Suurin osa joukkueiden tulonmuodostuksesta tulee kahta kautta - pääsylipputuloista ja sponsoreista. Väittäisin, että tällaisena aikana, kun yritysten rahat ovat muutenkin tiukilla, on sponsoreiden kerääminen entistä haasteellisempaa ja rahaa joutuu keräämään useasta pienemmästä purosta. Ellei sitten taustalle ole löytynyt sopivaa rahakasta kummisetää, joka elää ja hengittää pesäpalloa niin paljon, että on valmis laittamaan euroja likoon sopivan pinon.
Sellaiset seurat, jotka vuodesta toiseen pelaavat kärkisijoita, hyötyvät tietenkin joka vuosi loppupelien pääsylipputuloista. Kausikortit eivät välttämättä enää käy ja lipuistakin voi pyytää vähän korkeampaa hintaa. Uskoisin, että nämä seurat hyötyvät taloudellisesti isosti syksyn viimeisistä peleistä. Vaikka vähän joutuisi bussilla ajelemaankin vieraspeleihin toiselle puolelle Suomea.
Kärkikahinoiden ulkopuolelle jäävät seurat ovat nekin vuodesta toiseen jotakuinkin samoja. Tietyillä alueilla (kuten Seinäjoella) tapellaan sponsorirahoista usean eri lajien pääsarjajoukkueiden kanssa. Ottelutapahtumatkin/-pelit pitäisi saada niin kiinnostaviksi, että väki viitsii jalkautua ruutujen ääreltä katsomoon. Ja loppupelien pääsylipputulot jäävät kertymättä kassaan.
Tämä on vähän kuin katselisi paria eri kokoista oravanpyörää vierekkäin. Hirveän vaikeaa päästä hyppäämään siihen sulavammin pyörivään oravanpyörään, jossa menojen ja tulojen suhde pysyy hallinnassa ja seura pystyy satsaamaan pelaajahankintoihin. Hankintoja myös sieltä pienemmästä oravanpyörästä, jossa monen seuran elämä on jotakuinkin eloonjäämistaistelua. Ja silti nämä seurat ovat tärkeitä oman alueen nuorille pesäpalloilijoille ja koko lajin jatkuvuudelle. Sitä pitää osata myös arvostaa, että näitä sinnittelijöitä löytyy!