Löysin tälläisiä ohjeita Pesäpallotuomarin ohjekirjasta. Tähänköhän se Ojala viittasi.
22 § Estäminen
”Pelaaja ei saa estää eikä häiritä vastapelaajia näiden suorittaessa pelitehtäviä.” – ulkopelaajan ja sisäpelaajan välille voi syntyä ns. ”no call” tilanne, jossa molemmilla on yhtäläinen oikeus suorittaa pelitekoaan. Tällöin tilanne tuomitaan niin kuin se meni. – etenevän kärjen takana ei voi syntyä ”no call” tilanteita.
Yleisempiä häirinnän ja estämisen muotoja ovat:
– lukkarin virheellinen väistäminen – lyöjän estäminen hudin tai epäonnistuneen näpyn jälkeen. – lukkarin ja lyöjän ”puskemiset” ykköselle mentäessä. – sisäjoukkueen jättäytyminen lukkarin eteen tai kulkutien sulkeminen harhaheittotilanteessa.
– lukkarin on päästettävä vasemmalta lyövä etenemään välittömästi lyöntisuorituksen jälkeen ennen leikkaamista kentälle; mikäli lyöjä ”jarruttelee” etenemistään siirtyvät oikeudet lukkarille. – tappoheiton suuntaaminen kotipolun päähän. – pesävahdin sijoittuminen kiinniottoon etenemispolun päähän. – ykköseltä kärkyttäessä lukkari suuntaa heiton siten, että kiinniottaja katkaisee kärkkyjän paluutien. – ulkopelaajat estävät sijoittumisellaan kärkkyvää sisäpelaajaa näkemästä kotipesään. – kärjen takana etenevän sisäpelaajan päälle ajo kärjen turvaamiseksi. – kakkoselta lähtöjen ajoittaminen tai etenemisnopeuden selvä muuttaminen. – ulkopelaajan törmääminen etenevän kärjen takana etenevään sisäpelaajaan tilanteessa, jossa hänellä ei ole mahdollisuuksia saada palloa kiinni siten, että hän pystyisi polttamaan jonkin etenijöistä.
– ”maskin” tekeminen, vastapuolen näkyvyyden peittäminen esimerkiksi kotipesään tai kohti tulevaan lyöntiin
Tulkinta: Ulkopelaajat voivat sijoittua etenijöiden etupuolelle haluamallaan tavalla ja liikkua pelinomaisesti syötön noustua. Ulkopelaajat eivät voi sijoittumisellaan ja liikkumisellaan estää etenijän kärkkymistä tai etenemistä.
Sisäpelaaja voi mennä irti pesästä kärkkymään ja pysähtyä kärkkymispaikkaan syötön ajaksi. Sisäpelaajalla on oikeus palata syötön tai lyönnin aikana lähtöpesän kärkeen.
Vastapuolen pelaajan häirintä provosoiden esimerkiksi käsiä liikuttamalla tai nostamalla ylös on kielletty.
Tulkinta: Termi ”etenevä kärki” tarkoittaa pisimmällä kentällä kulloinkin etenevää etenijää.
Esimerkki: Etenijät ykkösellä ja kolmosella. Kolmospesällä oleva etenijä ei etene. Ykkösellä oleva etenijä ja lyöjä lähtevät etenemään.
Tulkinta: Ykköseltä lähtenyt on tällöin etenevä kärki. Lyöjän on siten väistettävä palloa tavoittelevaa ulkopelaajaa.
”Jos sisäpelaaja estää, joko paikalleen jättäytymällä tai pallon eteen siirtymällä ulkopelaajaa tai tuomaria, hän palaa. Mikäli rikkomuksesta on etua kentällä oleville juoksijoille, pelituomari voi palauttaa heidät lähtöpesilleen, polttaa heidät tai mitätöidä heidän etenemisensä, eli palauttaa juoksijat kotipesään ilman heidän polttamistaan.”
Tulkinta: Yllä oleva tarkoittaa sitä, että estämistapauksissa etenijät eivät voi siirtyä seuraavalle pesälle, vaan tuomari joko 1) palauttaa etenijät, 2) tuomitsee palon tai paloja, 3) mitätöi etenemiset tai 4) yhdistelee edellämainittuja ratkaisuja.