Supervuoro Verkkolehti »

Vimpelin Veto 2023

Viestejä
4,025
Kiitokset @Kääntövarsi kaikkiaan hienosta kirjoituksesta.

Otin tämän keskusteluketjun esille parin muun suuren joukkuelajin aktiivitoimijan kanssa, ja he pitivät käsittämättömänä koko kysymystä. Heidän lajeissaan ja laajasti urheilussa on ihan yleinen käytöskoodi, että vastustajan ympärille ei keräännytä juhlimaan. Pitivät erikoisena, jos pesäpallossa joku katsoo, että se on sopivaa ja viihdyttävää.

Ei mielestäni ole mitään "nykyajan kaikestaloukkaantumista" pitää myös pesäpallossa peruskäytöstavoista kiinni. En muista, että myöskään 1980-luvun pesäpallossa olisi laajemmin menty vastustajan naamalle ilkkumaan.

Mutta tosiaan, puolestani myös voidaan siirtyä puheenaiheissa jo eteenpäin.
Niin, että kun sinä olet saanut sanoa, kuinka asia "oikeasti" on, voidaan siirtyä seuraavaan asiaan? 😂 Sopiva provosointi kuuluu ja on aina kuulunut pesäpalloon. Eikä sitä tarvitse muiden lajien edustajilta kysellä.
 
Viestejä
1,430
Vastaa sinä jo kysymykseen, missä on yhteisesti sovittu, että vastustajan ympärille kuittailemaan kokoontuminen kuuluu urheiluun tai ainakin pesäpalloon. Onko tästä tehty pesäpallossa kaikkien lajissa toimivien hyväksymä yhteinen sopimus, vai ovatko kiusaajat päättäneet koodin muiden puolesta.

Siitä on odotettu tietoa.
 
Viestejä
694

😂
Tulee ihan mieleen se koomikko Pietarsaaresta, jolla oli hyvä vitsi suomalaisista teemalla "missä niin lukee?"

Siinä tilanteessa tuuletetiin voittojuoksua lähellä lukkaria. Minunkin mielestäni se ei ollut hyvän maun mukaista, mutta ei se ollut mitään niin kauheaa, että tuohtuneet katsojat täyttävät koko Vedon palstan.
 
Viestejä
3,412
Vastaa sinä jo kysymykseen, missä on yhteisesti sovittu, että vastustajan ympärille kuittailemaan kokoontuminen kuuluu urheiluun tai ainakin pesäpalloon. Onko tästä tehty pesäpallossa kaikkien lajissa toimivien hyväksymä yhteinen sopimus, vai ovatko kiusaajat päättäneet koodin muiden puolesta.

Siitä on odotettu tietoa.
Mielestäni tästä on tehty ehkä turhan liian iso kysymys.

Vedon pelaajat eivät mitään kuittaileet, vaan ottelun ratkettua tuulettivat voittoa, jos nyt sattuu kaverin edessä tuulettaa, ei tarkoita suoraa jotain provosoimista tai kiusaamista. Tuskinpa kpl ja muut tätä asiaa vatuloimaan ole jääneet, tai edes pahaa verta. Se oli yks tilanne, joka on oli ja meni. Tarteeko siitä näin järkyttävän isoa numeroa tehdä.

Minusta tunne kuuluu urheiluun, ja sitä nimenomaan kuuluu näyttää, kun pelataan kärkikamppailuja, jossa joukkueilla on tunnetapissa ja varmaan ennen peliä ladattu paljon ottelun alkua.
 
Viestejä
11
Vimpelin Vedon nettisivuilla kohta : Ottelukäyttäytyminen

- Käyttäydymme asiallisesti.
- Emme hyväksy väkivaltaa tai törkeää kielenkäyttöä.
-Emme huutele vastustajan pelaajille tai tuomarille.
-Sekä voiton että tappion jälkeen suoritamme loppuhuudon.
 
Mikä sun pointti oli?

Kyllä voittoa kuuluu tuulettaa. Jos pelaajilta aletaan kieltää tuuletukset, nii katoaa aika äkkiä tunne koko urheilusta.

Kyllä voittoa kuuluu tuulettaa, eikä siinä ollut varmasti tarkoitus ketään provosoida.

Eikö tänki vois jo antaa olla.
 
Viestejä
1,430
Vimpelin Vedon nettisivuilla kohta : Ottelukäyttäytyminen

- Käyttäydymme asiallisesti.
- Emme hyväksy väkivaltaa tai törkeää kielenkäyttöä.
-Emme huutele vastustajan pelaajille tai tuomarille.
-Sekä voiton että tappion jälkeen suoritamme loppuhuudon.
Siinähän on kaikki oleellinen. Enää ei tarvitse kuin tehdä, mitä lupaa. Sopii kaikille seuroille.
 
Viestejä
4,025
Vastaa sinä jo kysymykseen, missä on yhteisesti sovittu, että vastustajan ympärille kuittailemaan kokoontuminen kuuluu urheiluun tai ainakin pesäpalloon. Onko tästä tehty pesäpallossa kaikkien lajissa toimivien hyväksymä yhteinen sopimus, vai ovatko kiusaajat päättäneet koodin muiden puolesta.

Siitä on odotettu tietoa.
Ei ole sovittu mitään tuollaista, ei siinä tarvita sopimuksia. Voi kuittailla jos tuntuu siltä ja tuomarit ei puutu siihen.

Nyt sulla on tieto olemassa.
 
Viestejä
11
Muutos ehdotus Vedon nettisivuille kohta :Ottelukäyttäytyminen
-Käyttäydymme epäasiallisesti.
-Hyväksymme väkivallan ja törkeän kielenkäytön.
-Huutelemme vastustajan pelaajille ja tuomareille.
-Sekä voiton että tappion jälkeen emme suorita loppuhuutoa.
 
Viestejä
489
Varamiehisellä porukalla lähtee Vimpeli tänään Kempeleeseen. A. Lassila poissa kokoonpanosta, eikä Kanalakaan ole vielä pelikuntoinen. Tilalla V. Kortehisto ja M. Perä-aho.

Taitaa tulla vaikea ottelu, kun Kempele on selvästi vahvistunut viime vuodesta.
 
Mr. Orange

Heti alkuun varmistukseksi: olen kuulunut Vimpelin Vedon kannattajiin jo pitkään ja kuulun edelleen. Silti minun on vaikea hyväksyä sitä, että pelaaja ilkkuu vastustajan epäonnistumiselle, etenkin kun se tapahtuu ottelun jo päätyttyä, on sitten kyseessä vetolainen tai minkä tahansa seuran edustaja. Se pieni etu, jonka psyykkaaja olettaa saavuttavansa itselleen ja joukkueelleen jonkinlaisena asemien petaamisena, menetetään moninkertaisesti lajin isoa kuvaa tarkasteltaessa. Jos tällainen kuuluu edelleen lajikulttuuriin, silloin siinä kulttuurissa on jotain pielessä ja se on syytä päivittää 2020-luvulle. Jos ei siihen pystytä lajin sisältä, muutos tulee ulkoapäin tai äänestämällä jaloilla näivettämällä ennestäänkin pieni laji omaan kuoreensa. Olisi ollut perin hämmentävää nähdä Nadalin naureskelevan ivallisesti Federerin grand slam -loppuottelun päättäneelle kaksoisvirheelle. Noinkohan olisi parantanut pelaajan asetelmia seuraavassa kohtaamisessa, lajin ja yksilön suosiosta puhumattakaan. Ja osoittaa melkoista ymmärryksen puutetta, ellei näe, millaista henkistä lujuutta näiltä toisen lajin ”neideiltä” on vaadittu, vaikka he eivät sitä moisella tavalla näytäkään.

Yksittäisen pelaajan käytös on mitä on. Siihen voidaan puuttua, jos siihen halutaan puuttua. Melkein enemmän minua harmittaa tämä ummehtunut keskustelukulttuuri, joka lajin parissa edelleen on. Tälläkin palstalla nämä aarnot ja goldhammerit pyrkivät mittaamaan sanojan testosteronin määrällä hänen argumenttiensa painavuutta.

Ovatpa sitten joukkueelleen kuinka tärkeitä ja taitavia pelimiehiä tahansa, näistä olliheikkaloista ei koskaan tule minun suosikkejani. Ja pakko myöntää, että niin pienisieluinen minäkin olen, että jos näkisin vaikkapa Janne Mäkelän toimivan samaan tapaan, Saarikenttä, muiden pesispyhättöjen ohella, voisi hyvinkin mennä osaltani boikottiin. Mutta sotahan ei tunnetusti yhtä miestä kaipaa. Tai varsinkaan naista
Eikös pesiksessä ja myös esim. lätkässä oo aina hyväksytty määrätty äijistely ja tollanen huono käytös? Tai ainakin ns. katsottu sitä läpi sormien?

Kulttuurinen kysymys ja lajin sisäistä käyttäytymiskoodistoa? Tosin naispelaajat ei taida harrastaa samanlaista touhua kentällä eikä kai myöskään sen ulkopuolella. :oops:
 
Mr. Orange

Myöskään fudiksessa, salibändissä, koriksessa, lentiksessä, kriketissä, maahockeyssä, tenniksen nelinpelissä tai uppopallossa ei kovin usein törmätä ongelmiin epäurheilijamaisen käyttäytymisen suhteen. Kai. :unsure:
 
Mr. Orange

Tarkoitin tenniksen sekanelinpelissä.

Doupatut yleisurheilijat ja hiihtäjät ovat sitten ihan toinen asia.

Mutta, takaisin lajin ja pelipäivän tunnelmiin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös