Harvoja poikkeuksiakin on, joista Mikko Kanala on yksi. Otan nyt taas vertailukohdaksi jääkiekon. Jos siellä esim. kolmos-neloskentän pelaajia olisi kielletty hyökkäämästä ja ainoa sallittu pelitapa olisi nostaa pitkää päätyyn, yrittäen välttää pitkääkiekkoa, niin ei se pelaajia kehitä. Maksavan katsojan kannalta tämä tarkoittaisi sitä, että odotellaan ykkös-kakkoskentän pelaajia kentälle kun muuna aikana ei oman joukkueen kannalta tapahdu mitään mielenkiintoista. Mutta onneksi näin ei ole. Vaikka ykköskentän tähtiä odotetaankin kentälle, niin muutkin kentät saavat ratkoa pelejä jos siihen pystyvät, vaikka eivät yhtä tasokkaita ratkaisuja kentällä suoritakaan.
En ymmärrä miten pelin taso laskisi yhden lyöntikierroksen säännöllä. Eli jos lyöntikierroksia olisi yksi - lukuunottamatta jakson viimeistä vuoroparia- ja kierros alkaisi aina ykkösestä. Mikä muuttuisi? Kärjen osalta ei juurikaan mikään. Mutta loppupään osalta - mikäli lyömään pääsisivät - muuttuisi paljonkin. Tällöin kopittamisessa ei olisi enää mitään järkeä, vaan palonkin uhalla kannattaisi yrittää kentällemenoja ja vaihtoja. Ja vaikka näistä tuloksena olisikin ykköskärkeä suuremmalla todennäköisyydellä risti taululle, olisi se huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa, sekä myös pelaajan kannalta huomattavasti motivoivampaa ja kehittävämpää. Se on totta, että ykköskärjen pelaajia nähtäisiin pelin aikana vähemmän mailanvarressa, mutta ei se tarkoita pelin tason laskemista. Se tarkoittaa pelin luonteen muuttumista, ja pitkässä juoksussa pelaajien kehittymistä niin, että ratkaisuihin pystyviä pelaajia olisi jääkiekon tapaan laajemmalla rintamalla.