Oliko ensimmäinen jakso täysin Mansen? Ensimmäisessä ulkovuorossa Sotkamon pelaajat tekivät virheitä monen ottelun edestä ja ensimmäinen sisävuoro oli karmea, muuten aika tasainen jakso.On tuo Vikström kyllä jäätävässä iskussa, 99.9 % lyönneistä 3- puolella silti ukkoa ei saada kiinni. Toinen iso käsi , Kotrolle- huikeaa ulkopeliä pelistä toiseen.
Ensimmäinen jakso täysin Mansen ja silti peli 3-3 Lehtosen syvyyteen ei keksinyt Kuosmanen tänään oikein lääkettä.
KotroKuka menee poppari osastolle kun Kuosmanen palaa takas?
Hienot finaalit tullaan näkemään, Vive-Sojy.
No joo. Kotiutusosaston toimiminen on varsin iso kysymysmerkki, vaikka se on viime aikoina toiminutkin. Näillä näkymin puolivälierissä Jymylle tulee kuitenkin vastaan Tahko. Neljän ottelun sarjassa suosikista ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, joten välieriin meneminen ei pitäisi aiheuttaa vielä ongelmia.Tähän on kyllä vain matkaa taitettavana. Välieräjoukkueistakaan ei pysty varmana sanomaan muuta kuin Vimpelin. Jymykin tulee olemaan kaikissa pudotuspeliotteluissa kovan haasteen edessä, tulee sieltä nyt vastaan ketä vaan ja Jymyn selviäminen finaaliin asti ei ole missään nimessä selviö.
Itsellekin unelmafinaali olisi SoJy - ViVe, mutta tässäkin ennakkosuosikki olisi Vimpeli. ViVelle on asetettu sellaiset mestaruusodotukset, että ViVellä ei tunnu olevan muuta kuin hävittävää. Jymylle underdogin asema teoreettisessa unelmafinaalissa olisi loistavaa. Toivottavasti violettioranssit pääsevät mahdollisimman pitkälle syksyn peleihin. Saate sanoiksi syksyä varten: Taival lie hankala - olkoon vaan!
Jäi epäselväksi, mitä tarkoitat tarkalleen. Puhtimäki näytti monenlaisia asioita. Tunteiden näyttäminen ja parhaansa yrittäminen tuomareista huolimatta ok, ja sitä lajikulttuuria pitää olla, räyhäävää kiroilua ja haukkumista ei.Aika monta syytä taisi olla tyytymättömyyteen, mutta arvostettavan esimerkillistä toimintaa. Perusasioita, mutta niitäkin kuuluu arvostaa muutamien kommenttien takia. Joku kuittaa eiliset lajikulttuurilla, mutta pitääkö lajikulttuurin olla tuollaista, mitä Komulainen näyttää, vai tuollaista mitä vaikkapa Puhtimäki näytti? Voisiko sitä muuttaa?
Lajikulttuuria pitää olla, mutta mainitsemasi räyhäävä kiroilu ja haukkuminen toisinaan sisäistetään lajikulttuuriin. Puhtimäki oli esimerkkinä vain sen yksittäisen kommentin takia. Sen olisi voinut jättää pois. Toki muiltakin tuli sopimattomuuksia. Varmaan jympänkin puolelta.Jäi epäselväksi, mitä tarkoitat tarkalleen. Puhtimäki näytti monenlaisia asioita. Tunteiden näyttäminen ja parhaansa yrittäminen tuomareista huolimatta ok, ja sitä lajikulttuuria pitää olla, räyhäävää kiroilua ja haukkumista ei.
Varmasti on osa lajikulttuuria, ja sitä osaa voi kyllä tarkastella ja kyseenalaistaa. Onko kyse lajikulttuurista, joka kuuluu olennaisesti tai välttämättä siihen, vai menetetäänkö jotain olennaista, jos sitä muuttaa sellaiseen suuntaan, että törkeyksiä ei sallita. Toki kulttuuri syntyy ihmisten toimesta, niin minkä sille voi, jos pesäpallo-lajin urheilijat ovat itsekontrollin puutteisia räyhääjiä ja toisten haukkumisen hyväksyviä "esikuvia". Itse arvostan kärkevääkin sanailua, mutta toisia kunnioittaen, se on tavallaan älykkyyden osoitus. Arvostan urheilijoissa myös tunneälyä, se kuuluu peliälyyn. 😊Lajikulttuuria pitää olla, mutta mainitsemasi räyhäävä kiroilu ja haukkuminen toisinaan sisäistetään lajikulttuuriin. Puhtimäki oli esimerkkinä vain sen yksittäisen kommentin takia. Sen olisi voinut jättää pois. Toki muiltakin tuli sopimattomuuksia. Varmaan jympänkin puolelta.
Kynnys tällaisiin alenee, koska jokaisessa ottelussa ei ole laitteistoa kuulemassa sopimattomuuksia. Pelaajilla voi helposti unohtua, että kyseessä on päälähetys. Ainakin kerran päälähetyksen sanailu on noussut puheeksi vuoden 2023 aikana. On luultavasti enemmänkin normi kuin poikkeus, mitä eilen tapahtui kotipesässä. Näin ollen itse näen näiden kommenttien olevan myös osana lajikulttuuria.
Ei kuulu. Mutta peli jossa Mansella oli panosta, ja kun tunne ottaa vallan niin voi helposti räiskyä yli. Ei siinä hetkessä kukaan kerkiä miettimään, että tuo on typerää se tuli puten sanottua eikä sille enää mitää voi eikä muiden. Ja varmasti ovat pahoitteleet tapahtumia.Lajikulttuuria pitää olla, mutta mainitsemasi räyhäävä kiroilu ja haukkuminen toisinaan sisäistetään lajikulttuuriin. Puhtimäki oli esimerkkinä vain sen yksittäisen kommentin takia. Sen olisi voinut jättää pois. Toki muiltakin tuli sopimattomuuksia. Varmaan jympänkin puolelta.
Kynnys tällaisiin alenee, koska jokaisessa ottelussa ei ole laitteistoa kuulemassa sopimattomuuksia. Pelaajilla voi helposti unohtua, että kyseessä on päälähetys. Ainakin kerran päälähetyksen sanailu on noussut puheeksi vuoden 2023 aikana. On luultavasti enemmänkin normi kuin poikkeus, mitä eilen tapahtui kotipesässä. Näin ollen itse näen näiden kommenttien olevan myös osana lajikulttuuria.
Ymmärrettävää, että silloin kun on tunnetta, niin räiskyy myös helposti yli. Joku voi nähdä koko keskustelun mielensäpahoittamisena ja joku aiheellisena. Hyväksyn molemmat kannat ja mielensäpahoittajan roolin.Ei kuulu. Mutta peli jossa Mansella oli panosta, ja kun tunne ottaa vallan niin voi helposti räiskyä yli. Ei siinä hetkessä kukaan kerkiä miettimään, että tuo on typerää se tuli puten sanottua eikä sille enää mitää voi eikä muiden. Ja varmasti ovat pahoitteleet tapahtumia.
Mutta näitä mielensäpahoittajia tuntuu aina löytyvä joka kolkasta, voisitte tekin jo päästä asiasta yli eikä jatkuvasti puida asiaa. Aika moni ihminen on kuullu jonkun kiroilevan ja sanovan typerästi et ei oo mitenkään tavattoman ensimmäinen kerta kun tollasta kuulee, toki se ei ole hyväksyttävää, mut eipä tollanen asia vatvominen auta mitään.
Sitä palautetta kannattais ihan omalla etunimellä ja sukunimellä käydä antaas vaikka Puhtimäen ig dm menee palaute paremmin perille tai Manse somekanavan kommentti kenttään, ne seurat kuitenkin lukee sitä ja palaute otetaan varmasti vastaan. Siellä pelaajille voi antaa kritiikkiä tälläsillä nettifoorumilla ne ennen pitkää unohtuu jota kukaan ei muista.Ymmärrettävää, että silloin kun on tunnetta, niin räiskyy myös helposti yli. Joku voi nähdä koko keskustelun mielensäpahoittamisena ja joku aiheellisena. Hyväksyn molemmat kannat ja mielensäpahoittajan roolin.
Mutta ei tämä voi toimia niin, että aina kuitataan kyseessä olevan pelkkää tunnetta. Myös pelaajien pitää oppia ja kasvaa. Jos tuomarille annetaan epäasiallista kritiikkiä, niin miksei sitten pelaajille voi antaa kritiikkiä.
Lopuksi kysymys: onko tämä lajille hyväksi? Kolme syytä, miksi ei ole.
a) huono esimerkki junnuille
b) tuomaripula ei ainakaan näillä helpotu
c) ruokkii lisää vastaavaa toimintaa
No ei tuo todellakaan ole lajille hyväksi, mutta miksi tämä annettiin tapahtua? Miksi tuomari ei puuttunut asiaan? Niin on tämä aika erikoista toimintaa kun annetaan tunnekuohun jatkua jatkumistaan eikä rauhoiteta tilannetta. Tuomari olisi voinut tuon ihan omalla toiminnallaan estää jos vaan olisi halunnut.Ymmärrettävää, että silloin kun on tunnetta, niin räiskyy myös helposti yli. Joku voi nähdä koko keskustelun mielensäpahoittamisena ja joku aiheellisena. Hyväksyn molemmat kannat ja mielensäpahoittajan roolin.
Mutta ei tämä voi toimia niin, että aina kuitataan kyseessä olevan pelkkää tunnetta. Myös pelaajien pitää oppia ja kasvaa. Jos tuomarille annetaan epäasiallista kritiikkiä, niin miksei sitten pelaajille voi antaa kritiikkiä.
Lopuksi kysymys: onko tämä lajille hyväksi? Kolme syytä, miksi ei ole.
a) huono esimerkki junnuille
b) tuomaripula ei ainakaan näillä helpotu
c) ruokkii lisää vastaavaa toimintaa
Tämä on myös totta ja toivottavasti tuomariorganisaatio keskustelee tästä. Paljon pienemmäksi olisi jäänyt koko tapaus, jos reagointi olisi ollut jämäkämpää. Varmaan jo jonkinlainen "toisesta vastaavasta korttia" olisi riittänyt.No ei tuo todellakaan ole lajille hyväksi, mutta miksi tämä annettiin tapahtua? Miksi tuomari ei puuttunut asiaan? Niin on tämä aika erikoista toimintaa kun annetaan tunnekuohun jatkua jatkumistaan eikä rauhoiteta tilannetta. Tuomari olisi voinut tuon ihan omalla toiminnallaan estää jos vaan olisi halunnut.
On erikoista ja toimintaa. Mutta jossittelu on aika turhaa. Tilanne meni eikä sille voi mitään. Toisaalta tuomarit voi arvella, että tälläsissä peleissä voi mennä yli ja tulla sanomista, mutta ei se tietenkään oikeuta tollaseen käytökseen pelaajan osalta. Mutta tällänen miksi ei tehnyt mitään on turhaa ku tilanne on jo menny. Turha sitäkää on enää vatvoa, tuomarit muistaa sen seuraavassa pelissä ja tulevissa.No ei tuo todellakaan ole lajille hyväksi, mutta miksi tämä annettiin tapahtua? Miksi tuomari ei puuttunut asiaan? Niin on tämä aika erikoista toimintaa kun annetaan tunnekuohun jatkua jatkumistaan eikä rauhoiteta tilannetta. Tuomari olisi voinut tuon ihan omalla toiminnallaan estää jos vaan olisi halunnut.
Onhan se näinkin. Puhtimäen uskon muuten viisaana miehenä myös opiksi ottavan. Omalta osaltani olen nimellä myös reagoinut keskusteluun sosiaalisessa mediassa.Sitä palautetta kannattais ihan omalla etunimellä ja sukunimellä käydä antaas vaikka Puhtimäen ig dm menee palaute paremmin perille tai Manse somekanavan kommentti kenttään, ne seurat kuitenkin lukee sitä ja palaute otetaan varmasti vastaan. Siellä pelaajille voi antaa kritiikkiä tälläsillä nettifoorumilla ne ennen pitkää unohtuu jota kukaan ei muista.
Ja en usko, että lisää vastaavaa toimintaa, eiköhän jokainen ota virheistään opiksi ja yritä muuttaa käytöstään. Nyt vaan läikky yli ei tästäkää kannata näin ylidramaattista asiaa tehdä, kun virheistä pystyy ottaa opiksi ja muuttaa käytöstään.