Voi voi. On naisten peli vielä aika hakemista tällä kaudella. Tosin ei taida montaa peliä olla samalla kokoonpanolla pelattu. Eikä sen puoleen jos aloitusyhdeksiköstä puuttuu S. Sallinen, V. Hukka ja I. Lähde, niin ei tietty ole ihmekään ettei peli näytä samalta kuin viime kaudella. Onneksi kausi on vielä nuori ja syksyn pudotuspeleihin on aikaa.
Kattelus parempi sisällä, mutta heikompi ulkona kuin S. Sallinen. Joukkue tarvitsisi ehdottomasti syksylle S. Sallista lautasen ääreen jos mitaleille aiotaan. Synninpäästö kyllä Kattelukselle, joka pitkän tauon jälkeen palannut lautasen ääreen. Ei jää peli kiinni hänen suorituksistaan. Hukka vielä hakee virettään vaikka välillä väläytteleekin. Lähteen heittokättä tarvittaisiin etutilanteeseen. S. Pellonperä on itselleni uusi tuttavuus, mutta onpahan vetänyt nyt loistavasti ykköskärjessä! Ella Reimania ei olla ulkona haastettu kunnolla, niin en osaa sanoa... kohtuullisesti mennyt kuitenkin kakkoskärkenö kentälle, mutta ei oikein tasaisen hyvää vaihtajaa ole löydetty saattelemaan häntä eteenpäin. Ei missään nimessä ykköskärkeen missä joutui joitain pelejä pelaamaan. Lina Oleniuksesta en oikein osaa sanoa mitään, melko näkymätön ollut sekä ulkona että sisällä, kenties ensimmäinen kokoonpanon ulkopuolella kun porukkaa palautuu rinkiin? Hemmiläkään ei vielä samanlaisessa iskussa linjassa kuin viime kaudella, mutta väläyksiä positiiviseen sieltäkin näkyy. Nro 5 siirtäisin välittömästi nroksi 8-9, osaa yhden lyönnin eikä sekään ole nyt puoleen kauteen (viime kauden loppu ja kuluva kausi) osunut oikein keppiin. En muista yhtään onnistunutta vaakamailaa tällä kaudella, niin pelote vaihtotilanteessa tasan nolla... pelkkää alapalloa.... luulisi jo kapteeninkin ymmärtävän siirtyä hakemaan vauhtia kakkoskärjen vaihtajana/kotiuttajana vaikkei pelinjohto sitä osaakaan tehdä. Jos Kattelus nostelee, niin vaihtaisin hänet kokeilun vuoksi nro 5 ja aiempi kotiuttamaan kakkoskärkeä. Kun Lähde kuntoutuu, niin ykköskärkeen vaihtamaan, koska pystyy lyömään kovaa tai vaihtamaan pienillä. Melkein kokeilisin Ala-Lipastin siirtämistä Reimanin jälkeen ja antaisin Pellonperälle mahdollisuuden ykköskärjen vaihtajana. Luulen kyllä, että juuri toisinpäin tulee tapahtumaan. Peltokankaalla alkoi kovat osumaan ja pääsi hienosti kentälle, alkukaudesta olikin vähän nihkeää. Ulkona Peltsi edelleen loistava ja jalkoja riittää sisällä! Ala-Lipastikin alkaa lämpeämään mikä positiivista. Ala-Kauhaluoma löi Fera pelissä tärkeitä juoksuja joukkueelle. Suomisen pitää pystyä tasaisempaan suorittamiseen, tätä taisin penätä jo viime kaudella!
Summa summarum, positiivisia merkkejä ilmassa, joten tästä on hyvä jatkaa.
Ps. En sitten tarkistellut tilastoja ts. puhtaalla mutulla mentiin... neljä peliä nähneenä.