Ei saa koplan pojat miestä kotiin sitten millään
Lähdettiinkö siellä nyt vähän takki auki pleijareihin, kun runkosarjassa vedettiin murskavoitosta toiseen? Ei taidakaan olla ihan puistossakävely tuo nousu Ykköspesikseen.
Kirillä 5 entistä superin pelaajaa ja tänään- toisin kuin eilen - myös Jaakko Heikkinen, joka oli aika ratkaisevassa roolissa. Kolmostilanteet Kirille 10-9. Itse ajattelen, että ehkä on pientä väsymystä KPLn pojilla mm. Oulun reissusta. Ensi keskiviikkona sitten ratkeaa.Lähdettiinkö siellä nyt vähän takki auki pleijareihin, kun runkosarjassa vedettiin murskavoitosta toiseen? Ei taidakaan olla ihan puistossakävely tuo nousu Ykköspesikseen.
Tuo on harmillisen totta. 4 juoksulla sentään tuli eilen voitto, yhdellä harvemmin onnistuu. Ei näyttänyt helpolta tilanteiden tekokaan sen mitä katselin, mutta kotiutuksissahan Kiri oli satasella parempi. Vähän väärä threadi mutta vain vähän.Juu, melkein kun edustuksen peliä olis kattonut.
Epämiellyttävän hyvin on J Korhonen polttanut välilyönneistä. Hänelle ei juuri vapaata tappikupperia kannata kokeilla.
8! Nyt kulki kärki todella hyvin. Vain muutaman kerran Ruuska ei onnistunut. Hakin pomppu toimi ja se on tärkeää Koplan pelille, vaikkeivät sitä kaikki enää uskokaan.Nyt toimi yleisesti ottaen aika hyvin kaikki. Paitsi Arttu kun saisi ne näpit alkukauden tapaan paljaaseen käteen kiinni.
Mukavaa katsella pitkästä aikaa. Montako se Janne oikein löi?
Tätä imatran menoa katellessa saattaa olla joku muu vastassa kun vive.Tänään ei tarvinnut peliä hävetä millään osa-alueella, hyvä jätkät 💪
Samanlaista vielä tiistaina niin pääsee Haimi juonimaan juttuja Vimpeliä vastaan.
Tätä imatran menoa katellessa saattaa olla joku muu vastassa kun vive.
Jos IPV menee jatkoon, saa Veto sen vastaansa ja Koplalle tulee Jymy tai JoMa.Vimpeli tulee varmuudella välierissä vastaan ellei Pattijoki tee yllätystä, mutta olishan teoreettinen KPL-IPV finaali parasta mahdollista herkkua.
Ai Mansen pudotessa 2 runkosarjan parasta olis välierissä vastakkain?Vimpeli tulee varmuudella välierissä vastaan ellei Pattijoki tee yllätystä, mutta olishan teoreettinen KPL-IPV finaali parasta mahdollista herkkua.
Jos IPV menee jatkoon, saa Veto sen vastaansa ja Koplalle tulee Jymy tai JoMa.