- Viestejä
- 1,076
Ennen tätä peliä oli IPV:llä kauden viidessä ottelussa 17 lyötyä juoksua, tänään 22 lisää. Vastustajalla on väliä.
Suunnilleen näin. Ihan en jaa Räpylävirheen käsitystä puulaakitasoisesta avausjaksosta ja kotijoukkueenkin huonosta ulkopelistä. Viimeinen ulkovuoro oli varsinkin kahden palon tilanteessa vähän heikompi, mutta kaikkiaan pelattiin ihan fiksusti ja oltiin koko ajan niskan päällä. Totta kai vastustajalla on muutama vaarallinen lyöjä ja kaikkea voi aina tapahtua. Toinen jaksohan oli sitten ihan yhtä maalia, ja maksimimäärä pisteitä saatiin.Oli oikeasti hyvää pelaamista ja hyviä lyöntejä IPV:lla, ja teki varmasti nyt itseluottamukselle hyvää tämä peli. Mutta jäät kannattaa hatussa pitää kuitenkin, sillä olihan HP myös huono, lukkari laittoi mansikkaa ja heikko etukenttä, niin pelinrakentelu helpottui todella paljon normitasoon verrattuna, huippujengeistä ja lukkareista puhumattakaan. Mutta edelleen, ei mitään pois, kyllä tämmöisiä pelejä välillä puppeloidaan ihan tappioksi asti, eilen pelattiin hyvin.
Tahkolta ainakin yksi piste otettavissa, jos kaaripeli saadaan toimimaan. Keep it simple, lennot pois päältä (nyt kun on jalkoja enemmän kuin ennen), vähän riskilläkin kaikki väärät pois Alaselta, matalat ja asennottomat), niin johan alkaa yliryrittää ja hermoilla.Hyvinkäällä ollaan tietysti altavastaajia, mutta eipä ole toisaalta paineitakaan siinä matsissa. Sen jälkeen on sitten putkeen näitä päävastustajia vastassa. Kyllä niiltä pisteitä saa eilisen tasoisella esityksillä ihan varmasti.
Eiköhän kyseessä ole se kuuluusa raha mitä ei juurikaan liikaa ole.Voisikohan nyt sieltä johdon puolelta joku tulla kertomaan, miksei Toikka mahtunut tämän kauden joukkueeseen? Käsittääkseni itse halusi jäädä.
Paha sanoa, ymmärsin ettei siitä olisi kiinni jäänyt?Eiköhän kyseessä ole se kuuluusa raha mitä ei juurikaan liikaa ole.