KeKin väite on koko ajan ollut, että mitään sopimusta ei ole tehty, pelkästään neuvoteltu pääsemättä lopputulokseen.
Silloin on merkityksetöntä mitä Vihtkari on tehnyt tai ollut tekemättä. Se jos keskusteltaisiin työsopimuksen purkamisen perusteista, olisi ihan oma juttunsa - ja silloin nämä asiat olisivat merkityksellisiä.
Kaikki väitteet, jotka nousevat esille ensimmäistä kertaa oikeudenkäynnissä, ovat lähtökohtaisesti epäuskottavia. Jos Vihtkarin työsopimus olisi purettu huumeiden käytön vuoksi, tästä olisi varmasti KeKi ilmoittanut kirjallisesti hänelle, ja nämä asiat olisi aikanaan kirjallisesti dokumentoitu. Nyt ovat täysin hatusta vedettyjä väitteitä ilman niitä puoltavia todisteita.
Vihtkarille pimeänä maksetut palkkiot näyttävät selviltä veropetoksilta ja täyttänee muutaman muunkin rikoksen kriteerit.
Ellei oikeusjutun tulos ole, että Vihtkarin todetaan olevan kaikessa väärässä ja KeKin kaikessa oikeassa, on Pesäpalloliiton pakko puuttua asiaan. En näe mitään mahdollisuutta, että KeKille voidaan myöntää sarjalisenssiä nykyisen johdon alaisuudessa.
Mikäli osoitetaan edes jotenkin uskottavasti, että KeKin johto on keksinyt näitä väitteitä, maksanut rikollisesti pimeänä palkkoja ja levittänyt Vihtkarista tietoja hänen uusille työnantajilleen, KeKin johto pitää sulkea kaikista pesäpalloon liittyvistä johtotehtävistä vähintään 10 vuodeksi.