Supervuoro Verkkolehti »

Pattijoen Urheilijat 2024

Viestejä
208
Juusolla pohkeessa vissiin repeämä eli huilia luvassa, tuleeko sitten still vai lukkari siihen Juuson tilalle sen näemmä sitten.
 
Viestejä
330
Pelin taso heiluu tällä hetkellä aivan järkyttävästi. Ensin otetaan kunnon selkäsaunaa, sitten intoudutaan pelaamaan, kunnes hyydytään. Ja kun ensimmäinen jakso on useimmiten se, joka menee penkin alle, niin herää kysymys: onko otteluun valmistautumisessa parannettavaa? Vai onko yksinkertaisesti niin, että jännitys ottaa ensimmäisellä jaksolla yliotteen? No, en ole psykologi, joten jääköön siihen.

Täytyy kuitenkin myöntää, että JoMan tilanteen rakentelu ensimmäisellä jaksolla toimi kuin kellopeli. Kun sieltä kolmoselta on tulossa peräjälkeen Konsta-duo sekä N. Korhonen ja lyömässä Rättö, Toivola ja Litmanen, niin ahtaallahan siinä ollaan. Tosin luvattoman helposti esim. Toivola sai kakkospussista lyötyä juoksut. Siinä Bäckmanin kokemattomuus Superissa näkyi melko selvästi.

Juusolle voimia. Irvokasta, että kun mies saa helpottavia onnistumisia, niin sitten joutuu jättämään leikin kesken. Itse ottaisin Juuson tilalle myös Vilin. On mielestäni monipuolisempi kuin Lukkari. Pitää vielä katsoa keskiviikkona KeKi-matsi, ennenkuin pystyy niputtamaan alkukautta tarkemmin yhteen.
 
Viestejä
98
Nopea pesis.net tarkastelu myös pattijoen osalta. Stillin korkeat sijoitukset lukkaritilastoissa ei yllätä ainakaan enään itseäni, on mielestäni naulannut itsensä top 5-lukkareihin visusti kiinni tässä vaiheessa. Positiivisena yllätyksenä konstan kovat lukemat sekä 1-2 että 2-3 välillä, ei kuitenkaan kärkietenijäksi ole profiloitunut mutta hienosti on pystynyt heitäkin päihittämään, iso apu joukkueelle nyt ja miksunkin tervehtyessä että löytyy ainakin kahdet huippujalat porukasta! (Ja mikäli kontinaho selviytyy terveyshuolistaan sekä hänestä Superpesispelaaja kuoriutuu niin siitä saadaan sitten kolmannet). Tuosta vielä linkki kiinnostuneille ketkä eivät kyseisen sivuston olemassaolosta tienneet: https://pesis.net/stats/top-runners
 
Viestejä
443
Maksumuurin takana, pystyykö kukaan referoimaan sisältöä?
-20 000 lainan johtokunta saanut entisiltä Pattu-aktiiveilta ja ilman sitä seura olisi nurin. Johtokunta päättää asiasta tänään illalla ottavatko lainan vastaan
-pelaajapalkkioita rästissä viimeiseltä 2kk
-50-80 000 pitäs saada rahaa jotta puhtaalle pöydälle pääsee ensi kauteen

Kaikkinensa huono tilanne ja kyllähän tämä varjon langettaa seuran päälle tulevaisuutta ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
21
-20 000 lainan johtokunta saanut entisiltä Pattu-aktiiveilta ja ilman sitä seura olisi nurin. Johtokunta päättää asiasta tänääm illalla ottavatko lainan vastaan
-pelaajapalkkioita rästissä viimeiseltä 2kk
-50-80 000 pitäs saada rahaa jotta puhtaalle pöydälle pääsee ensi kauteen

Kaikkinensa huono tilanne ja kyllähän tämä varjon langettaa seuran päälle tulevaisuutta ajatellen.
Lisäksi johtokunta päättää ottavatko vastaan lainan, jonka kolme paikallista yritystä myöntäisi. Sen tarkkaa summaa ei kerrota, mutta takaisi toiminnan ensi kaudeksi.
 
Viestejä
69
Tuohan on jatkunut jo vuosia, että pelaajien palkat laahaa perässä. Kyllähän tuo laitankin ottaminen on hulluutta. Pari vuotta sitten tehty korjausliike eli joukkueen halventaminen on näköjään unohtunut ja palkat päässyt karkaamaan jälleen käsistä.
 
Ei ihme ku Mäkelää myöten alettu lyömään lisäeuroja tiskiin. Tuskin Määttäkään ilmaiseksi tulossa ensi kaudelle.
 
Viestejä
98
Sen verran tiedän sanoa että uusien pelaajasopimuksien myötä (jos mättää ei lasketa,hänen sopimuksestaan en tiedä) niin en usko että näistä aiheutuneet lisäeurot ovat talousvaikeuksien takana, ihan normaaleja korotuksia ollut ja se +100% budjetoinnin nousu aiheutui lähinnä uudesta tavasta ilmoittaa budjetti,eiköhän nuo vaikeudet ole perimää useamman vuoden takaa sekä sponsoreiden puutteesta+useamman vuoden katsojakadosta.
 
Viestejä
98
Toki toisena vaihtoehtona olisi ollut olla antamatta niitä korotuksia pelaajille,jolloin he olisivat lähteneet muualle ja silloin oltaisiin pelaamalla kohta pudonneita eikä kabinetin kautta. Ei kuitenkaan puhuta mistään rahalla läträämisestä näiden jatkosoppareiden kanssa, olisivat varmasti saaneet enemmän muualtakin.
 
Viestejä
208
Kyllähän siellä taustalla painaa vanhat ostovelat joita ei olla saatu lyhennettyä/ maksettua pois ja nyt menneet osa perintään ja kaikki tietää että se nostaa jo lainan kuluja melko paljon. Eikä Pattu tässä ole ainoa, harva seura siellä takoo voittavaa tulosta ja joillakin sponsori(t) kuittaa tai antaa rahaa tarpeeksi.
Ainut mitä me kannattajat voidaan tehdä että käydään peleissä, ostetaan kahvia,makkaraa yms. Tai sitten tuetaan ruudun kautta.
 
Viestejä
454

Johtokunta äänesti asiasta maanantain kokouksessaan ja valitsi vaihtoehdoista tulevaisuuteen katsomisen. Pattijoen Urheilijat päätti ottaa kolmen yhteistyökummpanin tarjoaman lainan, joka takaa Miesten Superpesiksen ja Naisten Ykköspesiksen jatkumisen Raahessa myös tulevaisuudessa. Jos rahoitukseen ei olisi tartuttu, olisi se tarkoittanut seuratoiminnan välitöntä alasajoa.
 
Hyvä päätös vaan tulevaisuutta joutuvat tekemään entistä kovemmin. Ja ollaanko kuitenkin uuden lainatarpeen edessä parin vuoden päästä viimeistään uudelleen?
 
Viestejä
4,026
Nyt oli se kohta ajan virrassa, kun olisi vielä ollut mahdollisuus selvitä vähäisemmillä tappiolla tunnustamalla tosiasiat. Mikä asia seuran toiminnassa tämän jälkeen muuttuu, mikä korjaa suuntaa ratkaisevasti? Muutenhan velkataakka kasvaa edelleen.
 
Viestejä
1,332

Vanhat velathan tässä painavat. Korjausliikettä on tehty, mutta vielä on korjattavaa. Vaikea rasti. Ja melkoinen yllätys näin kauempaa seuraavana, että tilanne ollut yhä noinkin pahasti kädestä suuhun -elämistä, että pelaajapalkkiot raahaavat perässä ja likviditeettiä ei käytännössä yhtään.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös