Supervuoro Verkkolehti »

JymyJussit 2017

Viestejä
351
Vs: JymyJussit 2017

Vetelää peliä, yhteen virheeseen purkautui moni sisävuoro Jusseilla. No, olen pitkään odotellut Marjamäeltä sitä ekaa kunnaria ja Mertarantaa mukaillen tuli kyllä makeaan paikkaan se pajatson tyhjennys. Omalla velttoilulla tehtiin pelistä hankala.
 
heh heh

Vs: JymyJussit 2017

Lipolla oli etenijät ykkösellä ja kolmosella, lyöjä löi näpin kakkosrajaan jolla Lippo teki ajolähdön. Kukaan Mailajussien pelaajista ei näyttänyt hakevan palloa ja tilanne oli jo ohi, niinpä Vainionpään Mikko otti pallon ja heitti sen lukkarilleen. Päätuomari osoitti "loistavaa tilannetajua", kutsui Vainionpään puhutteluun ja antoi keltaisen kortin. Myöskään syöttötuomari Väisäsellä ei ollut minkäänlaista linjaa, täysin samannäköiset syötöt olivat välillä vääriä, välillä oikeita, välillä puuttui asento ja välillä oli tangenttivirhe. Vaikka linjan epäselvyys taisi tuottaa enemmän epätietoisuutta Korhoselle kuin Itävalolle, M. Vainionpäällä oli paljon asiaa syöttötuomarille ja huomautti varsin kovaan ääneen että Väisäsen kalsarit ovat vaihtaneet pelin aikana väriään.
 
Viestejä
4,883
Vs: JymyJussit 2017

Vaikka kovasti tuntui oululaisyleisö tuomareita (etenkin syöttötuomaria) moittivan niin kyllähän muutama tuomio oli aika kummallinen myös seinäjokisille. Mikko Vainionpään heitto lippolaisen hyvästä näpystä takaisin Itävalolle olikin ehkä sitten sen kortin arvoinen. Vaan mikäs tämä Jukkiksen ajolähdössä taktiseen väärään lyömä huti ja siitä kolme paloa oli???

Nousu toisen jakson 0-4 tappiosta 6-4 voittoon, kiitos Jukkiksen sekä tietysti 1+3 Marjamäeltä pelin päättävään aidan alta (vihdoin se sieltä ali menikin) oli kova juttu jälleen kerran. Ja osoitus kantin pitävyydestä, jota kovasti oululaisyleisö huuteli ja Jussijoukkue vääräksi osoitti. Huikea peli!

En edes hoksannut kuin pelin puolivälissä, että missäs meidän Hotakaane oli?
 
Viestejä
13,224
Vs: JymyJussit 2017

jjjjussi sanoi:
Mikko Vainionpään heitto lippolaisen hyvästä näpystä takaisin Itävalolle olikin ehkä sitten sen kortin arvoinen. Vaan mikäs tämä Jukkiksen ajolähdössä taktiseen väärään lyömä huti ja siitä kolme paloa oli???

Tilannetta näkemättä, mutta jos oli kolmas lyönti niin estämistuomio jossa tuomaristo katsoi, että ilman estämistä olisi palot syntyneet kotiin, kolmoselle ja ykköselle?
 
Olli-P

Vs: JymyJussit 2017

MieVaan sanoi:

Lukkari syötti itseensä päin väärän josta Vainionpää löi hudin. Lukkari noukki pallon, heitti kolmoselle josta olisi tullut palo mutta vahti ei saanut heittia kiinni. Tuomarit koolle, estämistuomio ja vuoronvaihto?!

Eli ilmeisesti hudin jälkeen Jukkiksen olisi pitänyt kadota lyöntinsä jälkeen jälkeen jonneki ettei olisi tuomittu estämistä!

Tuo Vainionpään Mikon palauttama pallo oli myös koomisuudessaan jotain ainutlaatuista! Useasti kesän aikana noita käy tai vastaavasti niin että ykkösellä oleva etenijä palauttaa löysän kysymysheiton lukkarille. Enpä ole korttia näistä koskaan nähnyt! Jan Hautalan muistan olleen "expertti" nöissä etenijänä kysymysheiton palauttajana ;D

Kolme pistettä toki ainoa asia millä on merkitystä!
 
Viestejä
2,281
Vs: JymyJussit 2017

heh heh sanoi:
Lipolla oli etenijät ykkösellä ja kolmosella, lyöjä löi näpin kakkosrajaan jolla Lippo teki ajolähdön. Kukaan Mailajussien pelaajista ei näyttänyt hakevan palloa ja tilanne oli jo ohi, niinpä Vainionpään Mikko otti pallon ja heitti sen lukkarilleen. Päätuomari osoitti "loistavaa tilannetajua", kutsui Vainionpään puhutteluun ja antoi keltaisen kortin. Myöskään syöttötuomari Väisäsellä ei ollut minkäänlaista linjaa, täysin samannäköiset syötöt olivat välillä vääriä, välillä oikeita, välillä puuttui asento ja välillä oli tangenttivirhe. Vaikka linjan epäselvyys taisi tuottaa enemmän epätietoisuutta Korhoselle kuin Itävalolle, M. Vainionpäällä oli paljon asiaa syöttötuomarille ja huomautti varsin kovaan ääneen että Väisäsen kalsarit ovat vaihtaneet pelin aikana väriään.

No, eiköhan tämä kortti ollut selvästi ansaittu. Joskus pj:t palauttelee laittomia. Mutta jos laillisia lyöntejä ruvetaan ottamaan kiinni, niin eiköhän se kortin paikka oo. Ja toisen kortin vois antaa samantien vääristä kokoonpanoilmoituksista. Mikolla tuntuu olevan se käsitys, että saa tehdä mitä huvittaa. Eikä tajua sitä, että ne kokoonpanot palvelee yleisöä, eikä vastustajaa.
 
Viestejä
1,849
Vs: JymyJussit 2017

toiseksiviimeinenlyöjä sanoi:

Ininää, vikinää, kitinää,... three points and nothing else matters
 
Viestejä
4,883
Vs: JymyJussit 2017

Täs just mietin että pitäisköhön lähteä katsomaan tiistaiksi Ilkka-areenalle Kempele-ottelua. Onko Kaptah lähdössä paikan päälle?
 
heh heh

Vs: JymyJussit 2017

Olli-P sanoi:
MieVaan sanoi:
jjjjussi sanoi:
Mikko Vainionpään heitto lippolaisen hyvästä näpystä takaisin Itävalolle olikin ehkä sitten sen kortin arvoinen. Vaan mikäs tämä Jukkiksen ajolähdössä taktiseen väärään lyömä huti ja siitä kolme paloa oli???

Tilannetta näkemättä, mutta jos oli kolmas lyönti niin estämistuomio jossa tuomaristo katsoi, että ilman estämistä olisi palot syntyneet kotiin, kolmoselle ja ykköselle?

Lukkari syötti itseensä päin väärän josta Vainionpää löi hudin. Lukkari noukki pallon, heitti kolmoselle josta olisi tullut palo mutta vahti ei saanut heittia kiinni. Tuomarit koolle, estämistuomio ja vuoronvaihto?!

Eli ilmeisesti hudin jälkeen Jukkiksen olisi pitänyt kadota lyöntinsä jälkeen jälkeen jonneki ettei olisi tuomittu estämistä!

Tuo Vainionpään Mikon palauttama pallo oli myös koomisuudessaan jotain ainutlaatuista! Useasti kesän aikana noita käy tai vastaavasti niin että ykkösellä oleva etenijä palauttaa löysän kysymysheiton lukkarille. Enpä ole korttia näistä koskaan nähnyt! Jan Hautalan muistan olleen "expertti" nöissä etenijänä kysymysheiton palauttajana ;D

Kolme pistettä toki ainoa asia millä on merkitystä!
Ei ollut noin. Jukkis purki palotonta ajolähtöä, Korhonen syötti toista syöttöä, jonka Jussit oli merkanneet kaikille etenijöille, Korhonen aavisti merkin ja antoi etuväärän (kentälle päin, ei itseensä päin). Jukkis yritti lyödä palloa mutta löi ohi ja kolmoselta lähtenyt etenijä paloi koska pallo oli koko ajan kotipesässä.

Sitten hämminkiä, kuuluttaja kuulutti "kai lyöjä saa sentään yrittää lyödä väärään syöttöön?" Tottakai saa mutta kun ei osu ja pallo putoaa maahan, lyöjä ei saa estää ulkopelaajaa pallontavoittelussa. Kun Korhonen poimi palloa maasta, edessä oli Jukkiksen maila joka ei jätä valinnanvaraa tuomarille - jos kärjen takana oleva sisäpelaaja estää ulkopelaajaa, tuomitaan aina kaksi paloa. Niin nytkin. Ainoa spekuloitava seikka on se, häiritsikö Jukkiksen maila ulkopelaajaa (Korhosta) mutta näissä tilanteissa epäselvät tapaukset tuomitaan aina ulkopelaajan eduksi ja hyvä niin, ei pallontavoittelua pidäkään saada häiritä.

Pelissä nähtiiin myös tilanne jossa joku Mailajussi löi ykkösrajanäpin vaihtotilanteessa ja juoksi lyönnin turvin itsekin ykköselle ollen kärjen takana etenevä pelaaja. Korhonen lähti pallon perään ja otti kontaktia lyöjän kanssa mutta reiluna pelaajana ei heittäytynyt rähmälleen, jolla olisi saanut kaksi paloa vastustajalle. Moni muu olisi tuossa tilanteessa "kaatunut kontaktin seurauksena".

Myös minusta Vainionpään varoitus pallon palauttamisesta oli naurettava, sanokoot säännöt sitten mitä hyvänsä. Tosin varoitus saattoi olla seurausta siitä että juuri hetkeä ennen Mikko oli ollut tuomariston puhuttelussa. Kaikkiaan pidän Mailajusseja reiluna joukkueena joka kunnioittaa myös vastustajaa ja toivon teille menestystä kun Ouluun sitä ei tule. Älkää laskeko sitä oululaisten syyksi jos tuomarit sekoilee älkääkä sitäkään jos oululaiset pitää tuomaritulkinnoissa omiensa puolta, samalla lailla toimitaan kaikissa pesäpallokatsomoissa.
 
Viestejä
2,281
Vs: JymyJussit 2017

Kaptah sanoi:
toiseksiviimeinenlyöjä sanoi:
No, eiköhan tämä kortti ollut selvästi ansaittu. Joskus pj:t palauttelee laittomia. Mutta jos laillisia lyöntejä ruvetaan ottamaan kiinni, niin eiköhän se kortin paikka oo. Ja toisen kortin vois antaa samantien vääristä kokoonpanoilmoituksista. Mikolla tuntuu olevan se käsitys, että saa tehdä mitä huvittaa. Eikä tajua sitä, että ne kokoonpanot palvelee yleisöä, eikä vastustajaa.

Ininää, vikinää, kitinää,... three points and nothing else matters

On jännä havaita, kuinka voi joillakin ruveta mopo pienista keulimaan. Hyvä Kaptah. Omat rupesivat Mikon kortista kitisemään, en minä. Sanoin vaan, että mitä siitä tulisi, jos pelinjohtajat rupeisivat laillisia lyöntejä ottamaan kiinni. Samoin totesin, että Mikko ilmoittaa jatkuvasti väärän kokoonpanon veikkaajille. Jos se on kitisemistä sinun mielestäsi, olkoon niin.
 
Viestejä
1,849
Vs: JymyJussit 2017

toiseksiviimeinenlyöjä sanoi:
On jännä havaita, kuinka voi joillakin ruveta mopo pienista keulimaan. Hyvä Kaptah. Omat rupesivat Mikon kortista kitisemään, en minä. Sanoin vaan, että mitä siitä tulisi, jos pelinjohtajat rupeisivat laillisia lyöntejä ottamaan kiinni. Samoin totesin, että Mikko ilmoittaa jatkuvasti väärän kokoonpanon veikkaajille. Jos se on kitisemistä sinun mielestäsi, olkoon niin.

Peace man. Mä nyt vähän kärjistin, tapa tuttu jo YLE:n palstoilta. Olet varmaan oikeassa Mikon kokoonpanojen suhteen ja muutenkin. Mutta Metallica on rock, sillä kohtaa en anna senttiäkään periksi. :)

Kolme pistettä, nothing else matters
 
Viestejä
1,021
Vs: JymyJussit 2017

Aika kevyt oli minusta toi estämistuomio, lyöjän liike oli minun silmään normaali ja luonnollinen, hän nyt vaan lyöntiyrityksen jälkeen päätyi lautasen etupuolelle. Ja sieltä jaloista lukkari etsi palloa mutta ei saanut sitä ekalla kerralla käteen ja palo jäi kolmoselta ottamatta. Ei ollut tuon paskalaatuisen videon perusteella (oikeasti, tommosta perunalaatua vuonna 2017!) tahallinen estäminen. Lukkarin pitäisi ottaa tosta vähän omaan piikkiin että antaa sitten semmoisen väärän missä lyöjä pääsee sotkemaan. Ja tämä ihan kpl:n keltamustien lasien läpi, ei ole suosikkia tossa parissa mulla.
 
Viestejä
13,224
Vs: JymyJussit 2017

Ei estämisen tarvitse olla tahallista, että se tuomitaan. Tietty sapettaa rangaistua enemmin jos ei ollut mutta pelaajalla pitää hoksottimien pelata eikä jäädä vahingossakaan eteen.

Edit: iPad typoja.
 
heh heh

Vs: JymyJussit 2017

Vince sanoi:
Aika kevyt oli minusta toi estämistuomio, lyöjän liike oli minun silmään normaali ja luonnollinen, hän nyt vaan lyöntiyrityksen jälkeen päätyi lautasen etupuolelle. Ja sieltä jaloista lukkari etsi palloa mutta ei saanut sitä ekalla kerralla käteen ja palo jäi kolmoselta ottamatta. Ei ollut tuon paskalaatuisen videon perusteella (oikeasti, tommosta perunalaatua vuonna 2017!) tahallinen estäminen. Lukkarin pitäisi ottaa tosta vähän omaan piikkiin että antaa sitten semmoisen väärän missä lyöjä pääsee sotkemaan. Ja tämä ihan kpl:n keltamustien lasien läpi, ei ole suosikkia tossa parissa mulla.

Mitä tarkoitat "lukkarin pitäisi ottaa tosta vähän omaan piikkiin"? Miten Matti Korhosen tulisi toimia tai olisi tullut toimia eilisessä ottelussa jotta myös kpl:n keltamustien lasien takana oltaisiin tyytyväisiä? Ei Matti Korhonen tuominnut tuota tilannetta, ei vaikka kpl:n itkupillit väittäisivät mitä hyvänsä.
Jos joku teki tuossa tilanteessa virheen, se oli tuomaristo, ei Matti Korhonen.
 
Jaa, vai itkupilli :'(. Siis jos lukkari antaa taktisen väärän, minusta se kannattaa olla semmoinen että lyöjällä ei ole mahdollisuutta osua siihen. Vasurilyöjälle annettaessa tilaa vielä riittää, pallo vaan kentälle ykköspesää kohden. Nyt se oli sen verran "vähän" väärä että lyöjä tuli pallon päälle seuratessaan lyöntiä ja tätäen lukkari vaikeutti oman hyvän suorituksen viimeistelyä eli palojen tekemistä. Jukkis pelasi just niinkuin lyöjä sen pelasi ilman "kiusaamista", lukkari ei vaan saanut palloa halutuun. Tuomarivirhe, siitä ehdottomasti samaa mieltä.

On totta että ei tarvitse olla tahallinen että estäminen tulee, mutta kenttäkuuluttajaa mukaillen, lyöjällä on oikeus yrittää lyödä mihin tahansa syöttöön.
 
Viestejä
4,883
Vs: JymyJussit 2017

Katselinpa ottelun pääpiirteittään läpi Vimeosta. Mikon osallistuminen peliin ja siitä kortti, vähän niin ja näin. Typerä teko en kiistä (tuskin Mikkokaan). Vainionopään nollan palon ajolähdössä siis siihen taktiseen väärään lyönnistä ja kolme paloa täysin älytön tuomio.

Mitähän mahtoi tapahtua Elmeri Liedolle, kun Kontion kanssa vaihtoivat kesken ottelun jokeripaitoja päikseen. En kyllä huomannut mitään erikoista tapahtuneen.
 
heh heh

Vs: JymyJussit 2017

Vince sanoi:
heh heh sanoi:
Vince sanoi:
Aika kevyt oli minusta toi estämistuomio, lyöjän liike oli minun silmään normaali ja luonnollinen, hän nyt vaan lyöntiyrityksen jälkeen päätyi lautasen etupuolelle. Ja sieltä jaloista lukkari etsi palloa mutta ei saanut sitä ekalla kerralla käteen ja palo jäi kolmoselta ottamatta. Ei ollut tuon paskalaatuisen videon perusteella (oikeasti, tommosta perunalaatua vuonna 2017!) tahallinen estäminen. Lukkarin pitäisi ottaa tosta vähän omaan piikkiin että antaa sitten semmoisen väärän missä lyöjä pääsee sotkemaan. Ja tämä ihan kpl:n keltamustien lasien läpi, ei ole suosikkia tossa parissa mulla.

Mitä tarkoitat "lukkarin pitäisi ottaa tosta vähän omaan piikkiin"? Miten Matti Korhosen tulisi toimia tai olisi tullut toimia eilisessä ottelussa jotta myös kpl:n keltamustien lasien takana oltaisiin tyytyväisiä? Ei Matti Korhonen tuominnut tuota tilannetta, ei vaikka kpl:n itkupillit väittäisivät mitä hyvänsä.
Jos joku teki tuossa tilanteessa virheen, se oli tuomaristo, ei Matti Korhonen.
Jaa, vai itkupilli :'(. Siis jos lukkari antaa taktisen väärän, minusta se kannattaa olla semmoinen että lyöjällä ei ole mahdollisuutta osua siihen. Vasurilyöjälle annettaessa tilaa vielä riittää, pallo vaan kentälle ykköspesää kohden. Nyt se oli sen verran "vähän" väärä että lyöjä tuli pallon päälle seuratessaan lyöntiä ja tätäen lukkari vaikeutti oman hyvän suorituksen viimeistelyä eli palojen tekemistä. Jukkis pelasi just niinkuin lyöjä sen pelasi ilman "kiusaamista", lukkari ei vaan saanut palloa halutuun. Tuomarivirhe, siitä ehdottomasti samaa mieltä.

On totta että ei tarvitse olla tahallinen että estäminen tulee, mutta kenttäkuuluttajaa mukaillen, lyöjällä on oikeus yrittää lyödä mihin tahansa syöttöön.

No kerropas vielä se miten Matti Korhosen olisi pitänyt ottaa tilannetta omaan piikkiinsä, olisiko hänen pitänyt vaikka kyseenalaistaa tuomareiden tuomio sanomalla että älkää nyt noin monta paloa Jusseille tuomitko? Samalla voit esittää referenssiksi kertomusta esimerkkitapauksista joissa Superin pelaajat ovat niin toimineet. Siellä Kouvolassa tällaista näkee tämän tästä? Ja jos tämä asia on sulle vielä epäselvää niin otetaan kertauksena: Matti Korhonen ei tuominnut tuotakaan tilannetta vaan sen teki tuomaristo.

Ja vielä ohjeita siitä millainen syöttö lukkarin tulisi antaa että lyöjä ei osu palloon. Jukkishan ei nimenomaan osunut tuohon syöttöön. Kenttäkuluttajan sanomaa ei ole kukaan kiistänyt ja siitä tässä ei ole kyse.
 
Onkos täällä itse Matti äänessä vai kenties joku lähisukulainen kun noin ihon alle menee. Ei näihin anonyymeihin pitäisi ikinä vastailla mutta menkööt vielä kerran.

Lukkari sen väärän heitti, taktisesti huonon kun jäi niin pieneksi vääräksi että lyöjä tuli siihen päälle ja ei itse päässyt siitä polttamaan. Kun tilanne selvisi käytiin huutamaan estämistä mihin tuomarit sitten meni. Eli taktisesti huono syöttö paikattiin huudolla mikä tässä tapauksessa tarjosi hedelmällisen lopputuloksen.

Älä ole idiootti ja oleta että missään pelataan "nuori suomi - kaikki pelaa" pesistä superissa, toi sun vaihtoehto oli jo lapsellinen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös