LippoPesisFani
Vs: Oulun Lippo Pesis 2015
Ykköspesis ja Vimeo: Kuula-Lippo 1-2, Matti Korhonen hurjassa iskussa vastuttamattomilla lyönneillä. Mutta.
Kuulan Järvelä taisi lyödä kolme kertaa ykköspuolelta läpi herroista Hepokangas-Salmela. Lisäksi Hepokangas heitti 2J1:ssä Vinkin kotiutusnäpyistä kahdesti mihin sattuu juoksujen arvoisesti. Samoin toisella jaksolla pari kertaa yli/ohi pesistä. Eikä toiminut nyt "Muhoksen kikkakaan". Edelleen, ei yhtään paloa pienistä vaihtotilanteissa. Olikin hämmästyttävää kuinka vähän Kuula kokeili koukkunäpyjä vaihtotilanteessa Hepokankaalle, joka pystyy niistä polttamaan yhtä hyvin kuin Vihtkarikin.
Toivottavasti ei kaadu Lipon nousu etukenttään, nyt Kekiin eroa jo 5 pistettä. Ja mitä on Hirvosen Ilkalle (nro 4) tapahtunut? Kuula-pelissä kärkkäri-% 27 ja kotiutukset kahdessa viimeisessä (UPV ja Kuula) 0/6. Syyshyytyminen etuajassa? Onneksi Korhosella kulkee tällä hetkellä.