Koplalta upea, liki täydellinen, peli tuohon paikkaan. Niin sisällä kuin ulkona ihan timanttia ja onnistumisia laajalta rintamalta. Ja tietysti Korhonen on huimassa lyönnissä. Kun se pallo Korella keskimailaan kolahtaa, niin melkein voi tulostaululle jo juoksun laittaa saman tien.
Onnea siis Kouvolaan ansaitusta finaalipaikasta. Yleisömääräkin tosi hieno, kun vielä arkipeli ja noin aikaiseen alkamisaikaan. Varmasti finaaleissa katsomot pullistelevat ja seuran kassa kilahtaa.
Jymyllä taas ei sujunut oikein mitään. Sisäpeli aivan tukossa, eikä sieltäkään voi edes poimia hirveästi mitään yksittäisiä asioita, mistä se olisi erityisesti kiikastanut. Yhdellä juoksulla per jakso harvemmin näitä pelejä voitetaan.
Runkosarjaa vielä taaksepäin katsoen, olisi finaaliin suoriutuminen toki Jymyltä ollut kova tasonnosto. Sinällään runkosarjan voittaja Kopla pistettiin niin koville kuin mahdollista, mutta ratkaisupelissä tasoero olikin yllättävän suuri. En nyt tiedä kannattaako Sotkamossa päätä puskaan laittaa, mutta ei kai se pronssipeli koskaan Jymylle mikään hyvä tai riittävä suoritus ole. Saas nähdä mitä muutoksia tuohon joukkueeseen tulee ensi kaudelle.