Supervuoro Verkkolehti »

Jyväskylän Kirittäret 2023

Viestejä
696
Höntyilyä on Viivin kärkkymisessä vielä liiaksi, taisi ainakin kaksi kertaa eilenkin palaa noin turhaan. Toki nuori ja hyvin lahjakas pelaaja. Oppirahoja....
 
Viestejä
309
Ei ollut mikään hyvä peli Kirittäriltä eilen. Varmoja paloja jäi ainakin 5 kpl ottamatta, kun heitot ei pysyneet räpylässä ja huolimattomasti kauhottiin ulkokentällä tyhjää. Tuli myös Kirittärien ulkokentälle harvinainen pompottelujuoksu. Tuomaristo avusti lisäksi Seinäjokea kahdessa tilanteessa aika rankasti. Yksi superin juoksuista oli selvä palo ja toisen jakson estämistilanteesta olisi pitänyt viheltää kaksi paloa yhden sijasta. Vuoropari olisi siinä vaihtunut. En muista, oliko tilanne siinä vaiheessa vielä 1-0 vai 1-1.

Mutta tunnelma oli Hippoksella taas kerran huikea! Näin on ollut nyt kaikissa Kirittärien ja Kirin kotiotteluissa.
 
Viestejä
37
Ja heittelee tuo muillakin seuroilla! Pori otti nokkiinsa ilman Janettea pelanneelta Lapualta ja Mansekin kyllä sarjassa pärjää, mutta pudotuspelit on sitten toista!? Tasainen on sarja pitkästä aikaa. Muistaakseni?
 
Viestejä
213
Ei ollut mikään hyvä peli Kirittäriltä eilen. Varmoja paloja jäi ainakin 5 kpl ottamatta, kun heitot ei pysyneet räpylässä ja huolimattomasti kauhottiin ulkokentällä tyhjää. Tuli myös Kirittärien ulkokentälle harvinainen pompottelujuoksu. Tuomaristo avusti lisäksi Seinäjokea kahdessa tilanteessa aika rankasti. Yksi superin juoksuista oli selvä palo ja toisen jakson estämistilanteesta olisi pitänyt viheltää kaksi paloa yhden sijasta. Vuoropari olisi siinä vaihtunut. En muista, oliko tilanne siinä vaiheessa vielä 1-0 vai 1-1.
Toisen jakson mahdollinen estämistilanne tapahtui 3. vuorossa tilanteessa 1-1, yksi palo pohjalla. Joten jos siitä olisi vihelletty kaksi paloa, kuten minäkin oletin, olisi vuoro päättynyt siihen. Hidastuksistakaan ei näe löikö lyöjä puhtaan hudin vai osuiko hieman palloon. Jos osui, niin sitten se oli laiton lyönti, siitä palo ja kolmoselta lähtenyt etenijä takaisin pesälle. Muussa tapauksessa mielestäni estäminen ja kaksi paloa.

Myös se superin "selvä palo" oli vähän kinkkinen tilanne. Ylemmässä kuvassa pallo on huomattavasti lähempänä lukkarin räpylää kuin etenijää kotipesää, joten palo näyttää selvältä. Mutta alemmassa kuvassa paria framea tuon jälkeen pallo onkin taas näkyvissä kunnes katoaa uudestaan räpylään. Eli missä vaiheessa pallo oli hallussa?
1689250531541.png
 
Viestejä
556
Estäminen on ollut aika yleinen tuomio näissä ainakin miesten superissa/ykkösessä. Taisi olla hudi ja siitä pallo jalkoihin ja vain 1 palo ja vuoro jatkui 1-1 tilanteessa joka muuttui 1-2ksi. Toki tuo tilanne ei peliä ratkaissut vaan emäntien pallon pomputtelu ja nuhainen lyöntipeli kotiiutuksissa. Jussittaret löysivät sekä sisä- että ulkopelinsä juuri oikealla hetkellä. Pelin viimeinen lyönti Salmelalta oli hyvä 3-rajaleikkuri jossa oli 2 juoksun potentiaali. Seinäjokisten 3v teki hienon up-suorituksen siihen. Eikä Mantsinen enää toista noin vaisua peliä vedä....
 
Viestejä
37
Tänäisen (säkä-) voiton jälkeen neuvoisin Kitolaa pitämään NÄPPIHARJOITUKSIA! Mieluummin viikko! Ei noilla kopeilla pääse kentälle! Myös räpyläharjoituksiin olisi aihetta!? Tai sitten täytynee vain todeta pidettävän välivuosi? Seuratkaa tyttöjen tai ykkösen pelejä. Siellä mennään usein näpeillä! Myös pelaajia kannattaisi seurata: Oona Kinnunen, Aino ja Venla Vapaavuori ym... Ja muut ottavat mukaan nuoriakin kuten Kirittäret ennen.
 
Viestejä
309
Jyväskylän Kirittäret saavutti tänään kautta aikojen neljäntenä seurana naisten maratontaulukossa tuhannen (1000) pisteen rajan. Kirittäret tarvitsi rajapyykin saavuttamiseen 423 ottelua. Kirittärien edellä maratontaulukossa ovat: Lapuan Virkiä 1869, Porin Pesäkarhut 1267 ja Jyväskylän Kiri 1048 pistettä. Tämän hetkisistä naisten superin seuroista korkeimmalla Kirittärien takana on tällä hetkellä taulukon kahdeksantena oleva Rauman Fera 636 pisteellä.
 
Viestejä
37
Joopajoo. Kirittärillä oli tänäänkin kentällä 3 pelaajaa, joiden ikä alkaa vielä ykkösellä. Luettelepa ne superin joukkueet, jotka pistävät paremmaksi...
Edellisten pelien kokoonpanoja katsellessa yli kolmeen (eli neljään) alle 20 vuotiaaseen yltäneet muista vain JoMa ja Manse, mutta kyllä tuolta Kirittäriltäkin heitä neljä (Partanen, Nyman, Salmela, Kujanen) löytyy.
 
Viestejä
2,894
Ronja Salmela ei ole oikein onnistunut mailan varressa. Tänäänkin 40% lyöntipeli mikä ei kyllä riitä huippujoukkueeseen ja smj 29%. Ei vaan nyt kupperi tunnu uppoavan väliin, vaikka onkin väläytellyt. Ykköspesiksessä missä peleissä pelannut ihan liekeissä, mutta superissa ollut vaikeaa.

Kitola vois jo syksyä kohti miettiä kannattaisko Kinnunen ottaa jokeriksi, joka pelannut hyvin ykköspesiksessä. Ja hyvin on pärjännyt kun on saanut superissa mahdollisuuden. Vai roikotetaanko Salmelaa mukana ku on tulevaisuudessa kirittärien lukkari. Ja onko se kuinka kiveen hakattu asia.
 
Viestejä
309
Myös etenijäjokeriosasto kaipaisi Kirittärissä välillä vaihtelua. Sillä osastolla hävitään tällä hetkellä muille kärkiseuroille. Aino Vapaavuori ja/tai Iida Pajunen ansaitsisivat minun mielestä näyttöpaikan.
 
Viestejä
696
Upea nousu eilen Virkiää vastaan. Usko alkoi olla jo koetuksella, kun peli tahmasi 2. jaksolla ennen Mäkin ratkaisevaa kunnaria. Siitä aukesi Kirittärien peli.
Kolmostilanteet Virkiälle 19/8 kertovat Kirittärien sisäpelin yskimisestä. Peräkkäiset onnistumiset ovat edelleen harvassa. Ulkopeli on ollut pääsääntöisesti paremmassa kuosissa, mutta on sielläkin ongelmakohtia, erityisesti etukenttäpelissä.
Paljon pitää vielä parantaa, mutta potentiaalia on, kuten eilenkin osoitti. Nymanin vahva sisäpeli ilahdutti kovin ja Elsaa voitaisiin jälleen kokeilla kärjessä, vallankin kun Viivillä ei ollut paras päivä.
Ei ollut peli kohdillaan tässä vaiheessa viime kaudellakaan, joten odotellaan Kirittärien moottorin käynnistymistä....
 
Viestejä
345
Ei ollut peli kohdillaan tässä vaiheessa viime kaudellakaan, joten odotellaan Kirittärien moottorin käynnistymistä....
Kirittärien moottori käy just sitä tahtia mihin sillä pystyy.
Enempää ei voi vaatia, kun joukkueesta katosi kauden jälkeen älytön määrä lyöntivoimaa/jalkoja/kokemusta.
Sit kun tulopuolella oli esim joku c-korin koppari, niin turha unelmoida menestyksestä.
Yksittäisen pelin kärkijengejä vastaa voi jopa voittaa, mutta Manse/Pesukarhut tasoisia joukkueita vastaa ei mitään palaa ottelusarjaa voittaa.
Hyvin lähellä on sekin mahdollisuus, et edes välieriä ei Hippoksella tänä kesänä nähdä.
Tosta jengistä jos Tinja ja Mäkki vaihtaa kauden jälkeen maisemaa, niin ollaan vielä enemmän kusessa tulevaisuuden suhteen...
 
Viestejä
239
Tuntuu erikoiselta tuo Kirittärien jatkuvasti viime aikoina esiin nostama peliruuhkasta valittaminen. Eiköhän se ole kaikilla kutakuinkin sama. 16 peliä pelattuna hsinäkuun puolivälissä ei ole mielestäni edes paljon, kun ottaa huomioon että pelaajat pystyvät käyttämään aikaa pesäpalloon ammattimaisesti kesän ajan. Saattaa väsymyksestä puhuminen ja peliruuhkien voivottelu mennä korvien väliin ja sitten sitä vasta väsyneitä ollaankin.
 
Viestejä
40
Tuntuu erikoiselta tuo Kirittärien jatkuvasti viime aikoina esiin nostama peliruuhkasta valittaminen. Eiköhän se ole kaikilla kutakuinkin sama. 16 peliä pelattuna hsinäkuun puolivälissä ei ole mielestäni edes paljon, kun ottaa huomioon että pelaajat pystyvät käyttämään aikaa pesäpalloon ammattimaisesti kesän ajan. Saattaa väsymyksestä puhuminen ja peliruuhkien voivottelu mennä korvien väliin ja sitten sitä vasta väsyneitä ollaankin.
Oli tuossa 3.7. - 14.7. Viisi peliä joka on paljon, etenkin kun vastassa oli kaikki kärkijoukkueet Pori, Tampere, Rauma, Seinäjoki ja Lapua. Kyllä tuo aika raaka rykäisy on. Nopeasti vilaistuna Porilla ja Tampereella 4 peliä.

Tuosta on kuitenkin vähän turha tavallaan itkeä (Eihän siellä toki ole itketty, asiasta lähinnä mainittu) kun Kirittäret on varmasti pyytänyt että uuden stadikan myötä kotipelejä tumpattaisiin heinä-, ja elokuulle. Ja eihän sitä voi koko touko-, ja kesäkuuta pelata pelkästään vieraspelejä. Toki kotipainotus ei ole merkittävää koska juuri noista 5:stä em. peleistä 2 ollut vieraissa. Ymmärrän että joukkuetta vituttaa, mutta tiedossa ja (seurajohdon)toiveissa on ollut että pelit on kesän loppupuolella.

Tämä kovien pelien tiivis rytmi voi hyvinkin vielä palvella Kirittäriä, ei siellä syksyllä pelata kerta viikossa välillä sarjan huonointa joukkuetta vastaan ja välillä kärkiporukkaa. Siis juuri tämä ajankohta mistä itse puhuin.

Kirittärien sarjasijoituskin alkaa olemaan nakuteltu kivitauluun, on korkeintaan 3. ja huonoimillaan 5. Ei se syksyllä oleellisesti vaikuta mikä se Kirittärien sijoitus on. 3. 4. vai 5. Kotietu toki puolivälieriin jos on 3. tai 4. Toki jos ollaan aivan utopistisia niin 1.-4. sijoituksella kotietu voi pysyä finaaleihin saakka.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös