Supervuoro Verkkolehti »

TalviSuperpesis 2024

Viestejä
249
Alta lipan kyllä lähti sarja käyntiin. Juttuja kuultu jo aikaisemmin, että junnuilla mennään tämä sarja läpi.
Toisaalta hyvä mutta toisaalta surkea homma maksaneita katsoja kohtaan.
Ruutupalveluun tuskin tilaajia hirveästi näillä kokoonpanoilla.

Ilman muuta sarjasta pitäisi saada jotain kesän sarjataulukkoon mukaan jotta rosterit olisivat parasta aaluokkaa.

Uskon että jää yhden talven kokeiluksi.
 
Viestejä
1,331
Mitä se Ojanperäkin menee naamakirjassa keskustelupalstoilla selittelemään. Superpesiksellä töissä niin eikö tulisi virallisia lausuntoja antaa kokoonpanoista ja järjestelyistä Aron suulla eikä myyntijohtajan suulla. Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma ja toteutus nyt kuntoon.
Mitä väliä? Yksi suu ei ole enää tätä päivää, päinvastoin.

Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, että aktiivisesti sosiaalisessa mediassa toimiva Risto Ojanperä on jo itsessään merkittävä asia Superpesiksen brändille ja lisäksi hän tuon kautta edistää myös myyntijohtajan tehtävänsä mukaisia tavoitteita. Eiköhän tuo ole ihan ”viestintäsuunnitelman” kanssa linjassa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2,232
Miksi näitä pelejä ei siirretä jos tilanne on se ettei saada pelimiehiä pelaamaan?? Eihän tässä ole mitään järkeä pelata käytännössä maakuntasarjan porukalla.
Kuinka monta Maakuntasarjan pelaajaa oli kokoonpanossa?
Sano nimiä, niin sua on helpompi uskoa🙈
Mansella niitä ei ollut, eli sä tarkoitat varmaan Vedon mieliä?
 
Viestejä
746
Näillä pohdinnoilla asetan mielikuvitusroponi Mansen 0-2 -voitolle.
Oisit ny laittanu vaiks parikymppii ihan oikeeta valuuttaa! Joulurahat pois kulkemasta... 🙂

En tosin ehtiny kattomaan, oliko missään pelikohteena? 🤔

On näitä hallipelejä kyllä aikasemminkin ollu... ?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
664
Oisit ny laittanu vaiks parikymppii ihan oikeeta valuuttaa! Joulurahat pois kulkemasta... 🙂

En tosin ehtiny kattomaan, oliko missään pelikohteena? 🤔

On näitä hallipelejä kyllä aikasemminkin ollu... ?
Ainakin eilen aamulla Veikkauksella taisi olla kertoimet luokkaa Vimpeli 3,2 ja Mansen voitolle 2.25 (risti kerrointa en muista) nämä oli toki ennen kuin Vimpelin kokoonpanoon oli mm Tyynelä lisätty.
Myöhemmin ei tuota löytynyt enää toki saattoi johtua siitäkin jos kertoimia oltiin juuri muuttamassa
 
Viestejä
664
Jaaa niin huomenna pelataan taas lounasaikaan klo12 Pattijoki-Kuopio ja sen jälkeen vielä JyJu-Hamina sekä Ankkurit-Tahko

Perjantaina pelit alkaakin klo 9.30 jo

Onko hallien varaustilanteet/aikataulut todella niin tiukkoja et tahkotaan arkipäivinä klo 9.30 ym, tuskin mitään yleisöryntäyksiä/ihmisiä Ruudun äärelläkään liiemmin?
 
Viestejä
13,115
Onko hallien varaustilanteet/aikataulut todella niin tiukkoja et tahkotaan arkipäivinä klo 9.30 ym

Kaipa tuo riippuu milloin varaa. Jos katsoo tuota Kuopio Hallin varauskalenteria niin aika täyttä näyttää arki-illat olevan mikä on tietty kuopiolaisen veronmaksajan kannalta hyvä asia, että tilalle on käyttöä.

En tiedä sitten miten aikaisin pitää olla varaamassa, että saa noille vakiovuorolaisille peruutukset. Voisin kuvitella, että juuri tälle viikolle se on onnistunut Kuopiossa suhteellisen helpolla.

 
Viestejä
1,129
Kaipa tuo riippuu milloin varaa. Jos katsoo tuota Kuopio Hallin varauskalenteria niin aika täyttä näyttää arki-illat olevan mikä on tietty kuopiolaisen veronmaksajan kannalta hyvä asia, että tilalle on käyttöä.

En tiedä sitten miten aikaisin pitää olla varaamassa, että saa noille vakiovuorolaisille peruutukset. Voisin kuvitella, että juuri tälle viikolle se on onnistunut Kuopiossa suhteellisen helpolla.
Samassa hallissa taidetaan perjantaina pelata neljä ottelua päivässä. Kyllä se silloin täytyy aikaisin aloittaa joka tapauksessa, jos jokainen ottelu vie nopeimmillaankin sen kaksi tuntia, jonka se Pirkkahallissa viimeksi Manselta otti.

Mutta johan se on myönnetty, että näiden hallivarausten kanssa on oltu myöhässä, varmasti turnauksen rahoituskuvioiden epäselvyyksien vuoksi. Tulevina vuosina tähän aikaan aamusta ei voida pelata, jos ihmisiä halutaan otteluita katsomaan, se on kaikille selvää.
 
Viestejä
209
Taitaa taas olla nuhaa ja "nuhaa" liikkeellä, jos pitää veikata.
Ihme epäilyä. En usko että pelaajat valehtelisivat olevansa kipeenä siksi että kyseessä talvisuperpesis tai halli/ aikataulu -ongelmaa. Osalla pelaajista sattuu olemaan myös siviilityö mikä pitää hoitaa ja muitakin sovittuja menoja.
Hyvä vaan kun kierrättäävät pelaajia, kun niitä kerran on.
 
Viestejä
7
Talvisuper jatkuu torstaina ja perjantaina yhteensä seitsemällä ottelulla. Valitettavasti en kerkeä huomenna katsomaan suorana. Ilman kokoonpanotietoja kuitenkin omat nostoni huomisen matseihin.

Pattijoen Urheilijat - Puijon Pesis

Pattijoki avaa urakkansa Puijon Pesistä vastaan. Uusia nimiä joukkueessa ovat Arttu Kallio (21), Eemeli Mikkilä (19), Elmeri Bäckman (21), Niklas Vähä (19) ja Vili Still (18).

Joukkueen pelinjohtaja Perttu Westerdundin mukaan seurassa edetään pienin, mutta eteenpäin vievin askelin.

- Kaksi vuotta mennään halvemmalla porukalla, mutta kaudelle 2025 otetaan pieni steppi eteenpäin, Westersund
kommentoi Raahen Seudulle.

En valitettavasti ole lehden tilaaja, joten otsikkoa tarkempaa infoa minulla ei ole saatavilla.

Oma seurantani keskittyy ainakin näin aluksi Mikael Mäkelään. Vaasassa kauppatieteitä opiskeleva Mäkelä löi menneellä kaudella itsensä läpi etenijäkermaan. Viime kauden runkosarjassa 39 tuotua ja nollatilanteen kärkilyönnit 69%, mikä riitti kyseisen tilaston kuutossijaan runkosarjassa.

Taulukossa on mukana joukkueessaan eniten numerolla yksi pelanneet. Tämä on vain yksi osa-alue etenemistä ja lukemaan vaikuttaa lukuisat muuttujat.

Teemu Nurmio Tahko79%
Elmeri KoivusalmiAA77%
Olli HeikkalaViVe73%
Tommi MäentaustaKPL73%
Konsta KettunenJoMa72%
Mikael MäkeläPattU69%
Otto KauppinenKiPa68%
Joona MäkeläIPV65%
Mikko VihriäläViVe63%
Elmeri PurmonenSoJy62%
Tuomas TuohisaariKoU62%
Tuomas RaunioJyJu61%
Markus Keski-PetäjäKeKi60%
Severi TikkakoskiMansePP57%

Uskon Westersundin antavan näytönpaikkoja laajalla rintamalla, joten mielenkiinnolla seurataan ketkä niitä hyödyntävät. Pattijoen joukkue on koko sarjan toiseksi nuorin Sotkamon Jymyn jälkeen. Jos huomioon otetaan vain kokoonpanossa olevat pelaajat, voi joukkue olla jopa nuorin.

JymyJussit - Haminan Palloilijat

JymyJussien Aapo Hiltunen on lyönyt juoksuja riippumatta siitä, mitä sarjaa hän on pelannut. Viime kausi oli hänelle ensimmäinen miesten Superissa ja poika löi miehiä pirttiin 3 + 57 kertaa. Mitä itse teit 19-vuotiaana?

Kotiutusprosentti laski verrattuna aiempiin kausiin alemmissa miesten sarjoissa. Sarja on tietenkin kovempi, minkä lisäksi kotiuttaminen ykkösen kärkiporukassa on väistämättä helpompaa kuin Superin häntäpäässä.

Haminan joukkueeseen en ole vielä kunnolla perehtynyt. Joukkue menetti Joosua Rätön ja sai tilalle Lauri Rönkön. Pomppukone Juho Hacklin on varmasti hyvä vahvistus, mutta ei erityisen kiinnostava seurattava. Hakki on Haminassa yhden kauden sopimuksella, joten pomppua ruutuun 85%:n tarkkuudella ja ensi kaudeksi tavoittelemaan unelmaa mestaruudesta vielä johonkin top-7 -nippuun?

Ensisilmäyksellä otan seurantaan Elias Lahden lukkarityöskentelyn, mutta varaan oikeuden vaihtaa kohdettani, kunhan joukkue tulee tutummaksi.

Haminan osalta mielenkiintoisempi ottelu on perjantaina, kun vastaan asettuu Alajärven Ankkurit. Joukkueet taistelevat todennäköisesti samoista sijoituksista kesällä ja tämä on ensimmäinen otatus voimasuhteista.

Alajärven Ankkurit - Hyvinkään Tahko

Koko Alajärven joukkue on mielenkiintoinen. Pitkälti omista kasvateista koostuva joukkue on käynyt monia tiukkoja vääntöjä parin viime kauden aikana niin nousu- kuin putoamiskarsinnoissa. Joukkue on selviytynyt jokaisesta ulos voittajana. Viime kaudella Ankkurit pudotti Koskenkorvan divariin ja kaupan päälle naarasi KoU:n Petteri Kortelaisen itselleen. Olisiko tämä sellainen kausi, ettei syksyllä tarvitse karsia?

Myös Tahko on mielenkiintoinen. Iiro Kuosa palasi Joensuusta Hyvinkäälle, Atte Kontio saapui JymyJusseista ja Sasu Toikka Imatralta.

Myös pelinjohtoa uudistettiin odotetusti. En tiedä oliko viime kauden pudotuspelikohellus Raimo Braggen päätös, mutta kummaksun edelleen kotiedun luovuttamista vastustajalle. Jarkko Pokela saapuu naisten puolelta ykkösmieheksi ja Sami Österlund komppaa kakkosena. Pokela antoi Hutunkeittäjien haastattelussa ymmärtää, että miesten peli on selkeästi erilaista kuin naisten. Puheiden perusteella välittyi kuva analyyttisestä henkilöstä, mutta vasta kesä näyttää mihin eväät riittävät ja kuinka Pokela saa kiinni uuden sarjan vaatimuksista.

Pokela nosti Hutunkeittäjissä esiin Luka Raesmaan (22) ja Oula Tantun (17) tulevaisuuden lupauksina. Raesmaa ei ole enää täysin keltanokka ja Tanttukin on jo debytoinut Superissa. Myös Samu Kyhyräisen taidot monipuolisena lyöjänä noteerattiin.
 
Viestejä
329
Kuopiossa verkot tosi matalalla. Raivokumurat ja pystymailasurrit linjan taakse pois laskuista. Kopparit käytännössä työttöminä.
 
Viestejä
443
Kuopiossa verkot tosi matalalla. Raivokumurat ja pystymailasurrit linjan taakse pois laskuista. Kopparit käytännössä työttöminä.
Oikeen kunnon Talvisuperia tarjolla katsojille😄

Eikös siellä ole aikaisemmin ollut verkot korkeammalla? Taisi aikanaan yksi talvipelin lyönti kuopiohallissa rysäyttää veden katosta tippumaan joten ei sen koommin ole enää verkkoja korkealla pidetty. Pelin taso on sit sitä myötä mitä on.
 
Viestejä
264
Positiivisia asioita Kuopion turnauksesta; Ruudun selostaja ihan pätevä. Haminan, Jymyjussien, Pattijoen kokoonpanoissa melko vähän poissaoloja. Negatiiviset asiat: Hallin kattoverkot niin alhaalla, että kotiuttaminen kärsii liikaa kuppereiden ollessa käytännössä pois käytöstä. Lyöntivuorossa olevan pelaajan nimeä ei näköjään saada ruutuun näkymään.
 
Viestejä
1,076
PattU-PuPe ottelun ilmoitettu katsojamäärä 253. Ei tuo lukema ole ihan "hanurista" kun puhutaan hallipesisottelusta ei niin hirveän kiinnostavien (anteeksi Pattu ja PuPe fanit) joukkueiden välillä, joka pelataan arkiperjantaina puoleltapäivin.
 

ARG

Viestejä
165
PattU-PuPe ottelun ilmoitettu katsojamäärä 253. Ei tuo lukema ole ihan "hanurista" kun puhutaan hallipesisottelusta ei niin hirveän kiinnostavien (anteeksi Pattu ja PuPe fanit) joukkueiden välillä, joka pelataan arkiperjantaina puoleltapäivin.
Kyllä ei voi nuin paljoa olla todellinen lukema.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös