Supervuoro Verkkolehti »

HP (Haminan Palloilijat) 2022

Viestejä
13,081
Onnittelut naisille kuuden pisteen viikonlopusta. Pitää häpeäkseni myöntää, että valitsin tänään veneen alla olemisen Vallikentän sijaan. Ei ois pitänyt, mut ku veteen toi kiulu pitäs saada.

Hyvä HP, tsemppiä HP.
 
Viestejä
13,081
Räpylässä sama kokoonpano kuin sunnuntaina, jokereissa Nanna vaihtunut Vilmaan. Hyvä HP, Tsemppiä HP!
1654077123765.png
 
Viestejä
13,081
Kymen sanomien juttuun vedoten, mikä oli aiheuttanut ylimääräistä hämminkiä???

Jos nyt luin aamulla oikein niin osa katsojista oli sitä mieltä toisen jakson toisen tasoittavalla, että paloja on kaksi vaikka oli yksi. Olivat ilmeisesti hämääntyneet kenttäkuulutuksen tavasta kertoa pelitapahtumia. Mukaan oli sitten hämääntynyt kotijoukkueen pelinjohto ja sitten oli puhuttu isoilla kirjaimilla ja käyty kait tsekkaamassa ottelupöytäkirjasta, että mites se menikään.

Lisäksi tuomarit/kirjurit eivät kestäneet vaihdoissa ajan tasalla molempien joukkueiden osalta.

Ottelupöytäkirjan mukaan Mynämäki vaihtoi ekan jakson neljännen tasoittavalle lyöntijärjestystä ja sitten toiselle jaksolle ei palattu alkuperäiseen joten oikso tuottanut vaikeuksia?

HP:n hässäkkä taisin nähdä kun katsoin pelin lopun Ruudusta. Tilanne tuli siitä, että kirjuri/kuuluttamo oli saanut HP:n kotarien järjestyksen sekaisin. HP oli jopa ottanut kuvan siitä mitä oli ilmoittanut lyöntijärjestykseskis ja sitä kävi päätuomari sitten kuuluttamossa tsekkaamaassa. HP:n järjestyksellä mentiin.

Oisko se johtunut siitä, että HP muutti neljänne tasoittavalle lyöntijärjestystä ja kotarin ekat viisihän ilmoitetaan ennen superia ja ne pitää ilmoittaa ottelupöytäkirjan pelaajanumeroilla ei sen hetkisillä lyöntinumeroilla?
 
Viestejä
273

Ilmeisesti myös tuomaritoiminta oli ollut kyseenalaista. Facebookista luin, että tuomari oli haukkunut HP pelaajia ämmiksi.
 
Viestejä
229
HP:n hässäkkä taisin nähdä kun katsoin pelin lopun Ruudusta. Tilanne tuli siitä, että kirjuri/kuuluttamo oli saanut HP:n kotarien järjestyksen sekaisin. HP oli jopa ottanut kuvan siitä mitä oli ilmoittanut lyöntijärjestykseskis ja sitä kävi päätuomari sitten kuuluttamossa tsekkaamaassa. HP:n järjestyksellä mentiin.

Oisko se johtunut siitä, että HP muutti neljänne tasoittavalle lyöntijärjestystä ja kotarin ekat viisihän ilmoitetaan ennen superia ja ne pitää ilmoittaa ottelupöytäkirjan pelaajanumeroilla ei sen hetkisillä lyöntinumeroilla?

Joukkueet ilmoittavat kotariparit samaan aikaan kokoonpanotietojen kanssa viimeistään tuntia ennen ottelun alkua suoraan järjestelmään. Sen jälkeen kirjuri ottaa tiedot haltuunsa ja vain hän voi tehdä muutoksia niihin erikseen pyydettäessä. Tässä tapauksessa mitään muutospyyntöjä ei tullut. Kotarin alkaessa järjestelmään joukkueiden toimesta syötetyt kotariparit tulevat siis kirjurille valmiina. Tässä tapauksessa Haminan kaksi ensimmäistä paria poikkesivat siitä, mitä joukkue sanoi ilmoittaneensa. Tästä ei tehty sen suurempaa ongelmaa vaan selvittelytuokion jälkeen mentiin Haminan haluamilla pareilla.

Kirjuri/kuuluttamo siis eivät saaneet järjestystä sekaisin, vaan vika oli jossain muualla. Olen tehnyt asiasta selvityspyynnön liittoon, mutta siihen en ole ainakaan vielä saanut vastausta. Vahingosta viisastuneena printtaamme tästä lähtien kokoonpanot + kotariparit ennen pelin alkua, ja hyväksytämme ne joukkueiden pelinjohtajilla. Niin teimme jo eilisessä pelissä.

Palohässäkkä oli sitten oma juttunsa. Toisella läppärillä pyöritän samaan aikaan ottelua Ruudusta, ja sitä muutama minuutti takaisinpäin kelaamalla tuli varmistettua, että lyöntivuoron alussa kakkospesälle ei tullut paloa vaan haava. "Videotarkistuksessa" tuhraantui vähän päälle kaksi minuuttia, mutta oikeus voitti ja yhdellä palolla jatkettiin.

Mainittua vaihtohässäkkää en tunnista enkä muista. Kotijoukkue vaihtoi kolme pelaajaa yhdeksiköstä jokereiksi ennen avausjakson viimeistä tasoittavaa. Toiselle jaksolle ei palattu alkuperäiseen lyökkäriin vaan tehtiin kokonaan uusi. Mutta ei siitä sen kummempaa hämminkiä aiheutunut ja vaihdot näkyvät pöytäkirjassa siten kuin ne tehtiin.
 
Viestejä
13,081
Hmm, HP ei siis toimittanut uusia pareja ennen superia? Ei edes järjestelmään (se ei toivoakseni salli sellaista joukkueen tehdä käynnissä olevaan peliin)?. Onneksi en ole aikoihin enää ollut tuomari:p

Säännöt ehkä kaipaisi tulkinnan tuosta muuttamisesta ennen superia. Tyyliin muutokset pitää ilmoittaa paperilla kirjurille ennen superia tms.
 
MRO

Viestejä
321
Hieno voittoputki menossa joukkueella. Ulkopeli pitää tällä hetkellä kivasti. Sisäpelissä on vielä parantamisen varaa, ja vieläkin ehkä taso vähän heittelee liikaa. Tänäänkin 21 3-tilannetta, joista viisi juoksua ja niistäkin viidestä pari tuli muistaakseni pienellä ulkokentän avustuksella. Tehokkuutta pitää saada lisää. Jos jotain osa-aluetta joukkue tulee kauden aikana vahvistamaan, niin ei tuohon yksi hyvä kotiuttaja ollenkaan pahaa tekisi. Siinä on nyt tällä hetkellä neljä sellaista pelaajaa (Nukarinen, Salo, Saarinen ja Toikka), joille niitä tilanteita pyritään pelaamaan, mutta oikein kenenkään ollessa mailan varressa ei ole sellaista fiilistä, että nytpä muuten tulee juoksu. Ja tilastoja kun katsoo, niin myös heidän kotiutusprosentit puoltavat tätä silmätestiä. Salo on ainut, joka pääsee yli 50 %.

Rohkaisevia merkkejä kuitenkin ilmoilla. Yhtään sellaista joukkuetta ei ole vielä vastaan tullut, joka ei HP:lle voitettavissa olisi. Ja ovat kuitenkin jo pelanneet useamman pelin näitä ihan kärkiporukoita vastaan. Laitila on toistaiseksi ainut kohdatuista joukkueista, jota eivät ole voittaneet. Mutta sitäkin peliä katsoessa oli semmoinen olo, että vähän siinä nyt itse joukkue tuhri sen pelin kaverille.

Ainiin. Mira Heikkilältä ihan hieno debyytti tänään edustusjoukkueessa. Hyvillä lyönneillä meni kentälle ja 4/8 0-tilanteissa on nuorelle ensikertalaiselle kelpo suoritus. Varsinkin kun häntä kopitettiin paljon jo toisella lyönnillä pois. Ulkokentällä myös hoiteli ihan varman näköisesti sitä 3-vahdin paikkaa, ja ainakin yksi ihan hyvän näköinen polttoheitto kakkospesälle jäi mieleen, kun sai vastustajan käräytettyä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
13,081
Tytti takas räpylään ja Anniina jokeriksi helpottanee Anniinan kotiutusprosentteja. Mutta hyvin on kausi lähtenyt.

Suora nousu olisi kyllä hyvä koska superin joukkueen kanssa karsiminen on tiukkaa. Pietilä oli HP:n avainpelaajia niin sisällä kuin ulkona viime kaudella, nyt KeKissä jokerina ja KeKi on kuitenkin aika pohjalla sarjataulukossa. En tiedä onko sitten loukkaantumista tms.
 
Vaikka täällä nyt miten parjataan kotiuttajien heikkoutta, kannattaa muistaa, että esim. Nukarinen oli vielä viime kaudella etenijä/vaihtaja, Salo pelasi suomisarjassa, Toikalla paljon vähemmän vastuuta ja paikkoja sekä Saarisellakin vähän vastuuta. Siinä menee aikaa, että kasvaa rooliin, jossa pystyy tasaisesti lyömään pinnoja, etenkin kotiuttajajokerin rooli on haasteellinen, mutta on se myös numerolla, jos paloja on kaksi ja kolmosella ei se nopein etenijä. Minulla on luottoa koko Haminan joukkueeseen, tuolla ulkopelillä voi voittaa kenet vain. Edelleen puuttui 4 pelaajaa kokoonpanosta. Junnut paikkasivat hienosti ja muut tekivät tarvittavan. Lisäksi lyöjätilastoa katsellessani sekä Salo että Toikka ovat neljän parhaan joukossa, ei huono mielestäni. Salo on lyönyt todella tärkeitä pinnoja ja Toikka ratkaissut useamman pelin (Porissa kotiutuskilpailussa voittojuoksu, Mynämäellä kunnari ja voitto, tänään Janakkalassa toisen jakson voittojuoksu yms.) Minä näen runsaasti potentiaalia Haminan kotiuttajissa, hyviä, ottamattomia lyöntejä on nähty jokaiselta, kyllä se tasaisuus sieltä vielä tulee.
 
MRO

Viestejä
321
Joo toki näin, että annetaan nyt ensin näille nykyisille kotiuttajillemme mahdollisuus. Joukkue pärjää tällä hetkellä hyvin, eikä panikointiin ole syytä. Arvioidaan tätä tilannetta kauden loppupuoliskolla sitten uudestaan, jos tehot ovat vieläkin tätä luokkaa.
 
Viestejä
13,081
Reetta Juntunen on taas lainassa tänään ja huomenna.

Hyvä, että on jos kerta Tytti ei pysty pelaamaan. Anniina saatu räpylästä jokeriksi ja Vilma ja Mira eivät ole enää hätäapuina.
 
Viestejä
13,081
Kuuden pisteen viikonloppu. Pakko olla tyytyväinen, mutta se mitä otteluja seurasin niin jotenkin jäi vajaaksi.

Ei ollut rallattelua vaikka sarjataulukon perusteella olisi voinut luulla. Toisaalta siksihän näitä pelataan. SiiPe peli oli numeroitaan vaikeampi ja PuPe pelissä päästettiin PuPe seitsemän juoksun takaa melko lähelle vielä.

Mutta kuusi pistettä!

Hyvä HP, tsemppiä HP!
 
MRO

Viestejä
321
Kakkosjaksolla rupesi pikkuisen pallo polttelemaan, ja alkoi ulkokentälle tulemaan sellaisia virheitä, joita ei kauheasti ole tähän kauteen tullut. Toisaalta kyllä se Puijottarien oma sisäpelikin siinä aukesi paremmin, ja oli seassa paljon hyviä lyöntejäkin.

Sen verran tasokas sarja tämä kuitenkin on, että ei mistään joukkueesta ihan vain rallattelemalla kolmea pistettä oteta. Kyllä kaikki joukkueet pystyvät pisteitä myös HP:lta napsimaan, jos täysin takki auki peliin lähtisivät. Eilen vastassa ollut SiiPe teki kyllä niin paljon virheitä varsinkin ulkopelissä, että siinä riitti ehkä vähän keskinkertaisempikin peli. Mutta pelata sekin ottelu piti.

Tästä sitten vastus kovenee tulevalla viikolla. Ensin Lappeenranta vieraissa, ja sitten Kajaani kotona.
 
Viestejä
273
Nyt on myös pakko kehua kotiuttajia. Kuten aiemmin sanoin, minulla on kova luotto Haminan kotiuttajiin. Tänä viikonloppuna etenkin Nukarisella osui loistavasti, mutta mielestäni myös Toikalla runsaasti vaarallisia lyöntejä ja useampi niukasti laiton lyönti sekä palloa merkistä väliin. Viime vuonna ei kovin monta vierasvoittoa tullut, joten olen enemmän kuin tyytyväinen tähän kuuden pisteen viikonloppuun.
 
Viestejä
13,081
Näillä tänään Vanhaskille Pesä Ysejä vastaan

288450837_2604964872971470_7769835620459049676_n.png

Hyvä HP, tsemppiä HP!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös