Ojanperä tuossa Vive-Kopla -pelin tauolla analysoi Jomaa ja sanoi taas saman, jonka on aiemminkin sanonut, eli että Jomassa ei ole kokeneimmat pelaajat (nimiä ei mainittu, mutta siis Litti, Kemppi, Allu ja Kuosa) ottaneet johtajuutta Puhtimäen ja Jussilan tavoin ja että tämä on jonkinlainen ongelma. Arffman otti saman väitteen esiin siinä vaiheessa, kun Doksa sai potkut ja piti analysoida sitä, mistä kaikista syistä on mättänyt ja miksi tähän oli tultu.
Koko ajan tota valitusta ja moitetta kuunnellessa musta on tuntunut vähän siltä, että ei tää nyt kyllä ole ihan loppuun saakka reilua eikä osu ihan kohdalleen.
Toisaalta mieleen on jäänyt IPV:n tyyppien ihana videoklippi siitä vaiheesta, kun he olivat päässeet kahdeksan joukkoon. Joku niistä selitti joukkueen hienoa yhteishenkeä ja tuloksia jotenkin niin, että "joka päivä ollaan samalla viivalla eikä täällä ole ketään superstaroja". Minusta just tää on ollut Jomankin juttu ja salaisuus. Pelinjohto ja psykologinen valmennus on perustunut Pennasen ja lopulta myös Lehtimäen aikana sille, että jokainen on koko ajan potentiaalinen superstara, jokainen on lähtökohtaisesti "se, joka ottaa koko joukkueen reppuselkään", ratkaisee ja tekee voittavan suorituksen tiukassa tilanteessa. Se nähtiin taas aika hienosti Sotkamo-sarjassa: yhtäkkiä Erkka Gröhn, Kape Hämäläinen, Konsta Saarilehto, Kuosa ja Väliaho tekivät voittavia suorituksia eli Joman "sisäpelimöttöset" venyivät jussila- ja puhtimäkimäisiin suorituksiin. Pennaselle se ei varmasti ollut mikään yllätys, koska hän oli nähnyt harjoituksissa ja junnupeleissä mihin ne pystyvät, eikä hän sitä millään toivotaan-toivotaan-tyylillä tai "ollaan nyt kilttejä kaikille, että jokainen saa lyödä pleijareissa"-hengessä tehnyt, vaan ihan kylmäverisesti voitto mielessä. Ja sehän kannatti.
Ja tulee mieleen, että onko toi reppuselkä-fraasi nyt sitten kuitenkaan ihan lopullinen totuus aina ja kaikkialla, niin että sitä aina pitää jankuttaa? Onko reilua leimata Mikko Kemppainen, Allu Rautiainen, Henkka Litmanen tai Iiro Kuosa tyypeiksi, jotka "eivät ole kasvaneet johtajan rooliin" tai "sittenkään astuneet tarjottuihin saappaisiin", vai onko kyse sittenkin siitä, että eri joukkueissa vain on erilaisia kulttuureita ja erilaisia persoonia, joita ei voi automaattisesti verrata tiettyyn ihannesabluunaan. Jussila ja Puhtimäki olivat ja ovat johtajatyyppejä, mutta kuten Imatran ketjusta (tai Kiteen ketjusta Partasesta puhuttaessa) on voinut rivien välistä lukea, aina tuo reppuselkäkuvio ei sitten välttämättä lähdekään toimimaan, ja joskus toimii nimenomaan se, että ollaan kaikki samalla viivalla, kuten Kiteellä viime kaudella (ilman Partasta) tai Imatralla tällä kaudella (ilman Jussilaa). Tai Jomassa loppukaudella Pennasen johdolla.
Jaha. Isompi Jiin mielestä meidän olisi nyt näköjään totuuden nimissä aihetta pukeutua säkkiin ja tuhkaan ja kieriskellä ja samalla kuittailla omalle joukkueelle katkerasti ja myrtyneinä. Jos se lohduttaa, anna mennä vaan, mutta mulla on kyllä parempaakin tekemistä.
Mutta kyllä, on tää vähän haikeaa ja apeaa, vaikka mieletöntä pesisjännitystä ja pesistunnelmaa saatiinkin Sotkamo-sarjassa. Ja on mullakin jotain hampaankolossa. Vaikka tiedänkin, että elämä on eikä kaikkea voi saada ja pesäpallo on vain pesäpalloa ja mitä näitä on. Lopun tuomarivirhe pännii hieman. Ja sitten pännii se, että Joma sai sarjassa 53 juoksua ja Sotkamo 42 ja Sotkamo vei sarjan. Mutta peli on peliä, jaksopeli on jaksopeliä, ja pesäpallo on. Ja oikeastaan varsinaisesti minua surettaa ja pännii se, että Pennasella oli sittenkin vähän liian vähän aikaa, koska jos kärkenä olisi ollut viimeisen pelin junnukärki jo Sotkamo-sarjan alussa, on todennäköistä, että ihan noin täpärälle se ei olisi mennyt eikä tuota tuomarikämmiä (joka Ruudun hidastuksissa todistettiin täysin kiistattomasti ja jota siellä harmiteltiin) tarvitsisi yhtään enää harmitella. Topi oli viimeinen pelaaja, joka minusta Doksan prosenttipelinöyryyttämiestä (=kulloisenkin stararankingin mukaan peluuttamisesta ja koirankopittamisesta) kärsi. Hän ei saanut koko sarjan aikana itseluottamustaan ihan kunnolla kasaan, ja epävarmuus ja alisuorittaminen ja kasvojen menettämisen pelko olivat koko ajan läsnä, mikä minusta oli tulosta huonosta johtamisesta enemmän kuin Toivon potentiaalista tai taidoista.
Pennasen tulon jälkeen Kettu alkoi kukoistaa, Tirkkonen alkoi kukoistaa, Saarilehto ja Gröhn saivat pelivastuuta ja alkoivat olla todella kunnon sotureita, Kuosa ja Väliaho alkoivat vaihtaa ja lyödä juoksuja, Allulla tai Wallulla sai joskus olla myös huono päivä eikä kukaan sittenkään kuollut eikä mahdollisuudet tuhoutuneet, ja kaikki saivat olla ihmisiä eikä kenenkään ollut pakko olla superstara. Toivokin petrasi (<heh) tosi paljon, ja viimeisessä pelissä oli jo ihan loistava kakkoskärjen tukipilari. Mutta jos aikaa olisi ollut pikkuisen enemmän, joukkue olisi ehtinyt kasvaa täyteen mittaansa niin yksilöinä kuin yhteisönäkin jo pikkuisen aiemmin. Ja Sotkamosta olisi paljon todennäköisemmin kyetty repimään vielä yksi voitto.
Hävittyjen pelien jälkeen on kai ihan fanien klassikko sanoa "jos vain olisimme pelanneet omalla tasollamme, niin..." Onhan se ärsyttävää selittelyä.
Mutta siis: kyllä minua välillä kaivelee ja surettaa se, että ilmeisiä johtopäätöksiä ei seurajohdossa tehty viikkoa aiemmin.. Mutta toisaalta. Ei Peniä värvätty mukaan viemään joukkuetta finaaleihin (koska siihen ei enää ollut kauheasti aikaa) vaan pelastamaan sen, mikä pelastettavissa oli. Lopulta sitä olikin yllättävän paljon.
Sitäpaitsi nyt Joma oli just sopivan vahva Imatraa vastaan Imatran kuolemanpelissä
Ja vielä: Johtuuko sitten siitä, että mulla ei ole miehen testosteronitasoja ja kauheaa voitontahtoa muutenkaan: minusta voittaminen nyt vain on joskus vähän ylimainostettua. Joillekin voitto on epäilemättä ainoa juttu, jolla on jotain merkitystä, ja tottakai sillä on merkitystä, mutta joskus sijoittaminen tulevaisuuteen on sittenkin paras voitto ja jopa tuntuu siltä.
Uskon myös, että just tällaisena tämä kausi oli ihan paras opetus seurajohdolle siitä, että pitää oikeasti löytää sellainen pelinjohto- ja valmennustiimi, joka toimii tälle joukkueelle eikä jollekin toiselle. Voittona pidän myös sitä, että junnut sai just sitä mitä ne tarvitsi jäädäkseen sittenkin omaan seuraan kasvamaan korkoa ja kukoistamaan eivätkä ne lähteneet kuka minnekin. Joskus heinäkuussa olin jo ihan valmis jopa toivomaan, että Kettu ja Tirkkonen lähtisivät paremmille metsästysmaille vielä hyvän sään aikana , ennen kuin kokevat tukehtumiskuoleman Doksan Jomassa ja että Gröhn, Saarilehto ja Kape jalkautuisivat kipin kapin jonnekin kehittymään ihan samoista syistä. Samalla mietin, että Litti ja Kuosa houkutellaan ihan varmasti onnistuneesti jonnekin ihan muualle, mistä en olisi osannut olla edes kauhean pahoillani ja että Allu ja Kemppi lopettavat, koska tää ei enää ole sen arvoista, että kesä perheen kanssa uhrataan vielä kerran.
Tässä näpytellessä ilmestyivät
@Siepauttaja n ja
@Pesisaiheinennimimerkki n viestit, jotka oikeastaan sanoivat kaiken oleellisen siitä, mitä itsekin halusin sanoa. Mutta tulipa nyt kuitenkin.
Ja
@Isompi Jii, saat olla ihan sitä mieltä kuin huvittaa Joman kaudesta ja joukkueesta. Mutta oisko mahdoton ajatus tehdä se nälvimättä ja irvimättä niitä, jotka ei ole siitä ihan samaa mieltä? Sitä en kyllä toivo, että lähdet taas vetämään täältä. Ihan totta. Joskus sattuu sitäpaitsi niinkin, että ollaan samaa mieltä.
