- Viestejä
- 34
Ei pelkoa. Hp:n selkäranka romahti 2-0 johdon töppäämiseen.
Veikkaan että Suomesta löytyy tällä hetkellä paremmin harjoittelevia ja valmistautuvia puulaakijoukkueita mitä Kossu on, niin ettei se pelinjohtajavaihdos huono olisi nyt.Kuusisto saman tien viuhkaan.
Hamina voitti puhtaasti 0-2 eli "yllättäen" yllätykset jatkui taas. Karmeaa, että kotiutusosasto oli se heikoin lenkki maanantaina kossulla. Takki auki selvästi tähän sarjaan lähdetty eli sama asenne kuin täällä joillakin. Ajateltu, ettei Hamina pysty lyömään pinnoja kossun kentästä ja ei tarvitse itse lyödä paljonkaan. 2008 Kossu oli täpärällä Kirin kanssa. Sarja meinasi mennä jo 2-2 tilanteeseen, mutta Jyväskylässä sää selkeni neljännen pelin toisella jaksolla ja lammikot kentällä kuivui, niin Jere pysty lyömään tarvittavat pinnat ja Kossu säilyi voitoin 3-1. Nyt sama Jere on sen 14 vuotta vanhempi eikä joukkue ainakaan yhtään vahvempi muultakaan materiaalilta ole kuin tuolloin. Jos kotiutus toimii normaalilla tasolla, Kossun pitäisi tämä sarja vieläkin viedä, mutta nyt voi jo tulla melkoista puristusta mailan varressa kun näin pahaan paikkaan joukkue itsensä hommannut.Ei tullut vastaan Alajärvi, mutta Kossusta varmaan on nyt lähtijöitä Alajärvellekin mikäli Hamina kaataa Kossun, ja muutenkin... Tässä on tullut jo aika lailla yllätyksiä, kuten Jymyn tippuminen mitalipeleistä, Tahkon pärjääminen Koplaa ja nyt Manseakin vastaan, Alajärven nousu karsintasarjan 0-2 tilanteesta 3-2 voittoon ja myös Oulun tippuminen Haminalle jo aiemmin. Kossun päätymistä karsintoihin voi alkukauden jälkeen pitää jo sinänsä aikamoisena yllätyksenä. Pallo on pyöreä ja säät vaihtelee. Flunssakausi alkanut. Toivottavasti ei porukkaa vemppoina Kossulla.
Se vähän pitkäaikaista seuraajaa syö, kun porukkaan hommataan pelaajia, jotka ei oikein kelpaa muualle ja sitten odotetaan, että yleisö tulis katsomaan samoja naamoja kuin 15 vuotta sitten muka mahtavina hankintoina (jotka ei muualle paitsi ehkä Kankaanpäähän kelpaa). Sitten kun on huippulahjakkuutta, kuten Suvisalmi ollut lähes kaikissa peleissä, kaveria laitetaan pelaamaan jonnekin Alavudelle rupuporukkaan ja viedään lautasenkin äärestä pois ikään kuin kaikki muut olisivat parempia vaihtoehtoja kuin Suvisalmi. Pitää olla todellinen puusilmä, ettei kaverissa nähnyt ainesta edes kokoonpanoon, kun porukan urheilullinen taso on mikä on eikä pelirohkeutta tai näppiosaamistakaan liikaa ole (Suvisalmi tässä vastakohta). Alkukausi oli hyvä eikä ole pätkääkään fanien syy, jos pisteittä pelaa 14 peliä. Kossun porukka ei ole näin huono kuin pisteet näyttää, koska parhaimmillaan peli oli kesällä usein hyvää ja lyönnitkin ihan reippaita eikä mitään takavuosien läpsyttelyä eli joskushan kossu on pärjännyt huonommallakin lyöntivoimalla. Kossu ajautui outoon kierteeseen ja voittamisesta tuntui tulleen jonkinlainen peikko jos Kankaanpäätä ei lasketa. Tauko oli myös nyt Kossulle selvästi paha. Rutiini, joka oli kesän ihan superin tasolla, oli Hamina-pelissä kadonnut. Porukka vaikutti kuin olisi muuttunut joksikin ykköspesiksen joukkueeksi ratkaisu/suorituskovuudeltaan. Menestys tuo yleisöä katsomoon ja 1000 katsojaa saa sinne jo sillä, jos kamppailee pleijaripaikasta. Jos kamppailee pääsystä mitalipeleihin, katsojia on 1500 plus ja jos olisi mitalipeleistä kysymys, 2000 katsojaa tulee varmasti. Jos vuodesta toiseen pelaa huonommista sijoista kuin 8 ja silloin harvoinkin kun pääsee pleijareihin, tippuu aina heti (kossulla superin heikoin voittoprosentti pleijareissa 20 vuoden aikana), niin turha ihmetellä, ettei katsomo vedä kun voi katsoa Ruudusta ja samaan aikaan pököpäät nostaa vielä lipun hintoja ylemmäs kuin muualla. Eli enemmän tekoja ja vähemmän mölyä. Nettisivut seuralla myös kuin 2000-luvun alusta eli kovin kovaa uskoa ei omaan "brändiin" seurallakaan ole.Olipa todella aneeminen suoritus Kossulta eilen. Ulkopelissä pallot polttivat ja heitettiin harhaan tai löysästi. Kaiken huippu oli "nopean" jokeri Leskisen tuoma juoksu: hidastettu lyönti linjaan, löysä/huono heitto kotipesesään ja juoksu.
Tilanteita kyllä saatiin luotua mutta kotiutukset tökkivät, Koko kotiutuosasto oli jäässä.
Myöskään Kossun pelinjohto ei saanut pumpattua oikeaa asennetta koko porukkaan.
Alkoiko alamäki jo siitä kun seuran johto myi parhaan pelaajansa Kettusen Manseen kesken kauden? Lisäksi kotiyleisö oli hylännyt Kossun jo alkukaudesta, sillä yleisömäärät olivat todella pieniä keväästä lähtien.
Huomenna Haminaan täytyy lähteä aivan eri asenteella, tai sitten tulee noutaja suoraan 3-0..
On Suvisalmi saanut ainakin viime peleissä vastuuta niin sisällä kuin ulkonakin. Tullut esim. numerolla 4 ensimmäisenä kotiuttamaan. Hyvin on Aapeli kieltämättä "huutoon vastannutkin". Palkittu peräkkäin joukkueensa parhaana.Se vähän pitkäaikaista seuraajaa syö, kun porukkaan hommataan pelaajia, jotka ei oikein kelpaa muualle ja sitten odotetaan, että yleisö tulis katsomaan samoja naamoja kuin 15 vuotta sitten muka mahtavina hankintoina (jotka ei muualle paitsi ehkä Kankaanpäähän kelpaa). Sitten kun on huippulahjakkuutta, kuten Suvisalmi ollut lähes kaikissa peleissä, kaveria laitetaan pelaamaan jonnekin Alavudelle rupuporukkaan ja viedään lautasenkin äärestä pois ikään kuin kaikki muut olisivat parempia vaihtoehtoja kuin Suvisalmi. Pitää olla todellinen puusilmä, ettei kaverissa nähnyt ainesta edes kokoonpanoon, kun porukan urheilullinen taso on mikä on eikä pelirohkeutta tai näppiosaamistakaan liikaa ole (Suvisalmi tässä vastakohta). Alkukausi oli hyvä eikä ole pätkääkään fanien syy, jos pisteittä pelaa 14 peliä. Kossun porukka ei ole näin huono kuin pisteet näyttää, koska parhaimmillaan peli oli kesällä usein hyvää ja lyönnitkin ihan reippaita eikä mitään takavuosien läpsyttelyä eli joskushan kossu on pärjännyt huonommallakin lyöntivoimalla. Kossu ajautui outoon kierteeseen ja voittamisesta tuntui tulleen jonkinlainen peikko jos Kankaanpäätä ei lasketa. Tauko oli myös nyt Kossulle selvästi paha. Rutiini, joka oli kesän ihan superin tasolla, oli Hamina-pelissä kadonnut. Porukka vaikutti kuin olisi muuttunut joksikin ykköspesiksen joukkueeksi ratkaisu/suorituskovuudeltaan. Menestys tuo yleisöä katsomoon ja 1000 katsojaa saa sinne jo sillä, jos kamppailee pleijaripaikasta. Jos kamppailee pääsystä mitalipeleihin, katsojia on 1500 plus ja jos olisi mitalipeleistä kysymys, 2000 katsojaa tulee varmasti. Jos vuodesta toiseen pelaa huonommista sijoista kuin 8 ja silloin harvoinkin kun pääsee pleijareihin, tippuu aina heti (kossulla superin heikoin voittoprosentti pleijareissa 20 vuoden aikana), niin turha ihmetellä, ettei katsomo vedä kun voi katsoa Ruudusta ja samaan aikaan pököpäät nostaa vielä lipun hintoja ylemmäs kuin muualla. Eli enemmän tekoja ja vähemmän mölyä. Nettisivut seuralla myös kuin 2000-luvun alusta eli kovin kovaa uskoa ei omaan "brändiin" seurallakaan ole.
Tottakai on saanut nyt vastuuta, kun ollaan pakkoraossa eikä enää ole varaa peluuttaa selässä olevan nimen vaan tulosten perusteella. Pelannut hyvin läpi kauden roolissa kuin roolissa. Joukkueen paras pelaaja ottaen huomioon riepottelun eri pelipaikoilla, eri lyöntinumeroilla ja eri joukkueissa ja ottaen huomioon pelaajan vähäisen kokemuksen superista. Kukaan muu joukkueessa ei ole käyttänyt paikkojaan yhtä hyvin kuin Suvisalmi. Hienoa, että lamppu jossain vaiheessa kaudella viimein syttyi korvalla eikä sentään jätetty miestä Alavudelle. Mutta itse olisin tehnyt Suvisalmesta myös ykköslukkarin ja jättänyt Vuollon ostamatta. Joukkue olisi tarvinnut työrauhan mutta sitä ei annettu kun pelaajia otettiin joukkueeseen kesken kauden sieltä ja täältä. Erikoinen oli tää pelinjohtajasta päättäminenkin kesken karsintojen. Tuskin lisäsi joukkuehenkeä. Takki pahasti auki joillakin seurassa kaikista kaudella nähdyistä ratkaisuista päätellen.On Suvisalmi saanut ainakin viime peleissä vastuuta niin sisällä kuin ulkonakin. Tullut esim. numerolla 4 ensimmäisenä kotiuttamaan. Hyvin on Aapeli kieltämättä "huutoon vastannutkin". Palkittu peräkkäin joukkueensa parhaana.
Kerrankin täyttä asiaa Kossusta !!!Täytyypä vilpittömästi kehua.
Kossun seurajohto on monella tapaa superin parhaimmistoa ja seura arvostaa pelaajiaan yksilöinä. Muutama nosto: a) Huippupelaajan tahtoa pelata mestaruudesta kunnoitettiin, b) Lukkarina ei väkisin peluutettu pelaajaa, jonka mieluisin pelipaikka muualla ulkokentällä, c) sovitut palkat on maksettu ajallaan.
Näin ole ymmärtänyt, harvassa superin seurassa asiat toimivat pelaajan kannalta yhtä hienosti?
Näinhän se on eli Aapeli ei itse halunnut pelata lukkarina niin turhapa täällä on silloin tuomita.b) Lukkarina ei väkisin peluutettu pelaajaa, jonka mieluisin pelipaikka muualla ulkokentällä,
Varmaan nämä totta, jos tiedot tulee näin joukkueen sisältä tai sisäpiiristä kuten tässä ilmeisesti on jos ja kun tietoa ihan palkanmaksuista ja pelaajien pelipaikkahaluista. Se on sitten eri asia, halusiko Suvisalmi pelata myös Alavudella mieluummin kuin superissa. Ja edelleenkin, tällä tasolla kyse on huippu-urheilusta ja siinä pitää tulla menestystä ja sen pitää kiinnostaa väkeä eikä vain ydinporukkaa. Eivät kaikki ryhdy seura-aktiiveiksi vaan ovat katsojia. Itsetyytyväisyys seurassa edustaa lopun alkua ja tämä kausi oikein malliesimerkki siitä. Eikä voi syyttää ihmisiä, jos pelit eivät vedä yleisöä. Kyllä korvalla katsomossa porukkaa on paljon vuosien saatossa käynyt, muttei tällainen peli-ilme ja tavoitetaso vuodesta toiseen innosta kuin pientä määrää ihmisiä. Porukka jää pikku hiljaa pois ja rahat loppuu seuralta sitä kautta... Ja jos seura on näin mahtava pelaajia kohtaan, kas kun sinne ei ole pelaajia muualta juuri tulossa. Hyviä urheilijoita kiinnostaa menestys. Kossusta puuttuu uskottavuus, mitä menestysmahdollisuuksiin tulee. Jos tavoitteena on lähinnä pysyä superissa minimipanostuksella, siinä on toki onnistuttu tavallaan hyvin, mutta tiukalle sekin näyttäis nyt vetävän eli riskit alkaa olla isot. Jos noutaja karsinnassa tulee, nousua takaisin ei nähdä vuosiin. En usko, että Kossu olisi silloin millään tavalla vetovoimainen edustusporukka vaikka kuinka hehkutettaisiin, miten hyvä seura on pelaajille aina ollut. Ulospäin homma on näyttänyt siltä, että kossuun ei ole moneen aikaan ollut tunkua. Kovat pelurit kiertää kossun kaukaa eikä sarjataulukko vuodesta toiseen tässä valehtele.Täytyypä vilpittömästi kehua.
Kossun seurajohto on monella tapaa superin parhaimmistoa ja seura arvostaa pelaajiaan yksilöinä. Muutama nosto: a) Huippupelaajan tahtoa pelata mestaruudesta kunnoitettiin, b) Lukkarina ei väkisin peluutettu pelaajaa, jonka mieluisin pelipaikka muualla ulkokentällä, c) sovitut palkat on maksettu ajallaan.
Näin ole ymmärtänyt, harvassa superin seurassa asiat toimivat pelaajan kannalta yhtä hienosti?
Tiedot kertoo että Suvisalmella on lautaskammo ja sen takia ei pelaa lukkarina, joten varmasti on paikkaansa pitävää ettei halua siinä paikalla pelata.Varmaan nämä totta, jos tiedot tulee näin joukkueen sisältä tai sisäpiiristä kuten tässä ilmeisesti on jos ja kun tietoa ihan palkanmaksuista ja pelaajien pelipaikkahaluista. Se on sitten eri asia, halusiko Suvisalmi pelata myös Alavudella mieluummin kuin superissa. Ja edelleenkin, tällä tasolla kyse on huippu-urheilusta ja siinä pitää tulla menestystä ja sen pitää kiinnostaa väkeä eikä vain ydinporukkaa. Eivät kaikki ryhdy seura-aktiiveiksi vaan ovat katsojia. Itsetyytyväisyys seurassa edustaa lopun alkua ja tämä kausi oikein malliesimerkki siitä. Eikä voi syyttää ihmisiä, jos pelit eivät vedä yleisöä. Kyllä korvalla katsomossa porukkaa on paljon vuosien saatossa käynyt, muttei tällainen peli-ilme ja tavoitetaso vuodesta toiseen innosta kuin pientä määrää ihmisiä. Porukka jää pikku hiljaa pois ja rahat loppuu seuralta sitä kautta... Ja jos seura on näin mahtava pelaajia kohtaan, kas kun sinne ei ole pelaajia muualta juuri tulossa. Hyviä urheilijoita kiinnostaa menestys. Kossusta puuttuu uskottavuus, mitä menestysmahdollisuuksiin tulee. Jos tavoitteena on lähinnä pysyä superissa minimipanostuksella, siinä on toki onnistuttu tavallaan hyvin, mutta tiukalle sekin näyttäis nyt vetävän eli riskit alkaa olla isot. Jos noutaja karsinnassa tulee, nousua takaisin ei nähdä vuosiin. En usko, että Kossu olisi silloin millään tavalla vetovoimainen edustusporukka vaikka kuinka hehkutettaisiin, miten hyvä seura on pelaajille aina ollut. Ulospäin homma on näyttänyt siltä, että kossuun ei ole moneen aikaan ollut tunkua. Kovat pelurit kiertää kossun kaukaa eikä sarjataulukko vuodesta toiseen tässä valehtele.
Aikooko Hakomäki tehdä enää paluuta lautaselle?Tiedot kertoo että Suvisalmella on lautaskammo ja sen takia ei pelaa lukkarina, joten varmasti on paikkaansa pitävää ettei halua siinä paikalla pelata.
Aikooko Hakomäki tehdä enää paluuta lautaselle?