Kunhan kyselin että minkä takia se on aina Kirittäret eikä esim Virkiä. En saanut vastausta. Ei täällä varmastikkaan kaikkea tehdä oikein. No ei huonoille ei huudella, ei myöskään sinne teille päin.
No joka tapauksessa se karanteeni asiakin menee junioreiden puolelle, kerta siellä sitä on "rikottu", ei superin.
Taatusti vaikuttaa, mutta kun se tuntuu olevan että ne vaikuttaa kaikkiin, Körkön, Mantsisen, Mäki-Maukolan ja Karttusen pois jääntiin Itä-Lännestä noin esimerkiksi, nyt he ovat huijanneet koko Superia ja liittoa, käskeneet Nymanin pelata b-tytöissä karanteenin aikana. Eivätkä varmaan ole mistään paskaa välittäneet. Nalle jos joku on kyllä loistava kohde, kuten monelle jyväskyläläiselle Hukka, en minäkään hänestä pidä.
Karanteeni määrättiin, mutta eihän se Superin joukkueessa ole pelannut, ja junnuissakin varmasti täysin vastoin kaikkia määräyksiä, jos rikkomus on tapahtunut on se junnujen puolella.
Niin en väittänytkään että olisit väittänyt että sinä olisit väittänyt, että minä olisin väittänyt että sinä olisit väittänyt että minä olisin väittänyt jne...
Pyydän anteeksi, kysymykseni oli väärin aseteltu, mutta melkoista lammaslauma menoa on jos Roihuttaret eivät mitään älläkkää nostaisi asiasta jos se on noin selvä. Eikä siitä ole kait kukaan nostanutkaan. Kysymys siitä että olisiko Nymanin sallittua osallistua on sitten niin ja näin. Ilmeisesti joltakin taholta oli lupa, joka ei ollut Kirittärien. En toki itsekkään tiedä. aika uskomattomalta kuulostaisi että naisten joukkueen PJ-kaksikko sen olisi päättänyt ohi viranomaisten/liiton päättänyt.