Mehän käydään suorastaan hyvähenkistä sotkamolais-joensuulaista keskustelua, heh!
(Omasta puolestani sitä paitsi on todettava, että ilman sotkamolaista pesishenkilöä olisin ihan pimennossa koko lajista yhä edelleen ja siksi ikuisesti kiitollinen Sotkamon suuntaan.)
Korhosen habitus on kuivakka virallisissa haastatteluissa. Vanhoista Jymyn iholla pätkistä löytyy rennompaa puolta, jos sen puute on vaivannut. Alla oma suosikki Doksa-hetki
Tuon klipin olen sotkamolaisen pesishenkilön kanssa tänä syksynä katsonutkin, itse asiassa heti sen jälkeen kun Ruudulta oli tihrustettu Sotkamon voittomatsi! Oikein kiva ja tunnelmaa todella riittää. Tämän keskustelun kontekstissa se ehkä ei kuitenkaan ole kovin vakuuttava pala sikäli, että sankarina on aina helppo olla rento (tai ehkä tässä tapauksessa: rennohko
) palvovan kotiyleisön edessä.
Mutta: onko Doksalla vielä kykyä kestää kasvojen menetys? Uskallusta ja
halua heittäytyä silläkin uhalla, että epäonnistuu vastuunkantajana ihan uudessa paikassa ja uuden joukkueen kanssa spektaakkelimaisen surkeasti? Ei varmaan ole vielä mutta toivottavasti pian!
Joo, keittiöpsykologiaa tämä tietysti on ja on koko ajan ollutkin, mutta esimerkiksi tää hiljattainen pätkä
Ammattivalmentajaksi Joensuun Mailaan – Haku auki nyt!
havainnollistaa musta aika hyvin Pennasen ja Doksan eroa, ja sitä, miksi olen Doksasta vähän huolissani. Jäykkää, pikkuisen tärkeilevää (varmasti tahattomasti) ja hivenen ulkokohtaiselta kuulostavaa fraasien latelua, vaikka ei tuo nyt mikään kuolemanvakava paikka todellakaan ole. Ujo saa olla, ja ehkä ja kyllä varmaan Doksa vain on vähän ujo. Sittenkin asennetta "hei tää nyt niin vakavaa ole! Otetaan vain vapautuneesti ilo irti" minä sittenkin kaipaisin. Koska kyllä me Joensuussa häviötkin kestetään, kunhan saadaan todellista aitoa tunnetta ja elämää suurempaa viihdettä! Sen minä jotenkin haluaisin Doksalle palavana Joma-fanina viestittää: Otetaan iisisti ja relataan, pesistä tää vain on, mutta voi, miten ihanaa se vain onkin!
Oliko joukkue vielä kasvanut "ulkopuolisen" pelinjohtajan oppeihin?
Totta. Myös joukkuella on kasvamista pelinjohtajaansa ihan ilman muuta. Mutta silti pelinjohtaja on isointa valtaa käyttävä ja ratkaisevampi osapuoli tuossa dynamiikassa, vähän niin kuin opettaja suhteessa oppilaisiin tai pomo suhteessaan alaisiin. Mutta totta se on, että molemminpuolinen tottuminen ja tutustuminen ja kesyyntyminen aina aikaa vaatii ja sitä pitää antaa. Ei Komukaan vielä ekana pelinjohtajavuonnaan kultaa kairannut, ja taatusti oli yhtä ja toista hiertämistä, mutta hienosti se vain sitten voitoksi käännettiin, mikä ansaitsee vain kunnioituksen. Myös Lehtimäen kanssa, kuten sanoit, jonnekin juhannukseen homma jotenkin vaan tökki ja pahasti, ja luulen, että nimenomaan henkisellä puolella. Sellaista sattuu.
Muistetaan että 2018 runkosarjan sijoitus oli kolmas Pennasen johdolla. Kaudella 2019 "vasta" neljäs. Molempina vuosina vire löytyi oikeaan aikaan, mutta ei ollut rallattelua voitosta voittoon. 2020 olitte runkosarjan paras, vaikka syksyllä ei menty päätyyn saakka.
Jep. Mutta sitten tuli kiduttava peli Kouvolassa, jossa Joman selkäranka murtui. Se oli sellainen hetki, jolloin tarvitaan pelinjohtajan kypsyyttä, rentoutta, heittäytymistä ja luovuutta eikä mitään kankeaa haarniskaa. Teillä Sotkamossa oli silloin Vimpeli-kahinat päällä, eikä varmaan liiemmin meidän peliä seurattu, mutta se nyt vaan oli IHAN KAMALA peli: koppi AINA kolmannella, kukaan ei liikkunut minnekään, ja hetken päästä sitten oli kaikkien itseluottamus mennyttä, Puhtimäenkin ehkä puoliks. Ja silloin siihen tarvittaisiin joku Kuosmas-Pennanen tai vaikka nykyinen Komu, joka osaisi sanoa: "hei kamoon, pesistähän tää vaan on, ja nyt otetaan ilo irti eikä enää jännitetä yhtään mitään! Tästä lähtien virheet on ihan sallittuja, antakaa palaa vaan!!" Mutta sitä odotellessa. Doksa on älykäs, kiltinoloinen ja analyyttinen tyyppi, parhaassa tapauksessa ei tarvitse kovin pitkään odotellakaan. Vaikka se olisi tietysti Jymy-faneille vähän huonompi juttu
www.joensuunmaila.fi
