Vs: Oulun Lippo 2017
Tietäjän aatteet ovat ihan oikean suuntaiset, vaikka vielä liiankin optimistiset. Lipon suurin puute tullee olemaan jalkojen puute. Joukkueessa ei ole kuin yksi tarpeeksi nopea jaloistaan mutta hänelläkin on selviä puutteita etenemistaidoissa. Tietenkin lyöntipelissä on parantamisen varaa, ennenkaikkea Antti Korhosen osalta. Mutta liika kuormitus ja vastuu on Antillekkin liikaa, vaikka potentiaalia on vaikka mihin. Ulkopeli Lipolla on sarjan huonoimpia. Räpylä vuotaa ja heitot ovat surkeita. Ennenkaikkea nuorten tulokkaiden, joista pari jo esiintyi viime kesänä, olisi paljon parannettava näiltä osin. Ei palloa voi enää tuolla tasolla hautoa räpylässä, tehdä heittoasento ja sitten yrittää polttaa. Nopeat etenijät ovat jo pesällä. Mielestäni valmennusjohdolla on nyt vastuu näiden asioiden korjaamisesta. Aikoinaan Lipolla oli ns. kultainen ikäluokka, joista kaikista odotettiin huippupelaajia. Heistä kolme pelaa nyt Lipossa ja he ovat kyllä paikkansa täyttäneet. Samaa ikäluokkaa edustaa Sotkamon Antti Hartikainen, hänestä tuli huippu. Lipon uusien nuorten kehittymistä edes keskinkertaisiksi superin pelaajiksi saadaan valitettavasti odottaa monta vuotta. Sitä odotellessa toivotaan toivotaan