Juuri näin, kun joku sanoi, että aina ei tarvitse ihan mitalinkiilto silmissä lähteä kauteen. Toki rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jossakin vaiheessa on sen nuorentumisen aika joukkueessa kuin joukkueessa. Tällöin on myös hyvä tuoda joukkueeseen nuorempia ja lahjakkaita pelaajia, jotka oppivat kokeneempien pelaajien rinnalla ja sitä kautta tulevaisuudessa ovat joukkueen kantavia voimia. Korvaavaa tai paikkaavaa, ihan samat ominaisuudet osaavia pelaajia (jotka ovat lopettaneet tai menevät muualle) ei koskaan löydy. Jokaisella pelaajalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Näitä heikkouksia ja vahvuuksiakin sitten kehitetään vuosi vuodelta.