Doksasta voin antaa esimerkin syksyltä 2015. Jymy oli hävinnyt 4. finaaliin kotiyleisön edessä, kun mestaruus oli katkolla. Heikompi olisi alistunut, mutta niin vain pj Korhosen johdolla joukkue kokosi itsensä ja voitti ratkaisevan pelin Saarikentällä. Mestaruus kotiin.
2018 Joensuu onnistui monivuotisen projektin päätteeksi. Tuona syksynä Joensuu voitti kaikki pudotuspelit, joten kasetin kestäminen pakkoraossa jäi testaamatta. Kuten hyvin sanoit, niin mikäs siinä on ollessa kun mennään voitosta voittoon. Oliko tämä silti osoitus kyvystä heittäytyä selkä seinää vasten?
Vuotta aiemmin 2017 Joensuulla ja Pennasella oli tiukka paikka välierissä. JoMa johti sarjaa 1-0 kunnes tokan pelin lopussa sattui epäselvä tilanne: tuomarivirheen johdosta Joensuulta jäi yksi juoksu saamatta. Lopulta Sotkamo voitti kyseisen pelin ja Pennanen oli pelin jälkeen murtunut mies. Ei ollut rentoutta tai uskoa, sen sijaan paistoi alistunut selittely yhdestä tilanteesta. Niinhän siinä sitten kävi, että Jymy meni menojaan finaaliin. Tuossa hetkessä jäi kuva, että koutsin usko loppui aikaisin ja se tarttui joukkueeseen.
Ehkä yksi pointti siis on, että yksittäisiä hetkiä tupataan ylianalysoimaan. Monesti on pienestä kiinni oletko sankari vai luuseri, ja sen valossa ruoditaan kaikki tekemiset. Ymmärrettävästi Pennanen edustaa sulle sankareiden ryhmää.
Noinhan se meni tuo vuoden 2017 episodi. Se oli sitä kasvua
. Ei kai ihme, että nyt me ollaan niin kiintyneitä Pennaseen
. Ja asiallinen pointti ylianalysoimisesta, pitää myöntää.
Sotkamolaisen voittamisen kulttuurin asiantuntija Doksa ilman muuta on, no, ja onhan se osoitus itsensä likoon laittamisesta, heittäytymiskyvystä ja halusta kasvaa uuteenkin rooliin, että hankkiutuu Sotkamossa kaiken saaneena kaksi kultaa voittaneeseen Joensuuhun, koska ilman muuta sitä tietää, että jos uusia ei tuukaan, katseet kääntyy aika luontevasti pelinjohtajaan.
Mutta oon kyllä sitäkin mieltä, että syksyllä Kouvola kyllä ansaitsi hopeansa. Siinä Joman kannalta kiduttavassa pelissä Kouvola vain oli niin järkyttävän vahva ja latautunut.
Toivottavasti ei kuulosta kauhean ylimieliseltä, mutta vähän myös alkoi fanina pitkästyttääkin jossain vaiheessa mennyttä kesää, että eihän tässä nyt ole enää mitään jännitettävää, kun koko ajan runkosarjassa voittoja rapisi.
Nyt sitä on taas, ja niin pitääkin.
Vielä vuoden 2019 kultakahinoista - Joma teki vastaavan voittodokkarin alkuvuonna kuin Jymy nyt, ja siinä Kettunen sanoi ihan suoraan, että jos olisi toinen finaali hävitty Sotkamossa ja sarja olisi ollut 1-1, "me oltaisiin menty Kerubille häviämään." Huh. AIka järkyttävä tunnustus. Ehkä siinä oli tosiaan sellainen flow "me pystytään tähän", ja jos siihen olisi tullut tiukassa paikassa käänne, usko olisikin ollut todella kovalla koetuksella. Mutta joo, mestareiksi tullaan kasvamalla. Ja aina tulee uusia tyyppejä mukaan ja pitää aloittaa alusta. Pesiksessä kyllä on kiva sekin juttu, että siinä on selvästi kisälli-instituutio: kisällit oppii mestareilta ja onkin sitten siksi mestareita jo ihan nuorena. Aapo on siinä mielessä erittäin kiehtova hahmo, jota ei voi muuta kuin ihailla.
Ps. mulla muuten on Jymy-huppari, diplomaattinen ele sotkamolaista pesisseuraani kohtaan, jolle olen vähintään yhtä kiitollinen kuin Pennaselle
Joskus kun sitä käyttää Joensuussa pyöräillessä, saattaa saada osakseen pitkiä katseita.
www.joensuunmaila.fi