Totta kai Haminan kannattaisi nousta nyt. Jatkossa se on vaikeampaa. Joukkueen materiaali on useamman valtakunnallisen asiantuntijan mielestä sarjan paras ja lähimpänä superin tasoa kuten viime tiistaina totesi myös Kiri-ottelun kommentaattorina toiminut Juhani Lehtimäki, joka on luotsannut Joensuun Mailan suomenmestariksi. En ymmärrä miten 12 000 asukkaan asukkaan syrjäiseltä (ja harvinaisen nuljulta) paikkakunnalta ponnistava ja vaatimattomasti yleisöä jo pitkään vetänyt Kankaanpään Maila olisi resursseiltaan parempi pääsarjaan.
Talousalueena tietysti Kuopio olisi paljon suurempi, mutta pesäpallo on jäänyt siellä jääkiekon, jalkapallon ja lentopallonkin jalkoihin niin sponsoreiden kuin yleisönkin silmissä. Oulu on tietysti isona kaupunkina oma lukunsa. Lipolla on vahvana aseena HP.tä vastaan omalaatuiselta tyypiltä näyttävä, mutta päteväksi pelinjohtajaksi osoittautunut Riku Tolonen, joka kaksi vuotti sitten juoni Siilinjärven viuhkamiehenä HP:n ulos superista.
HP mahdollinen nousu on tietysti vielä pitkässä kuusessa tai lyhimmillään vain viiden ottelun näreessä. Vahvistuksia tietysti tarvittaisiin, mutta tuskin seuran johto "kylmiltään" neuvotteluihin lähtee. Imatralla on jostakin syystä käsitys, että joku IPV:n tämän joukkueesta siirtyy Haminaan mikäli nousu toteutuu. Hyvinkään Tahkonkin kanssa yhteistyö jatkunee, vaikka edustusjoukkueet olisivat samassa sarjassa. Tahkon johtoportaan mies näkyi eilen juttelemassa Vallikentän reunalla tämän uuden pesispomon Rantatorikan kanssa.