Tänään näyttäisi olevan eilisen kokoonpano muuten, mutta Raesmaa on R.Niemen tilalla, joka tällä kertaa merkitty 2. pelinjohtajaksi (eilen Tuomi). Kore varmasti taas kuitenkin ulkopeliä johtamassa.
Jostakin tuokin muuten kertoo, että nyt viime peleissä ulkopeliä on Braggen sijaan johtanut ensin Ikonen ja eilen Kore. Ikosen kohdalla sen vielä ymmärsi, koska nähtävästi ohjannut peliä paljon kentältä, mutta Koren kohdalla näyttää ilmeiseltä, että joukkueessa todettu että Bragge ei tuossa ole pystynyt joukkuetta optimaalisesti auttamaan (tai halutaan antaa Braggelle mahdollisuus keskittyä ulkovuoroilla jo seuraavan sisävuoron kuvioihin).
Eilinen peli hävittiin mielestäni ulkopelissä (jota ryyditti JymyJussien ottamattomatkin lyönnit) eli siinä pelin osa-alueessa johon koko treenikausi erityisesti panostettiin ja joka about juhannustaukoon asti toimi Tahkolta varsin mainiosti. Toisaalta yhtä lailla voi todeta eilisen hävityn sisäpelissäkin: Tahkosta ei ollut vastaamaan JymyJussien juoksuihin ja tämän kauden Tahko on harvemmin pysynyt nousemaan sillasta rinnalle ja ohi, kun viime kaudella tuollainen sitkeys oli juurikin yksi Tahkon tavaramerkeistä ja menestyksen avaimista (ironista kyllä, JymyJussit eilisen pelinkin jälkeen juuri omasta sitkeydestään puhuivat). Bragge on pitkin kesää kommentoinut, että syksyä kohti tarkoitus hioa sisäpeli kohdilleen tärkeisiin peleihin. Vielä ollaan oltu valovuosien päässä viime vuoden sisäpelistä, mutta tänään kaiken olisi syytä vihdoin olla riittävän kohdillaan.
Vähän kummeksuttaa, ettei Tahko tällaisiin tärkeisiin otteluihin ole järjestämässä bussillista faneja paikalle. Onko forumilaisia tahkofaneja lähdössä tänään Seinäjoelle? Itse vähän kahden vaiheilla yhteensä 7h autoiluun tähän peliin, varsinkin jos paikalla olisi kovinkin harvalukuisesti Tahkoa kannustavia.