Pesäpallon siirtoaika on 1.10 - 21.7. Eikö tuona aikana sopimukseton pelaaja voi tehdä sopimuksen mihin tahansa seuraan. Jos sopimus on loppunut vanhaan seuraan niin ei sillä seuralla voi olla enää oikeuksia pelaajaan. Joskus 1980-luvulla karanteeni-aikana asia oli toisin.Näin se joo ymmärtääkseni menee. Jos on sopimukseton niin siirtoaikojen puitteissa vapaa siirtymään ja vanha seura ei siirtoa voi estää. Mutta täysin vapaa siirtymään milloin vain tulee kahden pelaamattoman kauden jälkeen. Onko tossa kahdessa vuodessa tolkkua vai riittäisikökausi voisi olla hyvä kysymys.
Pesäpallon siirtoaika on 1.10 - 21.7. Eikö tuona aikana sopimukseton pelaaja voi tehdä sopimuksen mihin tahansa seuraan. Jos sopimus on loppunut vanhaan seuraan niin ei sillä seuralla voi olla enää oikeuksia pelaajaan. Joskus 1980-luvulla karanteeni-aikana asia oli toisin.
Ainakin lukkaroinnin osalta alkaa huippuseurat olla täynnä. Ellei KeKiin sitten? Toki Puhtimäki saattaisi jokerinakin olla vielä hyvä vahvistus seuralle kuin seuralle. Ja samalla varalukkarina sekä lukkarin tukena.Puhtimäen tilanne vaikuttaa epävarmalta. Äskeisessä Insta-livessä hän sanoi hyvin rehellisen oloisesti, että lopettaminen tähän kauteen vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisemmalta vaihtoehdolta kuin uran jatkaminen. Pelipaikat kiinnostavissa eli mestaruutta hakevissa seuroissa vaikuttavat olevan täynnä.
Tuon liven perusteella sanoisin, että JoMa tai SoJy eivät ole Puten ensi kauden seuroja.
Huvittavalta tuntuisi että yksi sarjan parhaista lukkareista menisi johonkin varalukkariksi..Ainakin lukkaroinnin osalta alkaa huippuseurat olla täynnä. Ellei KeKiin sitten? Toki Puhtimäki saattaisi jokerinakin olla vielä hyvä vahvistus seuralle kuin seuralle. Ja samalla varalukkarina sekä lukkarin tukena.
Ihmeen vähän kyllä seuroilla varalukkareita jos jotain sattuu ja siirtoaika ummessa. Kpl ja JoMa selviäisi, muilla olisi aika iso ongelma edessä.Ainakin lukkaroinnin osalta alkaa huippuseurat olla täynnä. Ellei KeKiin sitten? Toki Puhtimäki saattaisi jokerinakin olla vielä hyvä vahvistus seuralle kuin seuralle. Ja samalla varalukkarina sekä lukkarin tukena.
Ensisijaisesti jokeriksi tietenkin, mutta olisihan hän silloin automaattisesti myös lukkariksi varalla.Huvittavalta tuntuisi että yksi sarjan parhaista lukkareista menisi johonkin varalukkariksi..
Kyllä tuolla kirjastossa nyt supistaan omiaan, niinkuin lähes aina. Ei kai sitä kysellä tarvitse kun muutenkin tietää kärkiseurojen tilanteen. Ja eikös se sanonut niin,että pitää olla kiinnostava juttu, eli ynnä muut ei tuu kysymykseen. Eli vaihtoehtoja on vähän.Eli puhtimäki on eri seuroista kartoittanut tarvetta. Joku täällä väitti ettei kyselisi.
tottakai kyselee
Joku täällä väitti, että on lakki kourassa kysellyt paikkaa JoMa:an, mikä on täyttä puppua.Eli puhtimäki on eri seuroista kartoittanut tarvetta. Joku täällä väitti ettei kyselisi.
tottakai kyselee
Kinnusella sopimus ensi kaudelle.Kyllähän Putte olisi Vimpelille ensi kaudeksi "match made in heaven". Juuri tuollaisen sytyttäjän virkamiespalloilijat tarvitsisivat.
Vai väittikö kuitenkin että oli kuullut että kysellyt…Joku täällä väitti, että on lakki kourassa kysellyt paikkaa JoMa:an, mikä on täyttä puppua.
Jos livessään mainitsee, että kaikilla kiinnostavilla/mahdollisilla joukkueilla on jo lukkari ensi vuodelle, ei tarkoita että olisi kysellyt keneltäkään mitään! Ilmoitti myös ettei ole muutamassa minnekään Tampereelta.
Tiedetään, siksi kirjoitinkin "olisi".Kinnusella sopimus ensi kaudelle.
Ei tarkota. Yhtä hyvin silti Still voi siirtyä vetoon, vaikka epätodennäköistä ollu koko aika se asia. Ja miksi Mäkiviita tulis vedon uus lukkari? Kun siellä Iivonen myös. Aika erikoinen tekstispekulaatiot Vedon osalta alkaa vähentyä. Vetolaiset saa unohtaa Stillin ja Westersundin, sillä Parvi on viuhkassa 2025 ja 2026. Tämä tarkoittanee sitä, että Veeti Kettunen ja Miska Mäkiviita ovat Vimpelin kiikarissa.