Supervuoro Verkkolehti »

Hyvinkään Tahko 2023

Viestejä
1,120
Jossittelua kyllä, mutta ehkä myös toiseen suuntaan. Jos Kooteen kanssa ei olisi käynyt kuin kävi, niin eiköhän se olisi ollut Kyhyräinen, joka olisi jäänyt vakiokokoonpanon ulkopuolelle. Silloin pitäisimme häntä luultavasti vain täytepelaajana emmekä tietäisi sitä, minkä nyt tiedämme, eli että kaverihan on varteenotettava pelaaja, jolla saattaa olla erinomainen tulevaisuus edessään.

Vikströmin lähtöä taas pidän normaalina, en ainakaan ole saanut käsitystä, että siinä olisi Tahko tehnyt mitään ”mokaa”.
Vikström on "lopettanut" pesäpallon viime syksynä, ilmeisesti kypsyteltyään ideaa jo vähän aikaa korviensa välissä viime kaudella. Jos sitten tuleekin kesken kauden toisiin ajatuksiin siitä, että pesis voisikin olla kivaa, ei kai Tahkolla ole mitään velvollisuutta jäädä tämmöistä päätöksen pyörtämistä odottamaan - Jos se nyt ylipäätään olisi Tahkossa jatkunut muutenkaan.

Ei minusta Tahko ole pelaajapolitiikassaan suoranaisia virheitä tehnyt. Toki KooTee olisi pitänyt pitää, mutta koko tuo kuvio on niin sekava, että sitä lienee turha enää vatvoa. Tuomen, Niemen ja Kuitusen loukkaantumiset huomioon ottaen tuo lainahomma ei ehkä olisi tarvinnut olla ihan noin laaja kuin se nyt Haminan kanssa on, mutta sitäkään ei voinut etukäteen tietää.

Niillä tiedoilla mitä milläkin hetkellä on ollut käytettävissä, Tahko on kauden mittaan tehnyt ihan loogisia liikkeitä. Tärkeintä lienee, että niistä opitaan ensi kautta ajatellen.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Elk
Viestejä
1,314
Jossittelua kyllä, mutta ehkä myös toiseen suuntaan. Jos Kooteen kanssa ei olisi käynyt kuin kävi, niin eiköhän se olisi ollut Kyhyräinen, joka olisi jäänyt vakiokokoonpanon ulkopuolelle. Silloin pitäisimme häntä luultavasti vain täytepelaajana emmekä tietäisi sitä, minkä nyt tiedämme, eli että kaverihan on varteenotettava pelaaja, jolla saattaa olla erinomainen tulevaisuus edessään.

Vikströmin lähtöä taas pidän normaalina, en ainakaan ole saanut käsitystä, että siinä olisi Tahko tehnyt mitään ”mokaa”.
Kyhyräinen kävi itsellänikin tuota kirjoittaessa mielessä, on ehdottomasti ollut tämän kesän kovin uusi juttu Tahkossa ja hienosti ottanut nopeasti isoa roolia.

Raesmaa puolestaan ei ole vielä kopparina ihan vakuuttanut (sisällä ei ole paljon roolia saanutkaan), mutta toisaalta eipä hänen vielä tällä kaudella pitänytkään vakituisesti kopparina pelatakaan. Mutta siis kyllä tällä kaudella on nähnyt että jonkin verran parannettavaa olisi vielä Tahkon kopparipelissä, kakkoskopparin osalta siis. Ensi kaudeksi Tahkolla onkin pohdinnan paikka: pyrkiäkö löytämään kakkoskoppariksi joku ”valmiimpi” pelimies (tai ottaa uudestaan riski Riku Niemen suhteen) vai jatkaako Raesmaan kasvatusta tuohon rooliin vaikkei ihan vielä niin kova luu ensi kaudellaakaan olisi. Onhan kaverissa kuitenkin hirmuinen potentiaali ihan vaan pelkästään heittokäden vuoksikin.

Vikströmin menettämisen mokalla tarkoitan sitä, että koska Vikström oli pitkälle kauteen asti ilman sopimusta, ei Tahko yksinkertaisesti pysynyt tekemään Jeren kanssa jatkosopimusta. Ja se mielestäni moka, koska sen verran hyvästä ja Tahkolle tärkeästä pelaajasta kyse. Kyllä Vikström vielä isompi menetys kuin KT on Tahkolle, ja KT:n kanssa kuitenkin sopimus pystyttiin tekemään. Toki talousasiat haasteena Tahkollakin ja ymmärtää hyvin jos ei vain ole rahat riittäneet Jeren pyyntöön, mutta pidän silti jonkinsortin mokana että Tahko menetti Vikströmin.

Jatkon kannalta, olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää että Tahko saa hoidettua tuleville vuosille sopimusjatkot varsinkin Alasen, Nurmion ja Juha Niemen kanssa.
 
Aamen. Näistä ensimmäistä pelkään tällä hetkellä eniten. Viimeistään tällä kaudella Peetu on puolivirallisesti aateloitu sarjan top2-lukkariksi sekä pesiksestä kirjoittavien, että siitä puhuvien median edustajien (Ruutu-studio) toimesta. Kun ajattelee, että esimerkiksi Vimpelin Kinnusella on ensi kauden alkaessa 32v ikää, niin onko se sellainen optimaalinen numero, jonka Vimpeli haluaa säilyttää, kun lähes kaikki muut palaset tuntuvat olevan tuolla joukkueella parhaalla mahdollisella tavalla kohdillaan?

Joudumme vielä käymään Peetusta ihan oikeaa taistelua.
 
Viestejä
741

Veikkaan että Kinnunen kyllä jatkaa Vimpelisssä seuraavat 1-2 vuotta. Sen jälkeen uudet tuulet.
 
Viestejä
246
Aamen. Näistä ensimmäistä pelkään tällä hetkellä eniten. Viimeistään tällä kaudella Peetu on puolivirallisesti aateloitu sarjan top2-lukkariksi sekä pesiksestä kirjoittavien, että siitä puhuvien median edustajien (Ruutu-studio) toimesta. Kun ajattelee, että esimerkiksi Vimpelin Kinnusella on ensi kauden alkaessa 32v ikää, niin onko se sellainen optimaalinen numero, jonka Vimpeli haluaa säilyttää, kun lähes kaikki muut palaset tuntuvat olevan tuolla joukkueella parhaalla mahdollisella tavalla kohdillaan?

Joudumme vielä käymään Peetusta ihan oikeaa taistelua.
Alasella tulee olemaan valtikka kädessä 2024 kauden jälkeen.
Tulee nousemaan kategoriaan Jussila, Lieto , Puhtimäki, Niko Korhonen ja Ruuska. Yli 50000e sopimuspahvin tulee tekemään joko Joensuuhun tai Manseen. Vimpeli varmasti mukana kuviossa mutta he eivät kilpaile rahalla.
 
Viestejä
2,070

Joo, kyllä Alasella ottajia riittää kun sopimus Tahkon kanssa loppuu. Siinä voi Johannan rahat loppua ennen kuin Mansen ja Joensuun. Taitaa olla superin paras heittokäsi lukkareista!

Nyt kannattaisi Tahkon kohdella Alasta mahdollisimman hyvin, jotta jotain mahkuja jatkoon täällä olisi. Kuten tietysti kaikkia pelaajia! Loistava valmennus voisi olla yksi tekijä, jolla Alanen motivoituisi jatkamaan täällä.
 
Viestejä
3,409
Alasella tulee olemaan valtikka kädessä 2024 kauden jälkeen.
Tulee nousemaan kategoriaan Jussila, Lieto , Puhtimäki, Niko Korhonen ja Ruuska. Yli 50000e sopimuspahvin tulee tekemään joko Joensuuhun tai Manseen. Vimpeli varmasti mukana kuviossa mutta he eivät kilpaile rahalla.
Vähä vaikea uskoa, että kellään seuralla olis varaa maksaa yli ton. Tais olla pikkuliioittelua 50000.

Ja yleisesti mistä noi näkee kuinka paljon pelaajat tienaa. Joku väitti jossain Ruuska tienaavan 50k vähä epäilen tuotakin. Mut hyvin pitää maksaa, mut kuinka suuria summia tuskin noin korkeita.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
948
Jere ilmoitti hyvissä ajoin ettei jatka tahkossa.K-T tietääkseni edelleen tahkon sopimus pelaaja.ja ensi kesän pelinjohto haluaisi että pelaa tahkossa kesällä2024.tahkon johto päättää asian
 
Viestejä
2,070
Vähä vaikea uskoa, että kellään seuralla olis varaa maksaa yli ton. Tais olla pikkuliioittelua 50000.

Ja yleisesti mistä noi näkee kuinka paljon pelaajat tienaa. Joku väitti jossain Ruuska tienaavan 50k vähä epäilen tuotakin. Mut hyvin pitää maksaa, mut kuinka suuria summia tuskin noin korkeita.

Kyllä minä olen ymmärtänyt, että parhaat 10 pelaajaa tienaa vähintään 50 000 tai jopa 60 000 kaudessa. Mutta ei niitä montaa ole, jotka näin paljon tienaavat.
 
Aika suuria summia. Toki muistaakseni Petri Pennanen sanoi jossain haastattelussa, että se on hyvä, että saa muuta tekemistä talvella ku hakata palloa, mutta huipputason itä-länsi pelaaja tienaa yhtä paljon kun koripalloilijat Suomessa siihen rinnasti Pennanen.

Kyllä saa kaivaa rahaa jotta saa pidettyä parhaat pelaajat kiinni. Toki varmasti vaikuttaa myös kokonaispaketti ku vaa raha. Itse ainakin uskon, että Tahko haluaisi Alasen jatkavan. Mutta eikö lähtenyt Mansesta kun palkkapyyntö oli korkea johon seura ei suostunut.
 
Ei minulla ole varmaa tietoa kuinka paljon huippupelaajat tienaavat, voi olla vähemmän kuin kirjoittamani. Yleensä käsittääkseni parhaatkin pelaajat käyvät työssä pesäpallon lomassa, kuten Kohonen rautakaupassa. Juha Niemi sanoi, että peli sujuu paremmin kun käy töissä. Pääkoppa saa vaihtelua.
 
Näin se on. Pääkoppa saa vaihtelua kun on muutakin tekemistä.

Itse vaan epäilen noita Kari heittoja 70000 pikkusen ehkä nollia pistänyt perään. Ja kun miettii hänen kriittisiä viestejä joka palstalle jossa tuntuu pikku Provo olevan mukana, nii en ihan niele noita. Käytännössä noita lukuja voi heittää kuka vaan. Mutta varmasti heille maksetaan elääkseen, mutta vähä vaikea uskoa noin paljon.
 
Viestejä
1,093
Ja tuo kuudes sija olisi ollut melko hyvin saavutettavissa, jos Kiteestä ja Alajärvestä olisi napattu 2-0 voitot ja yhteensä 6 pistettä nyt saadun 2 pisteen sijaan.

Niin nämä on varmaan niitä turhimpia jossitteluja, joita harrastetaan lähes jokaisen joukkueen ketjussa kaudesta toiseen.

Jos aina ennakkosuosikki tai ”paperilla parempi” voittaisi, turha kai niitä pelejä olisi edes pelata?
 
Viestejä
1,791
Tuo 70 000 on ihan pikkuraha siihen verrattuna, että kahdelle pelaajalle on maksettu aikanaan yhtensä miljoona ja se on inflaatio mukaan laskien ollut aivan päätön summa.
 
Viestejä
1,791
Paskapuhetta tuo 70000€ per KAUSI
Ei se välttämättä ole ihan paskapuhetta.

Verotietoja ainakaan alle 100 000 tienaavista en ala tähän kertomaan nimien kera, mutta esim. verovuonna 2020 oli useita yli 70 000 euroa vuodessa tienannutta pesäpalloilijaa.

Mikä osuus tuosta sitten tuli pesäpallosta ja mikä muualta, niin se varmasti vaihteli suuresti pelaajien välillä. Ainakin muutamilla tulot koostuivat vain pesäpallosta saatavista tuloista.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös