Supervuoro Verkkolehti »

Oulun Lippo 2016

Räpylä

Vs: Oulun Lippo 2016

En tarkoittanut, että paremmalla lukkarilla Lippo olisi jo voitossa kiinni. Kuitenkin Hannu päästi kärjen jatkuvasti väärällä, eikä pystynyt kovin kummoisesti hankaloittamaan pesiltä lähtöä. Väärä alla ei kannattaisi lisäksi älyttömästi heitellä, aika tekemätön paikka oli kun tuomarin käsi nousi pystyyn. Tempo ja puolikorkea suurimmat heikkoudet Huuskosella, vaikka ihan ok lukkari kaiken kaikkiaan on. Lippo tarvisi kuitenkin huippulukkarin, jotta se tällä porukalla pystyisi välillä pisteen ryöstämään näiltä paperilla reilusti kovemmilta. Sellaisia vain ei ole.

Sisäpelissä kärki sakkasi, eikä minkäänlaisella ulkopelillä olisi taisteltu pisteestäkään tänään. Liian vähän tilanteita saatiin aikaan.
 
Viestejä
734
Vs: Oulun Lippo 2016

Aika rutiinitasoinen koko ottelu kaikkiaan oli, jos edes sitä.

Lipon osalta peli meni kuten oli odotettavissa. Vastustajan hyvä ulkokenttä puristi mehut pois sisäpelistä. Etukäteen oli tiedossa, että Hakkaraisella ja Vikströmillä tulee olemaan pahoja vaikeuksia sisäpelissään. Jymyläiset tietävät molempien lyönnit tarkasti, osaavat lukea niitä pois ja pelaajatyyppi on molemmilla sellainen, että hyvin peliä lukeva ulkokenttä ja hyvä lukkari pystyy lyönnit torjumaan (pienikokoisia pystäri- ja taitolyöjiä).

Jymy näytti osaamistaan yhden sisävuoron verran. Siinä osaaminen näkyi lähinnä nopeana tilanteiden hyväksikäyttönä - ja osin ennakkosuunnitteluna. Lipon ykkössarjan tempoon ja etenemisvauhtiin tottunutta ulkokenttää uunotettiin pariin kertaan makeasti.

Niko ja Niilo kulkevat pesien välillä sellaista vauhtia, että katsomossakin odotettiin ääneen paloa lyönnistä, joka heiton jälkeen osoittautui selväksi etenemiseksi. Niko kyllä myös poltti itsensä kertaalleen kolmoselle edetessään luottaessaan liikaa vauhtiinsa - ja Huuskonen sai toiseen kertaan makean kärpäsen miehestä.

Jymyn tapaa pystyä lisäämään heti painetta, kun vastustajalla älkää pätkiä ei voi kuin ihailla. Pelinjohdosta kait on kiinni, että nuo kohdat aistitaan hyvin.

Lippo saa sarjassa kotipeleissään aivan mukavasti pisteitä, eikä sarjapaikan säilyttämisessä pitäisi olla ongelmia, mutta sarjan kärkijoukkueille siitä on uhka vain satunnaisesti. Vikström on ulkona loistava liikkumisessaan, mutta kakkospaikan pitäminen koko kesää lyöntijärjestyksessä ottaa tiukille - ainakin jos Sakun kentällemenovire säilyy. Lyöntijärjestyksen peräpäällä ei eilisen perusteella ole juuri käyttöä.
 
Viestejä
599
Vs: Oulun Lippo 2016

Lippo on nyt pelannut 5 peliä ja kaikki ovat päättyneet 2-0 tai 0-2. Yhtään pistettä ei ole mennyt liitolle ja vain 1:ssä jaksossa 10:stä on eroa ollut vähemmän kuin 2 juoksua (Lippo-Pattijoki 3-2, 1. jakso). Aika harvinaista siis.
Lippo on kyllä ollut yllättävän aseeton häviämissään 3:ssa pelissä. Ei minkäänlaisia voittomahdollisuuksia ilman läpilyöntejä. Tosin vastustajatkin ovat olleet huippuluokkaa eli Hyvinkää, Joensuu ja Sotkamo ja vielä ensi lauantaina Raksilassa Kouvola. No eiköhän Lippo opi superin tavoille kesän mittaan.
 
Viestejä
4,797
Vs: Oulun Lippo 2016

Kävin katsomassa suht kylmässä Raksilan katsomossa ottelun Sotkamoa vastaan. Tasoero oli suurehko. Ei auttanut Pele-Pelkosen johtojuoksut eikä Mannen? Siis kenen? kuittailut Sotkamon kaarelle, joka oli kovasti epätasainen, huippumiehet kaikki kaukana Lipon joukoista.
 
Viestejä
2,885
Vs: Oulun Lippo 2016

Sotkamon kaari oli epätasainen. Huippumiehet olivat kaikki kaukana Lipon joukoista. Raksilan katsomossa oli kylmä joten tasoero tuli suureksi. Pelen johtojuoksut eivät auttaneet eikä Mannen.
Saattaisi jjjjussilla olla hiukan tarkennettavaa kieliopillisissa seikoissa, ymmärrettävyys olisi suotavaa laittaa jopa kirjoituksen tavoitteeksi.

Olin itsekkin katsomossa, tarkenin ihan hyvin, Sotkamo oli selkeästi parempi. Meriläisen Manne on mukava lisä Lipon taustajoukoissa ja pisteitä on jaossa vielä paljon, Lippokin ottaa niistä varmasti osansa. Lipon asettama tavoite on edelleen voimassa ja saavutettavissa.
 
Viestejä
4,797
Vs: Oulun Lippo 2016

Tarkoitin kaaren sijoittuneen epätasaisesti siten, että kuittaileva Lippo-penkki oli vain jämämiehille ja sillä yhdelle mailapojalle jätetty. Kun huippumiehet jänistivät jäivät oman penkkinsä tuntumaan.

Itse luulin, että Parttimaa on joka kuittailee, mutta joku mustalainen siellä siis huuteli ilmeisesti.

Pelkosen johtojuoksu ei tuonut hurmosta päälle eikä paloton ajokaan. Tämä tällä erää riittää osaltani tänne.
 
Viestejä
2,885
Vs: Oulun Lippo 2016

Mustalaiseksi en nimittelisi ketään, en lempinimenkään perusteella. Jonkinlainen nettietiketti kannattaa opetella, jos suinkin on siihen kykyjä.


https://m.facebook.com/PSPesis/posts/397704000278312
 
Viestejä
599
Vs: Oulun Lippo 2016

Kehuin tuolla Kempeleen palstalla Yle Puheen mainiota ja asiantuntevaa selostusta eilisestä Kempele-Hyvinkää pelistä ja myös viikon takaisesta Lippo-Pattijoki pelistä.
Seuraava Yle Puheen selostus miesten peleistä tulee näköjään vasta ti 28.6 ottelusta Vimpeli - Lippo. Näitä kuuntelisi paljon useammin.

Huomenna Lippo pelaa Jyväskylässä ja ainakin piste pitäisi ottaa mukaan.
 
Viestejä
599
Vs: Oulun Lippo 2016

Lippo maksoi loputkin kalavelat Jyväskylän Kirille voittamalla 0-2 (0-4, 0-1). Edellinen näiden joukkueiden peli Jyväskylässä pelattiin 1.9.2013 jolloin Lippo hävisi ratkaisevan 5. karsintapelin kotiutuskisan jälkeen Kirille ja superi jäi vain kaukaiseksi haaveeksi vaikka olikin vain yhdestä juoksusta kiinni. Tuo peli oli todella katkera lopputuloksen kannalta ja kauan vei tuosta toipua mutta nyt sille voi jo hymyillä.
 

sepi

Vs: Oulun Lippo 2016

Mahtava voitto!Toivottavasti Kouvolaa vastaan ei aleta leijumaan eikä tule samanlaista floppia kun Sotkamo pelistä.9 pinnaa 6:sta pelistä hyvä saavutus!
 
Viestejä
2,885
Vs: Oulun Lippo 2016

Lippo on ottanut pisteensä Pattijoelta, Kiteeltä ja Jyväskylältä. Pisteitä lienee myös otettavissa Kempeleeltä, joka kohdataan useamman kerran. Näiltä joukkueilta ne pisteet on myös otettava jos Lippo aikoo tavoitteeseensa päästä. Lipon on pystyttävä viemään pisteitä myös muilta, paremmilta joukkueilta jos aikoo olla uskottava pudotuspelijoukkue. Uskon että Lippo näin myös tekee.
 
Viestejä
599
Vs: Oulun Lippo 2016

Lippo käytti eilen hyväkseen Kirin 18v, siepparia Aku Kettusta joka Kalevan mukaan joutui tontille pakkoraossa. Selittää osittain sitä miksi Lippo sai jatkuvasti tilannetta päälle joka vuorossa. Mutta niillä mennään jotka ovat käytettävissä eikä ole mitenkään Lipolta pois että jätti Kirin nollille. Se oli hieno saavutus!

Huomenna hyvässä säässä Lippo - Kouvola joten yleisöä jo 2000? Ei mitenkään mahdotonta.
 
Viestejä
223
Vs: Oulun Lippo 2016

Lippofani sanoi:
Huomenna hyvässä säässä Lippo - Kouvola joten yleisöä jo 2000? Ei mitenkään mahdotonta.

Pomppu nousee huomenna.

Koplan ykköskärjestä Lammilan kakkosvaihdot kahdessa viime pelissä 13/13 ja Latvalan Matin kolmosvaihdot 10/10. Ja Laaksonkin kolmosvaihdot 6/6. Kun Rytkönenkin on kuvioissa mukana, yleisölle uskaltaa luvata viihdyttävää pesäpalloa.
 
Viestejä
5,533
Vs: Oulun Lippo 2016

Raksilan pesäpallostadionin nimi muuttuu 5.6.2016 Mustapekka Stadioniksi. http://www.lippo.fi/ottelut/otteluraportit/musta-pekka-raksilan-pesapallostadionin-isannaksi.html
 
Viestejä
599
Vs: Oulun Lippo 2016

Lipolla on muuten seuraavista 7:stä pelistä 6 kotona jos vierailu 10 kilometrin päähän Kempeleeseen lasketaan myös kotipeliksi. Ennen juhannusta ainoa pitempi reissu on 1.6 Koskenkorvalle. Näistä pitäisi sitten pisteitä raapia että saadaan ainakin suoran putoamisen mahdollisuus unohtaa.

Vai Mustapekka Areena on sitten Lipon kotistadion nimeltään. No hyväksytään koska talouden ehdoillahan tässä mennään ja varmaan Lipolle ihan hyvä sopimus taloudellisesti.
 
Viestejä
4,797
Vs: Oulun Lippo 2016

Aika rrassissstinen nimi, veikkaan, että on kohta pelkkä Pekka.

Jaa että putoamista Lipossa pelätään.
 

joku

Vs: Oulun Lippo 2016

jjjjussi sanoi:
Jaa että putoamista Lipossa pelätään.

Päättelit tämän yhdestä foorumkirjoituksesta?
Mikseipä asiaa ole hyvä pelätäkin, sarjapaikka ei selviä oletuksilla eikä pelaajaluettelolla vaan joka ainoa piste pitää ottaa pelaamalla. Juuri nyt Lipolla on 1,5 pistettä/peli. Tuossa tahdissa ei taideta pidemmän päälle pysyä mutta enemmän pisteitä tulisi saada kuin 1p/peli.
 

joku

Vs: Oulun Lippo 2016

Olipa tosi värikäs peli Raksilassa ja Lippo onnistui ottamaan 3p voiton Koplasta. Toinen jakso oli jo kääntymässä Koplalle mutta Lipon toisella tasoittavalla sisävuorolla kun Hakkarainen oli kakkosella ja Vikström ykkösellä, Jokinen löi vaihtotilanteessa ulospäin kiertävän näpin ykkösrajaan ja Koplan lukkari Laakso ilmaisesti liukastui ja jäi makaamaan syöttölautasen eteen. Laakso makasi liikkumatta paikallaan todella kauan kunnes ambulanssi haki miehen pois. En tiedä tarkemmin mitä muuta Laaksolle tapahtui mutta ihan pikkusyistä ambulanssi ei aja kentälle. Kopla otti syöttäjäksi jokerina pelanneen Joni Rytkösen joka auttoi Lippoa melkoisesti koska Rytkönen syötti vääriä aika paljon ja siksi Lippo sai tilanteita ilmaiseksi. Kun Laakso lähti pois niin Kopla johti 2-5, Lippo taisi saada yhden juoksun vapaalla ja ainakin Hakkarainen sai kertaalleen kävellä ykköseltä kolmoselle. Oululaisittain todella riemullinen tilanne oli toisen jakson Lipon kolmas vuoropari jossa joukkueen numero 9 Jouko Rautio tuli kahdesti lyömään viimeisenä lyöjänä ja rankaisi Koplaa molemmilla kerroilla lyöden juoksun, jälkimmäisellä kerralla Raution piti ensin viedä kärki kakkoselta kolmoselle.

En tiedä onko Laakso pelikunnossa huomenna, oletan että ei ole ja siinä tapauksessa Koplan kannalta olisi tärkeätä että myös Jesse Eskelinen on mukana pelimatkalla. Jos lukkarina on huomennakin Rytkönen, on olemassa vaara että Kempeleen kanssa käy hassusti ainakin pistemenetyksen muodossa.
 

Juusototki

Vs: Oulun Lippo 2016

On se jännä,mitä kaupunki katsoo saatavia läpi sormeen. Tavallisella tallaajalla sähkölasku myöhässä, perintötoimisto heti ahdistamassa, mutta lippo ei, viimeiseen asti...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös