Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2022

Viestejä
86
Itse myönnän että on tullut kirjoiteltua ehkä negatiiviseen sävyyn tänne, mutta koskaan en ole valehdellut. Piste. Pelkkää omaa pohdintaa tai torihuhuja. Kyllähän tavan kannattajasta tuntuu että nyt omaa seuraa mustamaalataan, mutta ei nimimerkit näitä mistään omasta päästä keksi.

Ai ei keksi? Tämä Ville Nurkkalan isä on siis ollut Helasia ajamassa pois Liposta?

Tämä sama isä olisi myös hyvän ystävänsä laittanut pois toimitusjohtajan pestistä?

Kyllä nämä jutut nyt on vain ihan henkilön oman mielikuvituksen tuotetta. Faktoja noissa väitteissä ei ollut ainuttakaan, joten ei liene relevanttia keskustella noista lopuista tarinoista. Joka tapauksessa tämä henkilö, johon tässä viitataan, ei omaa semmoista päätäntävaltaa Lippoon, että voisi millään tavalla olla vaikuttamassa asioihin.

Yllättävää, että näitä tarinoita varten oli pitänyt luoda toinen nimimerkki.

Ylläpidon pitäisi tehdä jotain tälle palstalle niin, ehkä joskus saataisiin tästäkin suosittu. Huonosti moderoidut palstat ei koskaan nouse suosituksi.
 
Viestejä
130
Hei, kohtelemalla muita hyvin ja positiiivisella asenteella pääsee itsekin pitkälle. Askel kerralla ja omaan tekemiseen keskittymällä pääsee pitkälle. Hyvä Lippo, Lipossa on hyvä pöhinä päällä!
 
Viestejä
85
Yhä edellen sanon samaa, kukaan ei kivitä toista hengiltä jos asioista puhutaan asiallisesti ja perustellaan omat näkemykset kunnolla. Mutta kerta tämä on tätä jatkuvaa jankkaamista ja idioottimaista huutelua nii taidan jatkossa keskittyä katsomossa olemiseen ja pelin seuraamiseen, mohikaani kiittää ja kuitaa.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
3,705

Koko juttu vain tilaajille.

Oulun Lipon taustalla jälleen turbulenssia – hallituksen puheenjohtaja Lähteenmäki eroaa tehtävästään: "Nämä ovat olleet äärimmäisen raskaat kolme ja puoli vuotta"
 
Viestejä
176
Yhä edellen sanon samaa, kukaan ei kivitä toista hengiltä jos asioista puhutaan asiallisesti ja perustellaan omat näkemykset kunnolla. Mutta kerta tämä on tätä jatkuvaa jankkaamista ja idioottimaista huutelua nii taidan jatkossa keskittyä katsomossa olemiseen ja pelin seuraamiseen, mohikaani kiittää ja kuitaa.
Jankkaamista tai ei, en ymmärrä että 2010 asti Lipon fanit ovat uskoneet paremman huomisen koittavan, mutta eihän nuo uutiset kovin mairittelevia ole.
 

LBC

Viestejä
4,273
Yleisesti kiinnostaisi tietää syytä suuren kaupungin suht vaatimattomaan menestykseen palloilulajeissa yleensä. Syökö Kärpät kaiken muun?
 
Viestejä
3,409
Yleisesti kiinnostaisi tietää syytä suuren kaupungin suht vaatimattomaan menestykseen palloilulajeissa yleensä. Syökö Kärpät kaiken muun?
Ols ainaki selvis salibandyn f liigan puolivälieriin. Positiivists siltä rintamalta. Ac oulu pelaa Veikkausliiga ei niin huono tilanne siellä oulussa.
 
Viestejä
366
Oulussa on tehty hienoa ja pitkäjänteistä pesäpallotyötä. Lähteenmäki on luonut seuralle hienon taloudellisen pohjan, jonka päälle on hyvä rakentaa. Nyt on kasassa Lähteenmäen työllä aikaansaatu kestävä talous ja vankka pelaajapohja, joka on muihin ykköspesisseuroihin nähden ylivertainen. Jonkin verran haasteita tulee saada pidettyä talous kestävällä pohjalla, kun syksyllä siirrytään Superin seuraksi. Kulupuolihan ei matkustamisen osalta juurikaan kasva, mutta pelaajat tulevat vähän kalliimmiksi. Toisaalta sponsoreita on helpompi saada.
Lippo on oikealla tiellä ja menossa kohti loistavaa menestystä.
 
Viestejä
113
Yleisesti kiinnostaisi tietää syytä suuren kaupungin suht vaatimattomaan menestykseen palloilulajeissa yleensä. Syökö Kärpät kaiken muun?

Pelkkää asenteellista kettuilua varmaan (yleensä tällaiset
naapurikylän suunnasta?), mutta eikö Kärppiä enää lasketa mukaan palloilulajeihin? Aika harva seura koko euroopankaan tasolla on menestynyt yhtä hyvin kuin Kärpät 2000-luvulla.
Lisäksi pääsarjatasolla aika paljonkin joukkueita (jääpallot, salibandyt, futikset ym. ja lentopallossakin Etta).
Lippokin aikanaan menestynyt kohtuullisesti pesäpallossa. Useita mitaleita ja mestaruuksiakin voittanut.
 

LBC

Viestejä
4,273
Menestystä pääsarjoissa ei ole hirveästi kyllä ollut. Tarkoitin Kärppien maininnallani, että siinä on nimenomaan se Oulun menestysjoukkue ja paljon muuta ei viime aikoina ole ollut, joten syökö se mahtikoollaan kaikki sponssaajat jääkiekon pariin?
AC Oulut ja Ettat omaavat pääsarjakausia, mutta eivät sanottavasti muuta. OLS bandyssa ja salibandyssa on tiedossa, mutta nuo lajit menevät pienemmiksi jos mitataan kv-lajeja kv-lajeina. Pesis on kansallispelinä vähän eri juttu vielä.

En kettuillut, minun mielestä Oulun kokoisella kaupungilla voisi olla vahvempiakin joukkueita, mutta jos siellä ollaan tyytyväisiä, niin mikä ettei.
 
Viestejä
433
Uutisen perusteella vaikuttaa siltä, että taustalla avainhenkilöt ovat riitautuneet ja talous on kuralla. Seuran tulevaisuuden kannalta uutiset eivät voisi olla juuri huonompia. Näiden uutisten valossa pidän hyvin epätodennäköisenä, että Lippo pelaa ainakaan suunnitellulla rosterilla kautta läpi. Monet pelaajat olisivat vahvistuksia useisiin superin häntäpään joukkueisiin.
 
Viestejä
4,019
Oulussa on tehty hienoa ja pitkäjänteistä pesäpallotyötä. Lähteenmäki on luonut seuralle hienon taloudellisen pohjan, jonka päälle on hyvä rakentaa. Nyt on kasassa Lähteenmäen työllä aikaansaatu kestävä talous ja vankka pelaajapohja, joka on muihin ykköspesisseuroihin nähden ylivertainen. Jonkin verran haasteita tulee saada pidettyä talous kestävällä pohjalla, kun syksyllä siirrytään Superin seuraksi. Kulupuolihan ei matkustamisen osalta juurikaan kasva, mutta pelaajat tulevat vähän kalliimmiksi. Toisaalta sponsoreita on helpompi saada.
Lippo on oikealla tiellä ja menossa kohti loistavaa menestystä.
Olen muutamaan kertaan kirjoittanut Lipon palstalle ja saanut siitä varmasti paheksuntaa osakseni. Harmikseni totean jälleen kerran haistaneeni oikein. Tämä Rajanäpyn kirjoitus sen sijaan oli kuin suoraan itänaapurin propagandakäsikirjasta. Taktinen totuus?
 
Viestejä
2,885
Menestystä pääsarjoissa ei ole hirveästi kyllä ollut. Tarkoitin Kärppien maininnallani, että siinä on nimenomaan se Oulun menestysjoukkue ja paljon muuta ei viime aikoina ole ollut, joten syökö se mahtikoollaan kaikki sponssaajat jääkiekon pariin?
AC Oulut ja Ettat omaavat pääsarjakausia, mutta eivät sanottavasti muuta. OLS bandyssa ja salibandyssa on tiedossa, mutta nuo lajit menevät pienemmiksi jos mitataan kv-lajeja kv-lajeina. Pesis on kansallispelinä vähän eri juttu vielä.

En kettuillut, minun mielestä Oulun kokoisella kaupungilla voisi olla vahvempiakin joukkueita, mutta jos siellä ollaan tyytyväisiä, niin mikä ettei.

Kärpät on osannut konkurssinsa jälkeen hoitaa asiansa kuntoon. Kärppien taloudellinen pohja on kestänyt vaikeatkin ajat, myös urheilupuolen hutihankinnat ja vaikeat ajat.
AC Oulu on nyt saanut kunnollisen taloudellisen selkänojan taakseen, sieltä voi muutaman vuoden sisään odottaa nousua ihan Suomen huipulle.
Lentopallossa Etta on rämpinyt muutaman vuoden, nyt tipahti ykköseen. Amatöörien puuhastelua koko taustaporukan toiminta nykyisin. Intoa saattaa olla, ei muuta.
OLS toimii taloutensa puitteissa ihan hyvin. Loistava junioriseura.
Pesäpallo on sitten oma lukunsa. Aikoinaan mesenaatti rahoitti Lipon mestaruuksia omasta lompsastaan, konkurssin jälkeen oli sijoittamiaan miljooniaan vailla takaisin. Sen jälkeen yrityksiä on ollut muutamia, joissa toistuu sama kaava. Toimintaa ei pystytä vakauttamaan riittävästi taloudellisesti. Pakolliset hiekkalaatikkoleikit astuvat sitten kuvioon, jos ei muuten, niin organisaation sisällä.
Lähteenmäen Mikalla on varmasti hommaa ihan riittävästi pelkästään Tyrnävän viinatehtaalla.

 
  • Tykkää
Reaktiot: LBC
Viestejä
3,409
Olen muutamaan kertaan kirjoittanut Lipon palstalle ja saanut siitä varmasti paheksuntaa osakseni. Harmikseni totean jälleen kerran haistaneeni oikein. Tämä Rajanäpyn kirjoitus sen sijaan oli kuin suoraan itänaapurin propagandakäsikirjasta. Taktinen totuus?
Mä en kyllä lähtisi vertaa itänaapurin vainoharhaisten johtajien propagandaa toiseen käyttäjään ja tässä maailman tilanteessa tuo kommenttisi aika typerä trollaus, en lähtisi ketään vertaamaan tuohon asiaan. Nyt oli niin surkea yritys, ettei pisteitä voi tästä antaa.
 
Viestejä
194
Paljolti on hommat tainneet olla Lähteenmäen harteilla ja hänen pussistaan on kuluja jouduttu maksamaan. Taisi olla hänellekin liikaa, ettei satsauksista huolimatta nousua tullut. Lähellähän se kyllä oli.

Piiraisen hankinta nousupeleihin saattaapi jäädä legendaariseksi Oululaiseksi pesismuistoksi.

Ei ole Lipon kannattajana helppoa, mutta aina voi toivoa parempaa huomista.
 
Viestejä
2,077
Veeti Kokko onnistui eilen suomarin puolella mailan varressa sataprosenttisesti. Mielenkiintoista seurata, miten poika tänään suorittaa..
 
Viestejä
2,885
Nihkeä oli Lipon avauspeli. Alajärven lukkari onnistui hyvin sekottamaan peliä. Pelkosella oli hieman haasteita, Hiltunen suoritti jälleen tasaisesti. Kotareissa onneksi tämä tykistö alkoi päästä tasolleen. Sarja-avaus takana, vieraista Alajärveltä tuliaisina kuitenkin kaksi sarjapistettä.
 
Viestejä
596
Tärkeät avauspisteet Alajärveltä vieraissa. Peli oli vielä paikoin hyvinkin nihkeää. Lipolta olivat pois Kolehmainen, VP Jokinen ja onko Jimi pysyvästi jo pois muiden kiireiden takia?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös