Juu oma henkilökohtainen varotoimenpide ja järkevä sellainen. Omalla kohdalla kävi aika lailla sama keväällä, ei tarvinnut käydä itse testeissä, pysyin aika lailla kotona. Sain kyllä käydä missä halusin, mutta minimissä pidin sitä toki. Ei tähän loppuun toivoisi kummallekaan joukkueelle sairastumisia.Taitaa olla jo suosituskin tuolainan käytäntö ja Puhtimäki saa olla joukkueen mukana ihan normaalisti,
Lopullisen voittajan kertoimet Veikkauksella KPL 2,35 ja Manse 1,6. Mielestäni Mansen ei pitäisi olla noin suuri suosikki Kouvolassa. Onkohan Saukon poissaolo vahvistunut?
Huomaa, että finaalit eivät ole enää Sotkamossa ja Vimpelissä, kun normaalia syys- eli finaalikeliä puistatellaan.
Mansea suoraa kotivoittoa oli pelattu 66 prosenttia ensimmäisessä finaalissa. Varmaan annettu painoarvoa tuollekin ja ajateltu, että Mansea joka tapauksessa pelataan, vaikka kerrointa vedettäisi hieman alemmas kuin kuuluisi. Naistenkin puolella Jyväskylä on suosikki edelleen vieraissakin Pesäkarhuja vastaan, vaikka Pori on hallinnut molempia kauden aikaisempia keskinäisiä pelejä (toki ensimmäisestä tuli tappio tokalla jatkokotareilla).Se nyt on nähty että Veikkaus ei usko KPL:ään pudotuspeleissä mutta ei se mitään, kelpaa Koplalle pelata altavastaajan asemasta.
Saukko rosterissa ja nähdään toivottavasti laadukasta pesäpalloa tänään jäätävästä kelistä huolimatta.
Tuota nyt ei tarvitse ihmetellä, jos ennen sarjaa Manse mestaruuskerroin ollut 1,4 eikä sitä ole juurikaan pelattu. Vaikka luotto on kova niin en olis kyllä itsekään moisella kertoimella pelannut.
Alkuperäinen kerroin oli vielä pienempi kuin tuo 1,40, sillä Veikkaus joutui sitä nostamaan tuohon KPL:n saadessa liikaa peliä 3,00 kertoimella.Tuota nyt ei tarvitse ihmetellä, jos ennen sarjaa Manse mestaruuskerroin ollut 1,4 eikä sitä ole juurikaan pelattu. Vaikka luotto on kova niin en olis kyllä itsekään moisella kertoimella pelannut.
Eikös tuo vetojakauma nimenomaan osoita tämän mielipiteesi vääräksi?No nii-i. Veikkauksen kertoimenlaskija kuitenkin pitää suomalaisia ansaitusti tyhmänä, eli tietää, että kansa lyö sen puolesta vetoa kumman he uskovat voittavan. "Nyt on Koplan aika" "Kohosen kokemus ja Koplan sisäpelin leveys ovat ylivertaisia!" "Putte tylsyttää Koplan kotiuttajat"! Kertoimista viis, heh.