Supervuoro Verkkolehti »

Ruutu+

Viestejä
1,332
Seinäjoella kakkoskamerassa 100% parempi kuvanlaatu kuin ykköskamerana toimivassa perunassa. Voisivat näyttää koko ajan ihan vain tuota kakkoskameran kuvaa!
 
Viestejä
1,332
Ja Seinäjoen kakkoskameraan vaihdetaan aina kun ykköskamerassa näkyisi PELIN KANNALTA OLEELLISIA TAPAHTUMIA. 🤦🏼‍♂️

Esimerkiksi kun ajolähdössä etenijä lähtee kolmoselta, siirrytään katsomaan kotipesää kohti kiirivää etenijää siten ettei edes näytetä mihin lyönti kantautui saati sitä, saitko ulkopelaaja lyöntiä haltuun ja tuleeko polttoyritystä kotiin. Ei herrajumala.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
311
Grafiikkahenkilö pikkaisen kassalla tämän päivän pääottelussa.
Ensin kestää ikuisuuden saada risti taululle ja kaiken huipuksi grafiikkahemmo oli jossain välissä taikonut Manselle kuudennen juoksun. Pitkään mentiin 3-6 tilanteessa, kunnes joku taisi kertoa, että oikea tilanne on 3-5.
 
Viestejä
2,042
Näemmä tällä viikolla ei ole miesten pesäpallosta yhtään päälähetystä ja naisten puoleltakin vain yksi peli. Ainakin Kouvola-Manse ja Keki-Joma sarjoissa kyllä riittäisi jännitystä. Ja ykkösen finaaliakin voisi ajatella televisioitavan. Mutta kun ei niin ei.
 
Viestejä
4,784
Näemmä tällä viikolla ei ole miesten pesäpallosta yhtään päälähetystä ja naisten puoleltakin vain yksi peli. Ainakin Kouvola-Manse ja Keki-Joma sarjoissa kyllä riittäisi jännitystä. Ja ykkösen finaaliakin voisi ajatella televisioitavan. Mutta kun ei niin ei.

Eronen sanoi että torstain lähetys päätetään tämän päivän kierroksen jälkeen, jos esim. Kouvola-Manse on katkolla torstaina niin mahdollisesti tulevat Kouvolaan.

Ja sama tietty KeKi-Joma sarjan suhteen.
 
Viestejä
1,410
Ja kun käytettävissä oleva työvoima on tuo mikä on, ei voi tietysti vaatia tai olettaa että neljää+ päälähetystä viikossa tekisivät reissaten samalla ympäri maata sikinsokin. Siinä alkaisi tulla kundeille 80 tunnin työviikkoja.
 
Viestejä
1,410
Ritari juuri sanoi, että huomiset päälähetykset ratkevat tämän ottelun tuloksen perusteella. Jos pelataan Seinäjoella, on kaksi päälähetystä. Jos ei, vain tietysti yksi miehistä.

Olisiko niin, että konkkaronkka ei matkaa Joensuusta ja Helsingistä Kempeleeseen ja Seinäjoelle - vaan toinen ryhmä Kouvolaan. Mutta jos on pelkästään Kempele, silloin sinne. Näin itse päättelisin tuosta.
 
Viestejä
79
Jos tallenteen katsoo, niin onko se tällaista samanlaista kuraa vai onko ainoastaan onnettoman netin aiheuttama livelähetyksien ongelma?
 
Viestejä
1,410
Olisiko niin, että konkkaronkka ei matkaa Joensuusta ja Helsingistä Kempeleeseen ja Seinäjoelle - vaan toinen ryhmä Kouvolaan. Mutta jos on pelkästään Kempele, silloin sinne. Näin itse päättelisin tuosta.
Näinhän se juuri meni eli torstaina SMJ-JoMa ja KPL-Manse viidennet matsit ja lauantaina JoMa-KeKi kuudes.
 
Viestejä
664
Nyt toivottavasti Ruudun tiimi vie lähetyksen lauantaina Koskenkorvalle.
Isoin peli koko kierroksella vaikka pv:t ovatkin katkolla kun kuudennet pelit edessä.

Mahtava ikkuna näyttää myös, että kansallispelissämme urheilu on keskiössä myös sarjan peräpäässä kauneimmillaan ja karuimmillaan
 
Viestejä
1,410
Lauantaina ovat Joensuussa (jo ilmoitettu) ja sunnuntaina tietysti seiskapelissä (jos sellainen on). Jos sellaista sunnuntaina ei ole, sitten arvelisin vahvasti Poria, ihan omalla intuitiolla.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös