Katselin tuota JymyJussit peliä uudemman kerran. Kallio toi jämäkkyyttä ulkopeliin, joka oli itseasiassa erinomaista lukuunottamatta toisen jakson neljännen vuoroparin aloittavaa. Siellä jäi voittavat suoritukset tekemättä (kuten myös 4. tasoittavalla). Pahaan paikkaan sattui useampi ulkopelivirhe ja 3p voitto valui käsistä. Toki sisällä olisi vielä ollut mahdollisuus itse ratkaista peli 3p voitoksi, mutta ei onnistunut.
Urheilussa puhutaan paljon, että joukkue sulaa, kun menettää johtonsa tai jos joukkue ei pelaa kuten on pelipalaverissa sovittu. Aina tällöin pitäisi muistaa, että kentällä on myös se toinen joukkue jolla on myös oma ja erittäin suuri vaikutus ottelun kulkuun. Se on totta, että PattU:n kausi on ollut mollivoittoinen ja itseluottamus on hieman hakusessa. Ja itseluottamuksen puute näkyy usein siinä, että "selkä katkeaa" kun menetetään johtoasema/jaksovoitto tms.
Sisäpelissä nähtiin harmittavan paljon ykköspaloja sekä paloja kärjen takana. Ja näitä sattui paljon nimenomaan kokeneille ykköskorin miehille. Piispasen sisäpeliä on ilo katsella.
------
Joka tapauksessa mahdollisuudet pleijaripaikkaan edelleen on olemassa, vaikka tie on itse tehty nyt kovin kiviseksi. Kolmesta viimeisestä pleijaripaikasta taistelee käytännössä kuusi joukkuetta. JymyJussit on näistä keulilla ja sillä on eniten pelejä pelaamatta. Jymyjussien loppuohjelma on kuitenkin hankala ja jos häviävät Tahkolle, niin Tahko saattaa hyvinkin nousta kuudenneksi, etenkin kun Tahkolla on jäljellä pelit vielä KaMaa ja Mansea vastaan. Uskon kyllä, että JJ ja Tahko pitävät sijat 6. ja 7., oli järjestys kummin päin vain.
Eli 8. sijasta tappelee IPV, PattU, KeKi ja Kossu. Mansen uskon olevan ulkona kuvioista. Imatran loppuohjelma on hankala: Kitee ja 2xJoMa. Reiluun peliin luottavana uskon, että IPV ei liikoja pisteitä kerää ja tippuu ulos pleijareista. PattU ottanee 8. paikan kunhan voittaa KeKin ja Kossun kotonaan. Keki ottanee pisteitä Siipeltä, mutta Veto on liian kovassa vedossa Kekille. Myös Kossu kohtaa PattU:n lisäksi Vedon ja Siipen. Vedolta ei tarvinne Kossun pisteitä odottaa.
Kolmeen viimeiseen otteluun Pattun teesit: 3p Kekiltä ja 3p Kossulta. Mikä tahansa muu tulos kuin 0p Kiteeltä on plussaa.