Tietoa on eräällä hirmuinen määrä mutta mitään ei voi kertoa. Eli odotellaan odotellaan.Onko mitään tullut julki?
Rytköseltä itseltään, kun on kerta tietoinen, ketä syyttää kuvien leviämisestä. Kuvien saaminen ei kuitenkaan anna lupaa lähettää niitä edelleen.Tuota niin. Siis. Milläs tapaa alaikäisille tytöille on voinut päätyä seksuaalisia kuvia Rytkösestä muille jaettavaksi?
Suekilta asia siirtyi jo syyskuussa urheilun eettiselle kurinpitolautakunnalle, joka käsitteli asiaa viime lauantaina, mutta ei ole antanut vielä päätöstään.Ei anna, ei.
Mutta tultiinko nyt siis parissa viikossa siitä, että edes Suekilta ei tule mitään seuraamusta siihen että Rytkönen itse on ilmoittanut poliisille syyllistyneensä rikokseen, mistä tuomiona on vähintään 4 kuukauden vankeusrangaistus?
Ja kun oma elämä on tuhottu, nyt kostoksi yritetään uhrienkin?
Rytkönen on suoraselkäinen mies, joka rehdisti nostaa kädet pystyyn virheen merkiksi, ei syyllistä muita ja kärsii seuraukset nahoissaan. Vai miten se oli?Ei anna, ei.
Mutta tultiinko nyt siis parissa viikossa siitä, että edes Suekilta ei tule mitään seuraamusta siihen että Rytkönen itse on ilmoittanut poliisille syyllistyneensä rikokseen, mistä tuomiona on vähintään 4 kuukauden vankeusrangaistus?
Ja kun oma elämä on tuhottu, nyt kostoksi yritetään uhrienkin?
Rytkönen (edustajineen) ei kai missään kohtaa ole kiistänyt, etteikö jotain olisi tapahtunut, vaan yrittänyt vedota, ettei asia edes kuuluisi urheilun kurinpitoelinten käsiteltäväksi.Ei anna, ei.
Mutta tultiinko nyt siis parissa viikossa siitä, että edes Suekilta ei tule mitään seuraamusta siihen että Rytkönen itse on ilmoittanut poliisille syyllistyneensä rikokseen, mistä tuomiona on vähintään 4 kuukauden vankeusrangaistus?
Ja kun oma elämä on tuhottu, nyt kostoksi yritetään uhrienkin?
Moraalittomat alaikäiset teinipissikset kehtaavat lähettää Rytkösen itse heille lähettämiä mulkkukuvia jollekin eteenpäin?Tuota niin. Siis. Milläs tapaa alaikäisille tytöille on voinut päätyä seksuaalisia kuvia Rytkösestä muille jaettavaksi?
Onhan siitä tultava seuraamusta,ei tapahtunutta voi pyyhkiä tekemättömäksi. Tuonkin jutun perusteella uskoisin että kummaltakin taholta tulee seuraamusta.Ei anna, ei.
Mutta tultiinko nyt siis parissa viikossa siitä, että edes Suekilta ei tule mitään seuraamusta siihen että Rytkönen itse on ilmoittanut poliisille syyllistyneensä rikokseen, mistä tuomiona on vähintään 4 kuukauden vankeusrangaistus?
Ja kun oma elämä on tuhottu, nyt kostoksi yritetään uhrienkin?
Puolustusasianajajana Olli Rauste, sama mies joka puolustaa Toni Kohosta, Kaisa Varista ja hiihtoliiton doping ohjelmaa, pesiksen sopupelaajia, hiihdon fluorivoitelijoita, SM-liigan raiskaajaa jne. Hieno mies.Moraalittomat alaikäiset teinipissikset kehtaavat lähettää Rytkösen itse heille lähettämiä mulkkukuvia jollekin eteenpäin?
Tätäkö Rytkösen puolustus oikeasti kehtaa ajaa!?
siis niinku daa, red flag sus cap Ryde
Asianajajuus on osa hyvää suomalaista oikeuskäytäntöä. Molemmilla puolilla pöytää tarvitaan oikeudellista osaamista. Hieno mies tai nainen voi tehdä näitä(kin) hommia. Tuosta kun hilpaisee itärajan yli niin ei siellä rausteita tarvita...Puolustusasianajajana Olli Rauste, sama mies joka puolustaa Toni Kohosta, Kaisa Varista ja hiihtoliiton doping ohjelmaa, pesiksen sopupelaajia, hiihdon fluorivoitelijoita, SM-liigan raiskaajaa jne. Hieno mies.
Toisaalta puolustusasianajaja tekee vain työtään. Jos Rauste ei puolustaisi, niin siellä olisi toinen rauste tilalla.Puolustusasianajajana Olli Rauste, sama mies joka puolustaa Toni Kohosta, Kaisa Varista ja hiihtoliiton doping ohjelmaa, pesiksen sopupelaajia, hiihdon fluorivoitelijoita, SM-liigan raiskaajaa jne. Hieno mies.
tai Lampelaa tai Uotia…Asianajajuus on osa hyvää suomalaista oikeuskäytäntöä. Molemmilla puolilla pöytää tarvitaan oikeudellista osaamista. Hieno mies tai nainen voi tehdä näitä(kin) hommia. Tuosta kun hilpaisee itärajan yli niin ei siellä rausteita tarvita...