurin paikalle on tulossa pelimies Jyväskylästä!
[/quote]
 
tyyki

Vs: Vive 2015

j-p vainionpäällä ei sopimusta jymy-jussien kanssa vielä... hänkin taikurille jonkinlainen korvike..
 
tyyki

Vs: Vive 2015

jatkan... Lönnin paikkaa Pattijoen Antti Korhonen jos Lönni Vetoa täysinpalvelleena lopettaa...
 
Viestejä
694
Vs: Vive 2015

tyyki sanoi:
Olen toista mieltä Heimosen huippulukkariudesta.

En sanonut, että Heimonen on huippulukkari. Eikä hän ole, jos sillä tarkoitetaan Topi Kososen tasoista lukkaria. Heittokäsi antaa liikaa tasoitusta. Mutta mielestäni hän on lukkari, jonka kanssa joukkue voi voittaa mestaruuden. Nytkin päästiin todella lähelle. Eikä jäänyt Heimosesta kiinni. Janne pelasi hyvät finaalit. Röyhkeys ja pelirytmin muutos ovat Jannen vahvuuksia.

Janne luultavasti vain paranee vielä monen vuoden ajan. Esim. Kohonen on vain heikentynyt jo monta vuotta. Erityisen selvästi se näkyi tänä vuonna. Hän on edelleen huippulukkari, mutta joka vuosi hän hidastuu. Ikä ei anna vaihtoehtoja. 2012-2014 Jymy ja Kode saivat Vimpelistä henkisen yliotteen. Tänä vuonna tuo niskalenkki onneksi purkautui. Lopputulos oli tavallaan sama, mutta tavallaan ihan eri. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Septo

Vs: Vive 2015

Miten se Tyyki onnistuu että Korhonen Vimpeliin? Käyppä huvikseen katsomassa Lipon twitter tiliä.
 
bah

Vs: Vive 2015

tyyki sanoi:
j-p vainionpäällä ei sopimusta jymy-jussien kanssa vielä... hänkin taikurille jonkinlainen korvike..

On sopimus edelleen voimassa ja kattaa kauden 2016. Joten voidaan vetää viiva yli.
 
Rune

Vs: Vive 2015

Ilman mitään lähdettä osaan arvata, että Vainionpää pelaa Vimpelissä. Siellä luetaan Ilkkaa ja pelinjohto vaatii Vainionpäätä.
Voin sanoa, että Vainionpäällä tai ilman, olette hopealla taas kerran.
Miettikää itse, mitä muuta voisi tehdä.
 
Viestejä
252
Vs: Vive 2015

Minä olen eri mieltä Kohosen lukkaroinnista, jos väitetään hänen heikentyneen monta vuotta...
Tänäkin vuonna oli selkeästi sarjan paras lukkari yhdessä Kososen kanssa. Kieltämättä tietty aikaisempien kesien terävyys aika ajoin puuttui, mutta peliäly, fysiikka ja henkinen kovuus edelleen aivan eri tasolla kuin monella muulla. Kun on valittu 6 kertaa peräkkäin vuoden lukkariksi niin olisi jopa muiden halventamista väittää, että hän on vuodesta toiseen huonontunut ollessaan kuitenkin jatkuvasti paras?

Ja ei tietysti sinänsä kuulu lukkarointiin, mutta täytyy muistaa, että Toni pelasi ennätyskauden sisäpelissä ja oli jälleen iskussa kauden huipentuessa. Se on tuolla iällä kova temppu ja osoittaa hänen kykyään edelleen kehittyä pelissä...

Sieppari Saaressa sanoi:
tyyki sanoi:
Olen toista mieltä Heimosen huippulukkariudesta.

En sanonut, että Heimonen on huippulukkari. Eikä hän ole, jos sillä tarkoitetaan Topi Kososen tasoista lukkaria. Heittokäsi antaa liikaa tasoitusta. Mutta mielestäni hän on lukkari, jonka kanssa joukkue voi voittaa mestaruuden. Nytkin päästiin todella lähelle. Eikä jäänyt Heimosesta kiinni. Janne pelasi hyvät finaalit. Röyhkeys ja pelirytmin muutos ovat Jannen vahvuuksia.

Janne luultavasti vain paranee vielä monen vuoden ajan. Esim. Kohonen on vain heikentynyt jo monta vuotta. Erityisen selvästi se näkyi tänä vuonna. Hän on edelleen huippulukkari, mutta joka vuosi hän hidastuu. Ikä ei anna vaihtoehtoja. 2012-2014 Jymy ja Kode saivat Vimpelistä henkisen yliotteen. Tänä vuonna tuo niskalenkki onneksi purkautui. Lopputulos oli tavallaan sama, mutta tavallaan ihan eri. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Koppari

Vs: Vive 2015

bah sanoi:
tyyki sanoi:
j-p vainionpäällä ei sopimusta jymy-jussien kanssa vielä... hänkin taikurille jonkinlainen korvike..

On sopimus edelleen voimassa ja kattaa kauden 2016. Joten voidaan vetää viiva yli.

Mitenköhän lie voimassa olon kanssa? Onko palkat maksettu ajallaan edes Vainionpäälle?
 
Aatteleppa ite

Vs: Vive 2015

Judge sanoi:
Kun on valittu 6 kertaa peräkkäin vuoden lukkariksi niin olisi jopa muiden halventamista väittää, että hän on vuodesta toiseen huonontunut ollessaan kuitenkin jatkuvasti paras?

Onpa outo perustelu. Entä jos olisi valittu vain kolme kertaa peräkkäin? Olisiko silloin vuodesta toiseen huonontuminen muiden halventamista? ::)
 
Joopa joo

Vs: Vive 2015

Jos sama lukkari valitaan jatkuvasti parhaaksi ja jonkun mielestä hän kuitenkin kokoajan huononee niin miten ne muut lukkarit? Niidenhän täytyy kokoajan taantua myös ja se ei pitäne paikkaansa. Taustalla nousee ja kehittyy uusia kovia lukkareita, Kohonen kuitenkin on edelleen ykkönen ja siitä voi vetää sen johtopäätöksen että Kohonen ei huonone riittävän nopeasti.
 
Viestejä
526
Vs: Vive 2015

Ei tämä Kohosen paras kausi ollut ja Topi oli tänä vuonna sarjan paras lukkari. Hemmetin kovalla tasolla Toni silti pelaa jos ikää ajattelee. Pystyykö enää tasoa nostamaan takaisin sinne misssä on ollut, on sitten ihan eri kysymys ja nähdään ensi kesänä.

Muuten Kohosesta voi mielestäni mennä keskustelemaan sen joukkueen topikkiin missä mies pelaa.
 
Tä?

Vs: Vive 2015

Joopa joo sanoi:
Jos sama lukkari valitaan jatkuvasti parhaaksi ja jonkun mielestä hän kuitenkin kokoajan huononee niin miten ne muut lukkarit? Niidenhän täytyy kokoajan taantua myös ja se ei pitäne paikkaansa.

Eikä täydy, sulla on kestämätön logiikka. Mieti uudestaan.
 
Joopa joo

Vs: Vive 2015

Logiikasta en tiedä mutta ilmeisen huonoja muut lukkarit ovat jo lähtötasoltaan jos sama herra on kuudesti paras lukkari ja jokavuosi vaan huononee.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös