Sinänsä en epäile, etteikö kiivas pelitahti ja siirtymät bussilla välillä Kankaanpää Kouvola/Imatra lyhyellä aikataululla saattas vaikuttaa peli-ilmeeseen fysiikan kautta.
Enempi herää ajatus, että sellanen tasaisuus puuttuu, Maila on puolittain hurmosjoukkue ja huonojen hetkien nollaamisen epäonnistuminen johtaa perustason laskuun. Kossua vastaan jopa kapteenimme Itävalo sortui mailassa erikoisiin virheisiin, oli sitten kyseessä yliyrittäminen tai puristus. Alko kuitenkin näkymään suorituksia ja yrityksiä, jotka ei mun makuun kuulu Mailan pelikirjaan.
Toisaalta, pallo on pyöreä ja pelit ei oo veljiä. Otanta ei ole riittävän suuri kertomaan, millanen tää Karttusen luotsaama nippu lopulta on luonteeltaan. Toki, nyt kausi on typistetty, eikä aikaa siihen hakemiseen ole määräänsä enempää.
No, tällä viikolla on edelleen saumat kääntää homma valoisampaan suuntaan, onnistumisten kautta.
Joo moneen kohtaan.
Kyllähän minäkin edellisissä viesteissä olen KaMalta peräänkuuluttanut tiettyä tasaisuutta. Tietty epätasaisuus on leimannut otteita vuosikaudet. Ehkä kaikkein rajuimmin kesällä 2016, jonka aluksi KaMa napsi pisteitä tosi tehokkaasti voittaen neljä ensimmäistä ottelua (vastustajista kovin Joensuu), mutta sitten viidennessä ote alkoi hajota - ja hajoilu jatkui ja paheni. KaMan kausi loppui katkerasti, kun kymmenenteen sijaan oikeuttava "säälipleijaripaikkakin" karkasi. Olisi tietysti yksinkertaista sanoa, että kasetti ei vain kestänyt, eli henkinen kantti petti. Mutta jotenkin myös liitän fysiikan kulkemaan rinnalla henkisen kantin tukijana tai horjuttajana. Juuri samalla joukkueella kantti piti mainiosti kevään kovissa kahinoissa, muttei sitten varsinkaan juhannuksen jälkeen ei.
Hurmoksenkin liitän vahvasti ylipäänsä satakuntalaiseen urheiluun Porin Ässiä myöten. Siis myös KaMaan. Kotipesästä hurmos on monta kertaa lähtenyt: Ulkopelissä vuosien saatossa ehkä ennen muuta lukkareista Mäkelä / Kajander / Tuominen / nuoremmat tähdet; sisäpelissä mainiosta tilanteen rakentelusta ja onnistuneista kotiutuksista Uusi-Oukarista alkaen. Ehkä kaikkein eniten hurmokseen "sukkeroitumisesta" on kuitenkin puhunut Juha Mieto. En nyt pysty suoraan lainaamaan häneltä, mutta käsittääkseni hän on vahvasti liittänyt siihen fyysisen pohjan - ja jos se on kunnossa, henkinen latinki on mahdollista virittää tappiinsa (sanat eivät suoraan Mietaan suusta)... Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hurmoksen syntymättä jääminen olisi vain fysiikasta kiinni. Toki se voi jäädä kiinni pelkästään henkisistä tekijöistä - ja on urheilijoita, jotka eivät sen takia pääse kasvamaan niin suuriksi kuin fysiikka antaisi myöten. Mutta myös siinä voi kehittyä. Muistan, miten lyöjäkuninkaaksikin sittemmin kohonnut KaMa-kasvatti Petri Raittila huiteli ensimmäisissä miesten tosipeleissä palloa mihin sattuu, vaikka treeneissä oli osunut ilmeisen hyvin. Mutta Pekka (Itävalo) ja Seppo (Uusi-Oukari) olivat kärsivällisiä, ja niin Raittila sai peliaikaa ja vähin erin nousi korvaamattomaksi ratkaisijaksi myös tosipaikkojen tullen.
Yhtenä rinnastuksena: Vaikka esimerkiksi Manu Haukkalan peli ei ole kulkenut samaan malliin kuin talvella hallipeleissä, en näe mitään syytä, etteikö homma voisi vielä tämän kesän mittaan kulkea yhtä loistokkaasti.
Isoon kuvaan: Niukasti yli puolet runkosarjasta jäljellä. Edelleen minusta kesällä 2020 KaMalla on kaikki mahdollisuudet kääntää kausi sellaiseksi, että faneille jää hyvä fiilis. Toisarvoista on se, mistä parantunut ilme kaivetaan.