Asian voi sanoa myös näin: jollei nuori Pekkinen olisi lähtenyt aikanaan Jomasta ensimmäisen mestaruusvuoden jälkeen kottiin Kitteelle kypsymään, saamaan lisää vastuuta ja olemaan ns. joukkueen johtavia pelaajia, tuskinpa oltaisiin ihan tässä just nyt. Siis tilanteessa, jossa Pekkisen nimeä väläytellään vuoden pesäpalloilijan arvoiseksi ihan vakavastiotettavillakin suunnilla.
Menneisyydestä voi poimia valikoituja asioita ja katsella niitä jostain tietystä perspektiivistä toki kuinka vain lystää, mutta ei sillä välttämättä ole tekemistä minkään oikean todellisuuden kanssa.
Jos aletaan viisastelemaan siitä, mitä olisi pitänyt silloin ja tällöin tehdä, niin ehkä se, että siinä vaiheessa kun Jomassakin oli vihdoin opittu vähän ns. voittamisen kulttuuria ja saatu kaksi kultaa, ja kun omat ja naapurikylän junnut oli kovissa paikoissa onnistuneet ja saaneet tulikasteen, ei olisi tarvinnut mennä ajassa taaksepäin ja tehdä taas esim. Piirosesta etenijäjokeria ilman ulkopelivastuuta, penkittää Kape Hämäläistä ja hankkia joukkueeseen itseään täynnä olevaa Rytköstä ja jo pelaamiseen vähän väsähtänyttä Hartikaista. Pennanen koulutti nuoria pelureita väsymättä ja peluutti myös uskaliasta peliä, joka ei aina mennyt prosenttipelikaavan mukaan, mutta Pennasen huimapäinen perintö ja siihen liittyvä momentum tietyllä tavalla kyllä hänen jälkeensä sitten hukattiin.
No, nyt sitten kauhea nälkä saada omia kasvatteja. Mikäs siinä. Kiva ajatus ja hieno homma, mutta koska Joma on Joma, siis oman arvonsa tunteva "suurseura" ainakin oman ymmärryksensä mukaan ja fanienkin fantasioissa eikä mikään Kiteen nälkäisten haastajauskalikkojen Nightwish-kollektiivi, jolla on selvästi itsensä näköinen ja hyvältä näyttävä ohjelma, suunta, strategia ja pelinjohtaja, niin pelkään, että monta identiteettikriisiä ja karvasta pettymystä tässä vielä Joensuussa koetaan. Ja monta virtuaalista kausikorttia uhotaan vielä heittää erinäisiin paikkoihin. Kauheat paineet Ukollekin jo ladattu, kun Karjalaisessakin huudellaan voittajajoukkueesta. No katotaan. Sehän tässä toisaalta on just jännää 🐻.