- Viestejä
- 573
Oho, tämä oli positiivinen yllätys.
Parempi ottaa tiedotus omiin käsiin, kuin että Peksi Elmosta saisi kunnian olla ensimmäinen kertoja taas. Matsi on kuitenkin jo huomenna ja aamusta lähtee tuo naamarivistö someen anyway. Hieno täsmähankinta kyllä.Tulikin uutiset jo tänään
Kempele ja varsinkin Hamina menivät ihan ok, mutta kyllähän Tahkoa rokotettiin armotta takaa hyvin monessa pelissä yksittäisillä lyönneillä nimenomaan Raesmaan puolelta (ja Nurmio ei uskaltanut riittävästi porrastaa). Jymyjussit vieraissa esim. On selvä, että jotta Tahkolla säilyisi jonkinmoiset mahdollisuudet ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta jatkoon, niin tuolle tontille piti haku tehdä.Olipa yllätys...odotin, että jotain jatkosopimuksia luvassa. Hyvä haku, jos mies vaan kunnossa. Ei sen puoleen, hyvinhän Raesmaakin on tonttia hoitanut.
Kyllä Leksalla pelituntumaa on, toki suomensarjasta, mutta kuitenkin.Tuon uutisen mukaan Haukkala ei tosin ole mukana vielä ennen lauantaita (@Janskille huomiona). Mutta muuten ei voi tosiaan sanoa kuin Oho. Itsekin olisin veikannut Harjuvaaran ottamista takaisin. Mutta oleellista tässä taitaa olla viesti siitä, että Tahko aikoo oikeasti panostaa loppukauteen ja suurten haastamiseen jo tällä kaudella, mikä on hyvä asia se. Tosin eihän se pudotuspelipaikkakaan ole vielä läheskään varma.
Toki henkilösuhteetkin taitavat vaikuttaa asiaan - eikös Haukkala ollut mukana Vimpelin joukkueessa jo silloin, kun Rantatorikka oli siellä pelinjohtaja? Huonompi tulkintavaihtoehto on tietysti se, että Nikkasen vaivat ovat vielä tähän astista nähtyä pahemmat, ja siksi haluttiin hankkia pelaaja, jolla on myös sisäpelissä enemmän lyöntivoimaa, jos vaikka Nikkanen ei pystyisi pelaamaan jokerinakaan. Tietenkään ei voi tietää missä kunnossa Haukkala on ja miten peli sujuu, mutta mielenkiintoista joka tapauksessa.
Korjaus ja sori @Janski. Itse luin ensin uutisen väärin: kotidebyytti lauantaina, joten saattaahaan ollakin jo viikon vieraspeleissä mukana.
Leksa se Mansessa oli..!Kyllä se varmaan niin tulee menemään, että Raesmaa ja Haukkala alussa vuorottelevat kopparin ja jokerin paikoilla ja kopparin paikka menee sille, joka siinä paremmin pelaa. Ja Metu jää nyt pelitauolle vaivoja parantamaan. Hyvä ratkaisu. Olisi voinut tapahtua aikaisemmin, mutta hyvä näin. Metu on riskeeraanut oman uransa pelaamalla loukkaantuneena. Siihen on Metu varmasti itse suostunut, mutta riskaabeliä se silti on ollut. Nyt vaan Metulle hyvää toipumista ja Haukkalalle tervetuloa Pihkalaan! PS. Mikä on Haukkalan kutsumanimi?
Missä Leksa on pelannut suomensarjaa? Ei ainakaan Ylihärmässä, kuten kauden alla ilmoitettiin.Kyllä Leksalla pelituntumaa on, toki suomensarjasta, mutta kuitenkin.
Leksa kutsumanimi tulee Mikko Haukkalan isän nimestä. Leo "Leksa" Haukkala oli aikoinaan kova pelimies.PS. Mikä on Haukkalan kutsumanimi?
3 peliä pelannut Ylihärmässä tänä kesänä. PelaajakortitMissä Leksa on pelannut suomensarjaa? Ei ainakaan Ylihärmässä, kuten kauden alla ilmoitettiin.
Missä Leksa on pelannut suomensarjaa? Ei ainakaan Ylihärmässä, kuten kauden alla ilmoitettiin.
Kyllä se varmaan niin tulee menemään, että Raesmaa ja Haukkala alussa vuorottelevat kopparin ja jokerin paikoilla ja kopparin paikka menee sille, joka siinä paremmin pelaa. Ja Metu jää nyt pelitauolle vaivoja parantamaan. Hyvä ratkaisu. Olisi voinut tapahtua aikaisemmin, mutta hyvä näin. Metu on riskeeraanut oman uransa pelaamalla loukkaantuneena. Siihen on Metu varmasti itse suostunut, mutta riskaabeliä se silti on ollut. Nyt vaan Metulle hyvää toipumista ja Haukkalalle tervetuloa Pihkalaan! PS. Mikä on Haukkalan kutsumanimi?
Leksa on nykyään rautakangenkatso liitettä 1007
Haukkala numerolla 8. Mielenkiintoista nähdä, onko Haukkalalla jotain roolia sisäpelissä vai hypätäänkö yli, jos vain mahdollista.
Pelkästään sisäpeliä ajatellen Vartaman peluuttaminen jokerina on loistava ratkaisu, kun voi heittää tarpeen mukaan ykkös- tai kakkoskärkeen. Toivottavasti kuitenkin pärjätään ilman Vartamaa ulkopelissä, jos tämä järjestely nyt on useampia pelejä voimassa (onhan sitä toisaalta pärjättävä ensi kaudellakin).
Leksa on tätä nykyä rautakangennotkea koppari.katso liitettä 1007
Haukkala numerolla 8. Mielenkiintoista nähdä, onko Haukkalalla jotain roolia sisäpelissä vai hypätäänkö yli, jos vain mahdollista.
Pelkästään sisäpeliä ajatellen Vartaman peluuttaminen jokerina on loistava ratkaisu, kun voi heittää tarpeen mukaan ykkös- tai kakkoskärkeen. Toivottavasti kuitenkin pärjätään ilman Vartamaa ulkopelissä, jos tämä järjestely nyt on useampia pelejä voimassa (onhan sitä toisaalta pärjättävä ensi kaudellakin).