Läpilyöjällä on minusta oikea pointti. Manselle on erittäin kriittistä saada etenijä Myllyniemen eteen max yhdellä palolla ja lisäksi molemmat etupesät täyteen Jussilalle. Näin ollen Lilja olisi jokerina hyvä lisä tuohon ja samalla tarvittaessa käyttökelpoinen kakkoskärkeen etenijänä tai vaihtajana. Hänellä on jopa kohtuullinen kumura mikä toimii vapaissa takatilanteissa.
Siispä Vainikainen kärkeen, Kivinen koppariksi ja Lilja, Torppa & Niemi jokerikolmikoksi.
Tilanne on hankalampi jos Vainikaista halutaan säästää, koska Tuohisaari on etenijänä heikompi. Jos Tuohisaari on kärki, niin silloin vasta Torppa saa yrittää viimeisellä palon uhalla.
Hyviä pointteja
@Läpilyöjä ja
@Hope . Tosin tuosta itse eri mieltä kuvaamillanne lyöntijärjestyksellä (Vainikainen/etenijäjokerit-Myllyniemi-Jussila-Puhtimäki/Puputti-Puputti/Puhtimäki), että jos ykkönen ei pääse kentälle, niin jälkimmäinen etenijäjokeri menisi sen jälkeen jo palon uhalla viimeisellä. Itse sanoisin, että vasta Myllyniemi tyhjään kenttään palon uhalla viimeisellä lyönnillä, jos ei kukaan ole päässyt Myllärin eteen, kun on aika hyvä myös kentällemenoissa (toki ykkösestä tai etenijäjokerista voi joskus virhearvion tullessa tulla palo myös esim. ekalla lyönnillä lyötävällä pompulla, jos ajattelee ehtivänsä sillä, mutta ei ehdikään). Myllyniemi on aika nopea, Jussila osaa vaihtaa myös ykköstilannetta, Puhtimäki/Puputti osaa vaihtaa hyvin kakkostilannetta ja lyödä kotiin. Sittenhän siellä on kotiuttajia toisen noista (Puhtimäki/Puputti) lisäksi vielä Niemi ja Kivinen tuossa tilanteessa ja on Tuohisaarikin joskus juoksuja lyönyt.
Toki lähes aina siihen Myllyniemen eteen pitäisi saada etenijä ja mielellään joukkueen top 2 etenijä palottomasti.
Vaihtoehtoisesti, jos laittaa Kivisen vasta kakkoskärjen (Tuohisaaren) vaihtajaksi ja ykköskeula tekee pari paloa, niin voi koittaa vielä tehdä kakkoskeulalla (Tuohisaari-Kivinen-Eirola-Niemi) tilanteen kahdella palolla.
Tietty siinä tapauksessa, jos ei ole lyöntijärjestyksessä enää kakkoskeulaa jäljellä (hypätty yli aiemmin), niin sitten ehkä toinen etenijäjokeri Myllyniemen eteen palon uhalla viimeisellä tuollaisella lyöntijärjestyksellä. Noin mun mielestä.
Mielenkiintoista kyllä nähdä, millaisella kokoonpanolla Iivarinen lähtee pelaamaan, kun aika paljon eri vaihtoehtoja kuitenkin. Tosin se Vainikainen kärkenä -vaihtoehto vesittyy, jos ei ole pelikuntoinen siinä pelaamaan.
Kentällemenolyönnit se heikoin osuus Vimpeliä vastaan oli vähän kautta linjan, että niitä vähän paremmiksi puolivälieriin. Tosin Vimpeliä vastaan nuo kentällemenolyönnit oli mielestäni kautta linjan heikompia kuin tyypillisesti aiemmin kaudella muita joukkueita vastaan.