Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Lohi 2025

Lohi oli mielestäni sangen hyvä aina tokan jakson puoliväliin saakka, kunnes tilanteessa 1-1 möhlittiin pomminvarma toinen palo kakkoselle, jonka perään Nokkala löi läpärillä kolme pinnaa.
 
Sauli olikin sit lehdistötilaisuudessa, oikein juttu tuulella. Sivistyssanoja ihan liukuhihnalta. Kyl Tyvi , ei voi käsittää. No kala on kala.
 
On tuo aika hurja tuo 101 päästettyä juoksua 11 ottelussa, kun seuraavaksi eniten päästäneellä on vain 64 juoksua 10 ottelussa. 😬
 
Olisi ollut edes hauska, mutta ei. Vaikutti lähinnä sellaisen ihmisen lausunnolta, joka halusi olla viimeistä iltaa töissä. Aika surullista, itse asiassa.
Mulla ois hyvä sarkasmitutka tässä. Tulee myös tilannetajuajuri kaupan päälle. Kysyntä nyt on kova mutta tehdään nyt jukoliste jotain kauppoja 🫱🏻‍🫲🏼
 
Tonnin kala siis mitä ihmettä. Kasvaminen mitä se on, vai onko sitä?. Onko sun mielestä mölyäminen tai vitun hokeminen lehdistötilaisuudessa nykypäivää. Metsämiehet ovat jo muinaisjäännöksiä. Ja vuosi on vaihtunut ihan jees. Mites sulla joko tukka sekä parta kasvaa
 
Lohi tänään suomustetaan. Kuuluuko kriks ja krats ja runopoika laulaa ja nauraa. Katseet kalat köyhänlammen kulmasta kohden. Tunnen sen tunteen, kun kalaparvi lippuineen ja rumpuineen iltaan katoaa.
 
Paikalilispeli oli hieno tapahtuma taas kerran. Sinisiä nää harmittaa jostain syystä. Ehkä pelit jotain simoa tai kannusta vastaan on mukavampia?
Oli hyvää peliä Lohelta eilen. Voittaminen on edelleen turhan vaikeaa. Karsintoihin mennessä on opittava voittamaan.
Lohen peli on kehittynyt oikeaan suuntaan ja on vain haitaksi jos pj. hermoilee. Tälle kaudelle Lohella on vain yksi tavoite ja viime peleissä on tullut selväksi että se tavoite on saavutettavissa. Pelin kehittäminen on nyt keskiössä, eikä suinkaan ruikutus yksittäisistä pistemenetyksistä. Jos Tyvi ei tätä tajua niin ukko pitää pistää vaihtoon samantien.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös