Lipon tilanne näyttää nyt aika hyvältä, sen osoittaa jo se, että rakkikoirat ovat hiljaa. Joukkueessa on hyvin sekä nuoruutta että kokemusta. Tavoite voisi olla jo nyt Superiin, mutta jo se ei tule nyt, se tulee myöhemmin. Tärkeintä tietenkin on saada talous vähitellen siihen kuntoon, ettei enää tule takaiskuja. Luulen että Lippo pelaa nyt hyvin edullisella joukkueella. Tietenkin Kohonen maksaa, mutta taatusti tuo seuralle takaisen sen moninkertaisena. Jatkossakin Lippo voi kuitenkin luottaa omaan juniorimyllyyn, josta tulee 1-2 pelaajaa vuosittain ykkösen käyttöön. Nyt jos koskaan tarvitaan Lippo-rakkautta. Osallistutaan kaikilla tavoilla seuran kehittämiseen. Tärkeintä tietenkin on se, että tullaan suurin joukoin paikalle aina, kun Lipossa jotakin tapahtuu. On hienoa, että Oulussa löytyi liikemiehiä, jotka vielä uskoivat asiaan. Nyt on meidän lippolaisten vuoro antaa tukemme. Kesällä nähdään.