Kyllä mä aika varma olen, että samanlaista kontalleen menoa ei Meidän Jymyltä tällä kertaa nähdä. Parempaan suoritukseen kuin silloin, riittää nyt kolme tehtyä juoksua koko puolivälieräsarjassa.
Silloin oli pj jolle koko joukkue ei pelannut ja osa porukkaa oli kaarella lonkkalevossa odottelemassa kauden pikaista loppua. Tällä hetkellä meno on toinen, varsinkin pj-osastolla.
Sanotaan niin, että nyt Haimi testataan. Mistäänhän ei vielä ole todisteita. Omissa kirjoissani Sotkamon aikainen Komulainen ja nykyinen Haimi ovat aika tavalla samantyyppisiä hahmoja samantyyppisessä tilanteessa.
Kuosmasen kanssa konttaaminen olisi ollut aika ufo mahdottomuus, se on todistettu ja nähty, ja se tieto oli taatusti joukkueellekin alitajuinen tuki ja selkäranka selkä seinään -tilanteissa, joissa sitten vain selkäytimestä tulee voittavat ratkaisut (kuten Kalle Kuosmasen kuuluisa karkaaminen kolmoselta viime vuoden loppukahinoissa).
Haimista ei vielä tiedetä, että Haimilla voitetaan varmasti.
Oma epäilykseni liittyy myös persoonaan, jonka joku jossain täällä kiteytti mielestäni hyvin muotoon "onko kukaan koskaan nähnyt Haimin hymyilevän?" Toisella tavalla ilmaisten: Onko Haimilla persoona, josta saa maksimaalisen tuen voittaa, elää mukana, löytää itsestään se leikkisä olento, jolle peli on viime kädesssä vain peliä, mutta sellaisena elämää suurempaa, johon voi siksi ladata ihan kaiken mitä ikinä lähtee?
Voittavia pelinjohtajia yhdistää omissa kirjoissani just joku kyky olla ottamatta itseään vakavasti ja päästää irti, nautiskella ja leikitellä ja hymyillä, vaikka uskon, että joidenkin korvissa tämä kuulostaa täysin vähämieliseltä ja idioottimaiselta: Kuosmanen, Pennanen, Iivarinen, Niskanen, nykyinen Komu, Tuuva, Mehu Mäkinen, Partanen. Ja just siksi ne uskaltaa ja osaa olla kylmäverisiä ja tehdä kovia ja karskejakin ratkaisuja. Koska ne tietää koko ajan, että peliä tää vain on.
Haimin ja Doksan ja pelinjohtaja Koden perusilme taas on "tää otetaan nyt vakavasti ja minä teen varmasti parhaani" - ilme.
No katotaan!
www.supervuoro.com
